24. tammikuuta 2016

Tabuja pöytään - huulihaaveiluja

Au naturel.
Kuvaa katsoessa todellisen minäni ääni toteaa vakaasti,
 että pieni täyteainalisäys ylähuuleen on hyvä idea.


Tässä kirjoituksessa ei puhuta tableteista, vaan kissana pöydälle nousee pohdinnan alle tälläinen julkisesti vähän ääneen puhuttu juttu - haave oman kehon muokkailusta kosmeettisen toimenpiteen avulla.

Olen pitkän pohdinnan tuloksena piirtänyt aarrekkartaani kuvaksi toiveeni pienestä muotoilutoimenpiteestä. Haluan hieman lisävolyymia ylähuuleeni. Olen tullut pohdinnassani sellaiseen lopputulokseen, että tämän vuoden syntymäpäivälahjani voisi oli juurikin tuo täytteellä aikaansaatu toivomani lisävolyymi huuliin.

Tutkinnan alla on tällä hetkellä eri täytemateriaalit - millaisia täyteaineita on tarjolla ja millaisilla täytemäärillä pääsisi mahdollisimman luonnolliseen, mutta kuitenkin samalla näkyvään lopputulokseen. Hyaluronihappoa löytyy yhdellä jos toisella tuotenimellä - jokainen kehuu olevansa markkinoiden paras. Kuka on eniten oikeassa - Restylane, Emervel, Juvedem, Fortelis, Estelhis, Mesolis, Teosyl? Kokeilemalla kuulemma selviää parhaiten mikä sopii juuri minulle - yksi tykkä tästä tuotteesta, toisen keho tuota tuotteesta. Viisisataa euroa ihan vaan kokeilusta on aika suolainen hinta - plus että joku tunkee toimenpiteessä vierasainetta kehooin - Googlaamalla selviää jotakin, mutta rutkasti mietittävää on kaltaisellani kriittisellä kuluttajalla.

Entä miten kauan tälläinen täyttö kestää ja entä siten kun aine on huuhtoutunut pois - olenko valmis kenties elinikäiseen uusintakierteeseen? Minä, jolle hiustenleikkuuseen on lähes mahdotonta löytää aikaa mukatäydestä kalenterista. Tässä kohtaa on kai vielä selvennettävä, että ainoa kynnys ripsipidenysten hankintaan on  ripsien laitto- ja huoltotoimenpiteeseen menevä aika - en malta olla aloillani puoltatoistatuntia tekemättä mitään.

Tässä minä nyt sitten haavailen mahdollisesti koukuttavasta kosmeettisesta toimenpiteestä - sellaisesta, joka tuo mukanaa säännöllisen huoltovälin velvoitteen.

Sisin vain sanoo, että lisätäyte huuliin on jotakin sellaista josta yleisilmeeni tykkää. Lähes huomaamatonta pientä ilmeenpiristystä - from me to me.

Omalla kohdallani haasteen toimenpiteeseeni tuo omalta osaltaan mutageeniversioinen yskänrokkoviirus. Kohdallani tuo pirulainen aktivoituu ärhäkästi pienestäkin ärsytyksestä. Aurinko, tuuli, pakkanen - puhumattakaan vierasaineista kuten esimerkiksi kestopigmentointiväristä - kaikki nuo saavat yskänrokkoviirukseni rakkuloimaan huulissa. Tried and tested. 

Ratkaisuni tähän haasteeseen on aloittaa estolääkitys noin kuukautta ennen toimenpidettä. Tällä keinolla pitäisi täyteaineen laitto huuliin onnistua ilman ärhäkkää rakkulointia. Ainakin kestopigmentoinnin kohdalla estolääkitys toimi. Ensimmäinen kerta tehtiin ilman lääkitystä - oi luoja, ei ollut nättiä katsottavaa - toinen lääkityksen kanssa ilman mitään rakkulaongelmaa.

Huomaatteko, puhuni epähuomiossa halki toisenkin kovin tabuna pidetyn asian - kerroin julkisesti kantavani kehossani yskänrokkovirusta. Kerronpa vielä lisäyksenä, ette koskaan ole tartuttanut virusta kenellekään. Nykyisin aktiivivaiheessa olevaa yskänrokkoa tukin huomaa minussa, kiitos kehittyneen laastarihoidon ja käsikauppatavarahyllystä saatavan tablettilääkityksen.

Itse olen kantanut virusta kehossani lapsesta asti. Mitä luultavammin sain sen joskus 80 -luvulla äidiltäni, silloinhan yskännrokkoviruksen hoito oli aivan toista luokkaa kuin tänään. Kantamani virus on vielä mitä ilmeisimmin tutkimuksen alla olevaa mutageenimuotoa, jollakin tavalla yhteydessä vesirokon leivään sairastamiseen ja vyöruusuun - check ja check. Vesirokon osalta ei ole varmaa olenko sairastanut sen vai en. Raskausaikana minulla todettiin puuttuva vesirokko vasta-aine verestä ja koko raskausaika välteltiinkin tehokkaasti kaikkia mahdollisia vesirokkotartunnan lähteitä. 

PikkuS sairasti jokunen vuosi sitten vesirokon ja minä hoidin häntä läpi sairastuspäivien - ei tartuntaa.  Ehkä veressäni onki vasta-aineita, jokta jollakin tavalla vain piileskelevät testituloksissa.

Huomasitteko, miten hienosti harhaannuin asiasta aivan toiseen.


Takaisin huulitäyttöihin.


Muutamalla lauseella on pohdittava miten minulle niin tärkeä BodyLove / BodyPositive  -ajattelu suhteutuu kosmeettiseen kehonmuokkaukseen. Henkilökohtaisesti en näe, että BodyLove / BodyPositive -ajattelu pitää sisällään pelkästään luontoäidin luoman kehon ihannointia ainoana oikeana totuutena. Minulle Body Positive on sitä, että rakastaa itseään ehdoitta juuri tälläisenä juuri tässä hetkessä pois sulkematta mahdollisuutta tehdä toisenlaisia valintoja tai ratkaisuja oman itsensä ilmaisussa ulkoisen olemuksensa kautta tulevaisuudessa.

Minun maailmassani itsensä rakastamisen ajatuksesta innoituksensa saava oman kehon muokkaus on myös Body Lovea. Meikki, hiukset, kynnet, ihokarvat tai karvattomuus, tatuoinnit, korut, lävistykset, kosmeettise toimenpiteet - kaikki ovat yhtä ja samaa itseilmaisua.

Tälläinen minä olen ja tälläisenä minusta minun on hyvä olla.

Tälläisissä aatoksissa mitä asioita katselen.

Kaikki vinkit ja kokemukset huulien täyteaineita koskien otettaan ilolla vastaan. Syntymäpäivääni on vielä aikaa, joten kriittinen tutkinta asian tiimoilta jatkuu.

Palataan tähän teemaan, kun jotakin näytettävää löytyy.


Tällä puolella on nähtävissä vielä hieman häilyviä viivoja kestorajauksesta.

Tälläisissä tunnelmissa valmistaudutaan uuteen viikkoon. Uusi viikko tuo mukanaan kaikkea jännittävää Guy Tang -hiusnäytös, paljon mukavia koulutöitä ja huipennuksena reissu Ouluun viikonlopuksi.


Oikein mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,
Sallamari

4 kommenttia:

  1. Se on aina paha, kun täyteaintarjontaa alkaa olla liikaa. Tosin hintojen kannalta hyvä, jos ne vähän alkaisivat laskea alaspäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervettä hintakilpailua kyllä kaivataan täyteaineiden maalmassa näin kuluttajan vinkkelistä katsottuna. Tuo tarjontamäärä eri nimellä tuotetuissa täyteaineissa on kerrassaan niin huima, mikä vielä sekavampaa on se miten huonosti palveluja tarjoava taho haluaa kertoa asiakkaaseen injektoivasta aineesta tietoa. Google auttaa hieman, mutta kun lähtee pohtimaan mitä todellisia eroja on markkinajohtajaksi itsensä määrittelevän aineen ja uusimman uutuuden välillä, sitä peruskuluttaja alkaa olla aika eksyksissä.

      Mutta eika tämä nyt ihan mahdoton viidakko ole. Toivon että rehellisen kysymyksen esittämällä, josakin löytyy myös asianmukaisia vastauksia :) Kesään non vielä aikaa.

      Poista
  2. Mukava lukea tällaista rehellistä tekstiä. Hirveän monet on yksioikoisesti joko puolesta tai vastaan, mutta minä olen pysytellyt neutraalilla alueella. Mielestäni monet eivät tarvitse kauneusleikkauksia tai botoksia, mutta sitten taas jos se tuo itselle hyvän mielen, niin miksi ei? Mietin itsekin, että jos joskus saan lapsia ja rinnoista tulee lapaset, niin kyllä siinä vaiheessa harkitsen varmasti lisätäytettä, mutta onneksi se ei ole vielä ajankohtaista ja voi olla että siihen mennessä mieli ehtii muuttua moneen kertaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että harkitsee vakaasti ennen kuin tekee, niin että ei sitten jälkikäteen kaduta vaan voi olla iloinen niin kuin ihmisen kuuluukin olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja mietintöjä sinulla!

      Olen niin sielun pohjia myöten oman kehollisen itsemäärämisoikeuden puolestapuhuja, että näitä muokkausasioista pohtiessani koen ihisen perusoikeudeksi päättää omalle keholle itse toivomistaan (sikäli kun ne ovat teknisesti mahdollisia) muutoksista ilman ulkopuolisen arvostelun kohteeksi joutumista.

      My body, my choises - toki tekemiensä valintojen takana on seistävä, joten siinä suhteessa kannatan näitä muutostoimenpiteitä vasta siinä vaiheessa, kun ihminen on ensin rakastunut itseensä tässä hetkessä tälläisenä. Jos muutoksesta tulee avain onneen, homma minun ajatuksissani saattaapi helposti livetä ojasta allikkoon linjoille.

      Poista