5. toukokuuta 2017

Finaalissa ollaan




Ohimennen mainitsinkin jo, että matkani Muotiputiikki Helmen Miss Kurvikas 2017 -kilpailussa eteni semifinaalijoukosta yhdeksi finalistiksi.

Tänään tapasimme ihanien finalistisiskojen kanssa ensimmäistä kertaa livenä finalistikuvausten parissa Somerolla. Voin ilolla sanoa jo nyt olevani tässä kilpailussa voittaja.

 Jos edellisen lauseen luettuasi mietit, että pidän itseäni noin miljoonasti muita kisaajia parempana tai kauniimpana, on syytä tarkastella omia  ajatuksiasi. Minä tarkoitan voitosta puhuessani puhtaasti sitä, että tilaisuus olla mukana tällaisen kilpailun finaalissa plus näihin ihaniin naisiin tutustuminen on minulle todellinen voitto. Koen aidosti olevani voittajafiiliksissä näiden kokemusten kanssa.

Se, mitä kilpailussa tapahtuu finaalipäivänä, se on sellainen juttu, jonka onnellisena jätän tuomariston hommaksi. Olen vapauttanut itseni finaalin päätösten osalta emotionaalesta vastuusta - siis tunteesta, että voiton osumisesta omalle kohdalle kantaisin murhetta tai yletöntä jännitystä. Keskityn hetkessä elämiseen, siihen tunnetilaan kun saan kiitollisena mukanaolon tuomasta ilosta nautiskella olostani.


Ensimmäinen vahva täydellinen läsnäolon kokemus on tältä päivältä. Uskokaa tai älkää, puhelimessa on valokuvia tältä päivältä kahdeksan ja kuvauspäivän aikana jaettujen Instagram kuvien määrä pyöreät nolla. Olin aidosti läsnä ja nautin kokemuksesta niin intensiivisesti, että kokemuksen taltiointi tai sosiaaliseen mediaan tilannetietojen jakaminen ei tuntunut missään määrin tärkeältä. 

Tärkeää oli elää hetkeä ja nauttia kokemastaan.

Kotisohvalla nyt mietiskelen, että olisi kyllä pitänyt ottaa edes yksi kuva Muotiputiikki Helmestä jotta voisin jakaa sinulle pienen itse putiikin ihanuutta. Kuvausten jälkeen napattu flamingonlaukun kanssa ilveily on ainoa otos mikä kamerasta löytyi.  

Suosittelen kesäretkeä Somerolle.
Ensinnäkin järisyttävän kiva kesäkaupunki, vaikkakin pieni ja puolinukkuva sellainen, ja toiseksi Muotiputiikki Helmi vaan yksinkertaisesti on vierailun arvoinen paikka.

Suosittelen lämpimästi.


Miss Kurvikas 2017 -kilpailuun finaali  järjestetään Happy Days tapahtuman yhteydessä lauantaina 27.05 Someron Rantatuvalla. Jos aikaisemmin et ehdi Someron kutsuun vastaamaan, kannattaa tuolloin 28. päivä ehdottomasti tulla piipahtamaan paikkakunnalla. Lupaan mahtavaa meininkiä.


Palataan missikisauutisiin myöhemmin.


Mukavaa viikonloppua!



Rakkaudella,
Sallamari

4 kommenttia:

  1. Ihan supermahtava juttu, onneksi olkoon ja tsemppiä finaalipäivään ♡

    VastaaPoista
  2. Paljosti onnea finaaliin pääsystä! :)

    VastaaPoista
  3. Saa nähdä sattuisinko olemaan tuolloin Somerolla! Siellä kuitenkin on porukoiden kesämökki ja joka kesä tulee vietettyä siellä enemmän tai vähemmän aikaa. Ei toki kokonaisia kesiä kuten nuorempana kouluaikoina, mutta mökkeily, Rantatuvan pitsat ja Somerniemen tori on jokavuotisia pakollisia traditioita. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanista onnitteluista. Finaalipäivä on aivan ihana, vaikkakin Somero sai osakseen aimo annoksen suomen koleaa kesää. Voittaja ja muut palkitut on ihania ihmeellisiä naisia <3 Minä olen kiitollinen, että sain olla kisassa mukana.

    VastaaPoista