17. tammikuuta 2015

Hotelli Hämeenkylän kartano



Elämässäni on menossa sellainen iloisesti hektinen vaihe - vietän työnteon ulkopuolella enimmäkseen aikaa tosielämän parissa poissa tietokoneen ruudun edestä. Olen kovin iloinen tästä tilanteesta - tästähän minä olen haaveillut jo vuosia. Työn suhteen olen uuden vuoden aloitukseksi heittänyt itselleni muutamia todella hyvältä tuntuvia haasteita - haastoin itseni kehittämään omaa osaamistani ja syventämään siinä samalla tietämystäni työhöni olennaisesti kytkeytyvistä numeroista, niiden alkuperästä ja merkityksestä.

Blogiin tulviva teksitmäärä on rauhoittunut. blogini on kasvanut aktiivisesta - akuuttiin tilanteeseen kytkeytyvästä - tunnekuohujen purkamisesta elämääni, oivalluksiani ja ajatuksian peilaavaan tarinankerrontaa. Blogin sisällöllinen tuntuu luontevalta ja kertoo paljon minusta - olen vihdoinkin oppinut kohtaamaan tunnetilojen kirjon tosielämässä. Tunteilla on tänäpäivänä tervetullut ja kiitollisuudella vastaanotettava sija elämässäni.




Tänään blogin varsinaisessa asiatekstiosuudessa palataan hetkeksi viime lauantain tunnelmiin.

Meidät JunttiPeen kanssa oli kutsuttu juhliin Hämeenkoskelle. Tähän bileiltaan yhdistimme lisäbonuksena yhden yön verran ihan kahdenkeistä aikaa Hotelli Hämeenkylän kartanoon majoittuen.

Hämeenkylän kartano on tunnelmallinen korkeatasoinen hotelli Vantaalla. Kartanohotelli on yleisemmin tunnettu loistavana ja ruokatarjoilultaan erittäin tasokkaana juhla- ja kokouspaikkana, mutta rauhallista majoitusta etsivälle loistava majoitusvalinta.

Kartanohotellin huoneet ovat valoisia, siistejä ja hyvin tilavia. Ne on sisustettu väljästi varta vasten valmistetuilla maalaisromantiikka henkivillä huonekaluilla kartanon historiaa kunnioittaen. Hotellissa on menossa hiljainen kausi - ilmeisesti asiakaskanta koostuu enimmäkseen yritysvieraista, josta johtuen lauantai-sunnuntai aikavälillä hotellissa oli hyvin rauhallista - hiljaisesta kaudesta johtuen aamupala valmistettiin yksittäisannoksina eikä buffettiaamiaista ollut tarjolla. Aamupala oli runsas ja ihana ja aamiai tarjoilu huipentui  henkilökunnan ystävälliseen eleeseen - sunnuntaihesari haettiin lumen saartamasta postilaatikosta pikapikaa minun tiedusteltuani aamiasen seuraksi jotakin luettavaa.

Mikäli kaipaat edullista ja rauhaisaa majoituspaikkaa pääkaupunkiseudun tuntumassa on Hämeenkylän kartano tutustumisen arvoinen vaihtoehto.




Lopuksi muutama sana itse bileistä - tai no oikeammin bileasustani. Bileet itsessään ovat - no bileet, Sellaiset kun bileet yleensä nyt ovat - mukavia ihmisiä, hyvää seuraa ja iloista tunnelmaa.

Bileiden teemana oli Fantasia (hyvin löyhä teema, mutta suositus oli vähän revitellä ). Minä kehitin asun ihan arkivaatteiden pohjalle - hattarana kepin nokkaan piristin normi-ilmettä ihanalla (tavattoman vanhalla) pinkillä pörröpeuukilla. Meikkiin hain ispiraatiota Christina Aguileran meikistä Lady Marmalade videolla. Korsetti mekon alle ja verkkosukkaa jalkaan - nunnamainen mekko tosin sai kätkeä kaikki hepeneet helmoihinsa ja luoda sopivalla tavalla ristiriitaa. Creeperit kenkinä käytännön syistä - tiesin jo lähtiessä, että paluumatkan hotellille joudun ajamaan autoa.

Mahtava lauantai kertakaikkiaan. 
Sopiva piristysruiske arjen keskelle tälläinen yhden yön mittainen miniloma.




In English

I have been such a busy bee lately, that today I am updating stories my last Saturday. 

Last Saturday was all fun and games - me and my hubby had one night "mini break" with good party and night in a hotel. We stayed overnight at Hotel Hämeenkylän Kartano in Vantaa.Hämeenkylä Manor is a uniquely charming high-quality hotel near Airport ( yet not too far away from Helsinki city). Hotel is very refined, elegant and brimming with rural romanticism, yet undeniably modern. 

Im very happy about our hotel choice  and I am extremely happy for our one-night-getaway-holiday.

Party was nice (well, parties almost always are) - lovely people, nice chats and lots of fun. Loose fitted theme for the party was Fantasy (quests were lured to add some fantasy theme on clothing and makeup). I  addressed the theme very loosely.  I dressed up in everyday clothes, but spiced up the outfit a bit  - I wore very old cotton candy pink wig (it's bit ugly but I like it for all it ugliness - that wig makes me laugh every time I see it and wearing it makes me happy). 

My makeup was inspired by Christina Aguilera in Lady Marmalade music video. And with that make-up try I learned a very good lesson - orange is not my color. I used orange, cause I originally planned to wear my orange corset and tiny skirt - like be totally inspired by Lady Marmalade video. But after make up and everything was done, outfit did not feel quite right. So I ended up throwing my favorite dress with tulle underskirt over the corset - and I felt like myself.

Such a happy night we had!
I should do more these one-day-getaway-from-home -mini breaks.


Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,
Sallamari


Ei kommentteja