3. huhtikuuta 2017

Oman elämänsä Tess Holliday



"Voi kunpa joskus näkisi, 
miltä mainoskuvien asut näyttää ihan tavallisen naisen päällä."

Olen iloinen, että eteeni tipahti tälläanen tilaisuus olla päivän verran oman elämäni Tess Holliday - Plussakokoinen malli tasa-arvoisena muiden joukossa Catwalkilla. Minut valittiin mukaan kotikaupungin vaateliikkeiden kevätmuotinäytökseen, jossa 25 eri ikäistä ja kokoista kuntavaaliehdokasta toi esille tämän kevään muotia. Sain kantaa ylpeänä ylläni kahta 48 koon asukokonaisuutta ja osoittaa omalla panoksella, että mainoskuvien asut toimivat tavallisen tallaajan ylle puettuina ihan nätisti.

Ylläni näytöksissä nähtiin vaatekokonaisuudet KappAhlin sekä Sokoksen kokoelmista. KappaAhlin kävelyssä esittelin heidän plus mallistonsa kevätuutuuksia ja Sokoksen valikoimista ylleni valittiin Gerry Weber -merkin vaatteita. Meidän ryhmä esitteli myös omien vaatteidemme kera koruja ja asusteita Glitterin valikoimista.

Asut eivät ole sellaisia, jotka itsenäisesti olisin valinnut osaksi omaa vaatekaappia. Asukokonaisuudet olivat kerrassaan ihastuttavia - taiten yhdisteltyjä, oikean kokoisia ja todella mukavia päällä. Juuri sellaisia, joiden uskon innostavan kokoisiani ostajia tutkimaan rohkeasti esittelemieni kauppojen kevätmuotivalikoimaa. KappAhlin pilottitakki ja nilkkamittaiset farkut -yhdistelmä on näytöksessä esittelemistäni vaatteista oma suosikkini. Tämän kevään kuuminta hottia.

Ystävät ja perhe pitivät eniten minun näköisenä Sokoksen mustavalkoista asukokonaisuutta. "Äiti, sä voisit harkita pukeutuvasi joskus tyyllikkääksi äidiksi tollaseen takkipukuun." -totesi rakas tyttäreni minulle näytöksen jälkeen.

Minusta on ihanaa tuoda BodyLove ilosanomaa julki heittäytymällä riemuiten mukaan tällaisiin projekteihin. Haluan omalla esimerkkilläni innostaa ihmisiä havainnoimaan omaa ainutlaatuista kauneuttaan ja sitä, että kauneus ei ole missään suhteessa kiinni kokolappujen kirjaimista tai vaa'an osoittamasta lukemasta. Ainutlaatuinen kauneus on asenne kysymys - sisäinen tunne siitä, että minä riitän itsellni tänään juuri tälläisenä.

Olet rakastettava ja arvokas,
tässä hetkessä juuri tuollaisena.


Minusta on ihailtavan rohkea valita paikallisilta kauppiailta valita näytökseen mukaan valikoima erilaisia aidosti tavallisia ihmisiä ja viestiä mallivalintojen keinoin, että meidän valikoimista löytyy vaatteita sinulle, sinulle ja sinulle 







Kiitos elämä,
olipa jälleen yksi muistorikas seikkailu!

Kiitos, kun sain olla mukana.


Rakkaudella,
Sallamari


2 kommenttia:

  1. Oli varmaan hieno kokemus! Tykkään niin kauheasti että vaatteita esittelevät erikokoiset ja muotoiset normaalit kaduntallaajat. Paljon kivempaa katseltavaa kuin lauma laihaksi kidutettuja malleja ja niitä plus-kokoisia, joiden plussa on vaan taktisissa paikoissa. Ihana suuntaus rättimaailmassa, jonka soisi leviävän muuhunkin mainontaan (miesten vaatteet, hiukset, meikit, hajuvedet, autot...).

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu.:D Varmasti mukava päivä.:)

    VastaaPoista