Spontaani Acro Jooga jammailu kuntosalilla venyttelytunnin päälle sekä Juhannusaatolle omistettu päälläseisonta hetki kesäsateen tauottua. |
Tänään vietetään ensimmäistä YK:n nimittämää kansainvälistä joogapäivää, joka sai alkunsa Intian pääministeri Narendra Modin ehdotuksesta viime vuonna. YK:n yleiskokous on julistanut monia teemapäiviä, -viikkoja ja -vuosia. Niiden tarkoituksena on kiinnittää huomiota johonkin tiettyyn teemaan sekä kannustaa jäsenvaltioita ja kaikkia teemasta kiinnostuneita toimimaan sen puolesta.
Minun joogapäiväni käynnistyi lempeillä rauhallisilla aurinkotervehdyksillä vuoden pisimmän päivän kunniaksi. Aamujooga aktivoi mieltä ja herättää kehon lempeästi uuteen päivään. Nykyisellään jooga on osa jokapäiväistä elämääni. Jooga ohjaa minua kohti mielenrauhaa ja joogan avulla olen saanut uutta oppien matkata yhä syvemmälle itsetuntemukseen.
Minä vastavuoroisesti levitän joogan ilosanomaa eteenpäin täällä blogissa
inspiroivien kuvien ja sanojen voimalla.
Loppumaton uusien juttujen oppimisen mahdollisuus,on ehkä se mikä joogassa minua eniten kiehtoo. Se, ettei koskaan tarvitse olla valmis, että saa loputtomasti nauttia onnistumisen ja oppimisen tunteesta. Yhtenä päivänä jooga anasq onnistuu lähes täydellisesti, seuraavana päivä keho on eriilainen ja asento tuntuu lähes ylitsemääsemättömän vaikealta.
Luottamus omaa itseä kohtaan kasvaa joogaa tehdessä, Samalla kasvaa luottamus siihen, että vaikka tänään jokainen liike tuntuu vaikealta ja olo on epävakaa, seuraava harjoitus mahdollisesti tuo mukanaan täysin uudenlaisia tuntemuksia. Itseä kuuntelemalla huomaa miten paljon asioita sitä oikeasti osaa, kun rohkenee pysähtyä ja heittäytyä hetkeen mukaan. Yksi onnistumisen tunteita minulle on myös se, että huomaan miten levoton mieleni on toisinaan - se vaeltaa ja kaikki tuntuu kaaokselta. Hengittämällä ja yhteen liikkeeseen keskittymällä huomaan yllättäen mielen rauhoittuvan ja kaaoksen kesyttyvät pehmeäksi hengitykseksi ja minun näköisekseni joogaliikkeeksi.
Sinulle, joka mietit että kuulostaisihan tuo jooga aika mielenkiintoiselta mutta kun en minä taivu kyllä ikinä tuollaisiin asentoishin, tämä Helsingin sanomissa julkaistu artikkeli ihmisen notkeudesta antaa toivottavasti pohjaa toisenlaisille ajatusmalleille. Artikkelin pohjalta voi maailmaa katsella niin, että lähes jokainen terve ihmisen taipuu jooga-asentoihin kunhan ahkerasti innostuu niitä harjoittelemaan.
Tänään olen suunnattoan kiitollinen,
että olen löytänyt joogan osaksi elämääni.
kiitos. kiitos. kiitos.
Aurinkoista vuoden pisintä päivää!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja