Sexual Starvation - ilmiö nimeltä seksuaalinen anoreksia

Aloitetaan jämäkästi pienellä pohjustuksella, että idea tämän päivän blogitekstiin sai kipinää Iltasanomien seksuaalista anoreksiaa koskevasta artikkelista. Artikkeli itsessään on melko pinnallinen ja ehkäpä vähän mitäänsanomaton, mutta artikkelissa on hyvä linkitys Psychology Today -sivulle.

Ensimmäistä kertaa törmäsin tuon artikkelin johdattelemana yleisesti termiin seksuaalinen anoreksia. Olen itse vuosia pohtinut jollakin tasolla, että anoreksiani on hyvin kiinteästi linkittynyt myös seksuaaliseen ´ruokahaluuni´ (sexual appetite on se sana jota ajattelen, koetin sen tuohon vapaasti suomentaa mutta en ole varma kuvaako suomennus ajatustani yksiselitteisesti ). Minussa vahvimpana syömishäiriönä on aina ilmennyt anoreksia - tiettyä rataa kiertävä ajatusmalli puhtaudesta ja tahrattomuudessa ja anoreksia on asustanut ajatuksissani huolimatta siitä millainen fyysisesti ilmenevä syömiskäyttäytymiseni on milloinkin ollut. Anoreksia on minussa ollut enemmän kokonaisvaltainen häiriötila, kuin puhtaasti vain syömiskäyttäytymisenä ilmenevä häiriö.

Seksuaalinen anoreksia -termiin törmääminen on suuri helpotus minulle - nyt viimeinkin sillä mitä tunnen sisällä on minunkin maailmassani joku sana. Myös ulkopuolisen maailman ilmiölle antama tunnustus - siis se, että tälläinen asia on totta muillakin ja ympäröivän maailman havaittavissa - lisää helpotuksen tunnetta. Olen useamman tunnin ahminut tietoa ilmiöstä ja itku silmässä huokaillut tekstiä lukiessani aina kun löydän samaistumiskohtia siihen,
 että näin mä olen asian kokemut ja tuolla tavalla toiminut.

Mä olen vuosia läpi elämäni tuskaillut oman seksuaalisuuteni kanssa.
Mikään, milloinkaan tai kenenkään kanssa ei jollakin tasolla ole tuntunut oikealta.
Tai pikemminkin että aniharvoin mikää tuntuu oikealta.
Tai on tuntunut.
 enivei.
Haluaisin määritellä itseni aseksuaaliksi - sellaiseksi henkilöksi jolla ei ole laisinkaan seksuaalisia tarpeita tai haluja - mutta pohjimmiltaan kuitenkin seksuaalinen halu asuu minussa. Mikään seksissä nyt vain ei tunnu oikeasti oikealta. Enemmänkin vain jotenkin likaiselta, pelottavalta ja äärimmäisen ahdistavalta. Ooooh, ja pakonomaiselta. Joltakin sellaiselta jota elämässä on pakko olla ja jota on pakko tehdä ollakseen kelvollinen ihminen ulkopuolisen maailman silmissä.

Terapia on vienyt minua eteenpäin oman seksuaalisuuteni löytämisessä ison askeleen verran. Se, että tiedostin ja olen kyennyt monella tasolla hyväksymään joutuneeni lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, on parantanut minun suhtautumista itseeni seksuaalisena olentona valtavasti. Nyt seksuaaliseen anoreksiaan ja sen syntymekanismiin tutustuessani yhtäläisyyden menneisyyteni ja nykyisen olotilani välillä ovat hyvin selkeät. Seksuaalisen anoreksian synnylle altistavia tekijäryhmiä on karkeassa teoreettisessä tarkastelussa pääsääntöisesti kolme - seksuaalisen hyväksikäytön tai seksuaalisesti hylätyksi tulemisen kokemus, altistuminen jollekin ääripään ajattelumallille kasvuvuosina (syvä uskonnollisuus/täysi hälläväliä vapaus) ja kasvuympäristö jossa kulttuurisia, sosiaalisia tai uskonnollisia vaikutteita jatkuvaan seksuaalisuuden negatiiviseen kohtaamiseen.

Well, osuu ja uppoo jokainen noista tekijöistä.
Olen seksuaalisen hyväksikäytön lapsiuhri.
Olen kasvanut herkimmät teinivuoteni isovanhempieni huomassa, ympäristössä jossa seksuaalisuutta tai intiimejä hellyydenosoituksia toista ihmistä kohtaan ei ole ollut. Isovanhempani eivät koskaan suudelleen nähteni, vanhempani olen nähnyt suutelevan kerran - äitini tehdessä kuolemaa sairaalassa. Kasvuympräistöni on myös ollut äärimmäisen seksuaalisnegatiivinen - rakkaus, avioliitto ja raskaus olivat naisen elämässä äärimmäiseksi virheeksi luettavaa käytöstä. Jotakin sellaista joka johtaa ilmiömäiseen tuhoon ja tuskaiseen loppuelämään. Eikä seksistä tai seksuaalisuudesta meillä kotona puhuttu koskaa, paitsi huonojen muka vitsien merkeissä - että paras ehkäisykeino on pilleri polvienvälissä, koska silloin kukaan ei pääse tyttöä tuikkaamaan.
For real - ajattelen kaikesta tuosta nyt, reilusti yli kolmekymppisenä.

Minut ratkaisukeinoni siihen, miten selvityä seksuaalisuuden, seksuaalisuuteen suhtautumisen ja ylipäätään kaiken seksuaalisen olemisen  täyttämässä maailmassa jaympäristön minulle välittämien hyvin ristiriitaisten siitä siitä miten seksuaalisuuten tulisi suhtautua, oli paeta tässäkin suhteessa anorektisen ajattelun maailmaan. Anorektinen ajattelu muodostui selkeäksi selviytymiskeinoksi kaikkeen muuhunkin, joten sitä kautta on luontevaa että siitä tuli minulle se ainoa oikea vastaus miten selvitä oman seksuaalisuutensa kanssa.

oikeaksi vastaukseksi vuosien saatossa jalostui puhtaus
olotilaksi jatkuva ahdistus
tavoitteeksi olemisesta irtipääseminen

Olen vuosia tiedostanut dissosioivani seksuaalisissa tilanteissa - olen ruumillisesti läsnä, mutta henkisellä tasolla poissa. Seksiä harrastaa minun kehollani joku toinen. Tai no siis, en minä - sillä kongreettisesti (tai edes persoona-ajattelun tasolla) ketään toista ei ole.
On keho, jossa kotona ei ole ketään.
Noin pääsääntöisesti siis,
poikkeuksia löytyy ja ajoittain olen ollut täysillä läsnä seksiä harrastaessani.

Seksi päättyy usein minulla taivaallisen olotilan sijaan tyhjyyden tunteeseen ja itkuun.
Mikään ei tunnu miltään, tai sitten kaikki tuntuu vain ahdistavalta ja pahalta.
Kehonikin pettää minut, sillä jos nautintoa mitataan orgasmeill - joihin kehoni on aina ollut kykenevä ja vieläpä äärimmäisen helpon oloisesti - seksikokemukseni ovat siinä suhteessa aina kovinkin täydellisiä. Mutta sielussa kumisee tyhjää.

Kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja olen jättänyt kumppanini tyytyväisenä sänkyyn (tai minne ikinä) ja hipsinyt itkien vessaan oksentamaan.
Sisälläni seksin päälle vellonut paha olo sekä inho itseäni ja omaa lihallisuuttani kohtaan on ollut jotakin sanoinkuvaamatonta.
Pelkkä toisen ihmisen kosketus pahimpina vuosina riitti laukaisemaan oksennusreaktion.

Lisätkään yhtälöön vielä pakonomainen valehtelu - suurimpana itseäni kohtaan osoittama valehtelu. Ne hetken jolloin olen pakottamalla pakottanut iseni kuvittelemaan että nyt minä nautin seksistä ja että minä haluan oikeasti seksiä ja paljonpa haluankin. Näyttely maailmalle, että minä olen seksuaalinen olento joka nauttii seksuaalisuudetaan ja on jollakin tasolla hyvinkin seksuaalisesti villi ja vapaa. Ill do everything - mikään ei ole vierasta ja outoa.
Bullshit.
Ne vuodet kun kaikki on vain oksettanut.
Aivan kaikki.

Oma seksuaalisuus.
Seksuaalisuus mediassa.
Toisen ihmisen minua kohtaan osoittama sekusaalinen kiinnostus.
Jokainen seksuaaliseksi tulkittava katse.
Mikä tahansa fyysinen kosketus.
Se, että toinen ihmisen osaa olla seksuaalinen.
Se, että seksuaalisuudesta puhutaan.
Sitä näytetään minua ympäröivässä mediassa.
Että ylipäätään vittu on olemasa seksiä ja seksuaalisuutta.
Olen osoitanut kylmyyttä ja torjuntaa ihmisiä kohtaan,
vain estääkseni hellyyden tai seksuaalisten viritteiden ilmenemisen.
Olen vihannut, tapellut ja etäyttänyt ihmisiä itsestäni

Aika surullista.
100% seksuaalisen anoreksian kuvaukseen sopivaa.

Entä nyt?
Cat is outta bag.

Terapiaa.
Joogaa.
Hiljentymistä.
Itseensä kääntymistä.
Itsensä kanssa olemista.
Anteeksiantoa.
Hyväksymistä.
Eheyttäviä kokemuksia turvallisessa seurassa.

Uskon, että noiden avulla päästään jo pitkälle.

Toisaalta, kissa on ollut pöydällä tämän asian suhteen tietyllä tasolla jo varsin pitkään. Olen aktiivisesti tehnyt työtä oman seksuaalisuuteni eheyttämiseksi - paljon ennen kuin tiesin tuon termin omalle haavoittuvuudelleni - olen janonnut muutosta parempaa ja ollut valmis päästämään irti tuskallisista kokemuksia terapiassa tulleen seksuaalisen hyväksikäytön totta olemista seuranneen ´läpimurron´jälkeen. Olen ymmärtänyt ja anteeksiantanut itselleni jo paljon.

Tällä hetkellä rakenna seksuaalista minääni ja seksuaalista minäkäsitystäni uudelleen kaikessa rauhassa. Puhumalla entistä avoimemmin siitä mitä olen kokenut, millainen minä olen ollut ja tuomalla esille rohkeasti niitä toiveita, joita minulla on tulevaisuuden suhteen.

Janoan positiivisia seksuaalisia onnistumiskokemuksia.

En jaksa muistaa miten paljon blogin puolella olen maininnut JunttiPeen ja minun liittoni polyamorisesta luonteesta - meillä on sopimus siitä, että meidän parisuhteemme ei tarvitse olla ainoa seksuaalinen ihmissuhde kummankaan elämässä.

Rehellisyys ja avoimuus ovat avainsanoja - se millaista nautintoa ja kenen kanssa ihminen elämässä etsii ja löytää on toissijaista. On lupa sanoa, että haluan kokeilla mitä tuon tai tämän ihmisen kanssa meillä voisi olla. Minusta radikaalia on sanoa, että maailmassa on päivästä x eteenpäin on maailmassa vain yksi ja ainoa ihminen joka voi täyttää toiveeni ja mieltymykseni ja jonka toiveet ja mieltymykset juuri minä olen ainoana kykenevä täyttämään. Minusta me ihmiset olemme paljon paljon monitahoisempia. Toiveita ja mielihaluja, jotka eivät osu tasolla tai toisella yhteen juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa arkipäivä on parasta, mutta toiveita ja tarpeita jotka ovat itselle äärimmäisen tärkeitä jotta voisi tuntea olevansa ehjä ja kokonaisena olemassa.

Toivoa paremmasta on.

Se, että löysin olemiselleni määrittelevän sanan tänään
on vienyt minua huomaamatta monta askelta ehjempää olotilaa kohti.

Itsensä ymmärtäminen on totaalisen hämmentävää.
Emotionaalisten umpisolmujen avautuminen vähän järisyttävää.

Juuri nyt kaipaan lähellä oloa, kainaloon käpertymistä ja rapsuttelua.
Positiivisia toipumista edesauttavia turvallisia kokemuksia.

Im on my way to recovery.
 Tilannepäivityksiä luvassa.

 Paljon asiaa tänään.
Kenties muutama lohduttava sana ja vertaiskokemus jollekin samankaltaisten asioiden kanssa painivalle. Liitän tähän loppuun linkin Psychology Today sivustolla olevaan Seksuaalisesta Anoreksiasta kertovaan artikkeliin (in English). Google on pullollaan hyvää tietoa asiasta. Niin ja saa minua toki lähestyä privaviestillä, kun siltä tuntuu. Vertaistuki on toisinaan tarpeen.

Rakkaudella,
Sallamari