25. heinäkuuta 2017

Synttärisaalis



Viikko syntymäpäivien jälkeen on mitä loistavin hetki jakaa syntymäpäivätunnelmia
 muutaman kuvan kautta.

Ihana ystäväpariskunta vie minut syntymäpäivän juhlistamisen merkeissä vierailulle naapuriin Somerolle. Somerovierailun tähtihetki oli Muotiputiikki Helmessä vierailu - ajatuksenani oli hankki jotakin uutta ihanaa Helmen laajasta valikoimasta.

Ostossalis jäi odotettua laihemmaksi - olen kevään aikana tarkoituksella säästänyt lahjaksi itselleni kelpoisen budjetin kivoja vaateostoksia varten ja halusin hankkia vaatteita Helmestä kotimaista pienyrittäjyyttä tukeakseni - koska tällä hetkellä huonosti nukuttujen öiden vuoksi aistiyliherkkyys on ikäväkseni kovin voimakkaana. Kovasti himoitsemani korkeavyötäröiset farkut tuntuivat harmikseni ylläni liian ikäviltä saumojen osalta ja jäivät tällä kertaa kauppaan. Harmituksen määrää en voi sanoin kuvailla, sillä olin kovasti odottanut ostosteissua Helmeen ja etukäteen jo vähän iloinnut aidoista oikeista pin-up farkuista.

Rajusti juuri synttäripäivänä oireillut aistiyliherkkyys teki visiitistäni kovin muutenkin lyhyen. Helmi on putiikkina ihana ja intiimi - paljon kaikkea kaunista tiiviisti pakattuna suht pienessä tilassa. Tällä kertaa minulle tämä kaikki ihanuus oli aivan liikaa - tuli aistikokemusten ylitunku - eikä  sovittelu tuntunut hauskalta huvilta.

Kokonaan tyhjin käsin en Helmestä poistunut. Mukaani lähti Lindy Bob -merkin punainen ananas brodeerauksella koristettu body.

Päivän todellinen ostoskierros tapahtui puoli vahingossa paljon vaatimattomammassa liikkeessä. Prisma tuli ja yllätti alennuksillaan. Prisman -70% alesta ostoskoriini päätyi 3 paria kenkiä - syyskengät, korolliset kesäsandaalit ja matalat mustat avokkaat - farkkushortsit ja baseball takki. Hyvän suosituksrnen saattelemana myös yksi minulle varsin epätyypillinen asu eksyi ostosteni joukkoon. Minunkin kaapissani on nyt stereotyyppinen pallokuosinen pin-up mekko ihanan rikkaassa turkoosissa sävyssä.

Välttelen pukeutumisessani näitä tyypillisimpiä pin-up/fiftari -muodin kuoseja; kissaeläinprinttiä, polka dot palloja sekä ruutukuosia. Enimmäkseen siksi, että nuo kuosit eivät miellytä silmääni.

Nyt kaapissani on polka dot mekko, joka varmasti tulee ahkeraan käyttöön ainakin kuvausvaatteena.




Puolisoni muisti minua yhdistetyllä hääpäivä- ja syntymäpäivälahjalla. Häneltä saamani lahja tuli postimiehen matkassa Englannista ja pitää sisällään What Katie Did -merkin valmistaman sukkanauhaliivin sekä kahdet bullet bra -rintaliivit.

Syntymäpäivä täynnä onnellisuutta, eikä vähiten tälläkertaa uusista ihanista vaatteista kumpuavaa vaateonnellisuutta.

Syksyn P333 -kaapisto alkaa hiljalleen löytää muotonsa. Aiheesta luvassa lisää myöhemmin.



Näiden inspiroivien asukuvien myötä haluan toivottaa sinulle
oikein hyvää heinäkuun viimeistä viikkoa!

Vieläkö sinulla on kesälomaa jäljellä?

Rakkaudella,
Sallamari


1 kommentti:

  1. Mutta mekkohan on upea ja sen raikas väri poikkeaa edukseen "tyypillisimmistä pin-up/fiftari kuoseista" (eivätkö ne useimmiten ole mustia tai punaisia). Minulle jäi hieman epäselväksi, löytyikö tämäkin ihanuus Prismasta? Vai pitääkö tässä harkita kesälomareissua Someron suuntaan.

    Kommentoin tähän samaan aikaisempiakin postauksia, kun en ole "jaksanut" niitä kännykällä selatessa alkaa kirjoittamaan. Uusi kampauksesi on upea, sekä mallin että värin suhteen. Juuri tällaista haluaisin itselleni (heti kunhan saan hiukseni takaisin syöpähoitojen jälkeen). Täydellisen klassinen. Jos vielä näkisin, miltä se näyttää takaa, pahoin pelkään, etten voisi vastustaa kiusausta printata kuviasi malliksi kampaajalleni ;)

    Onnistuuko Carmen-rullien irrottaminen hiuksista oikeasti ja kiharaa rikkomatta? Olen joskus harkinnut lämpörullien hankkimista, mutta jotenkin pelkään, että ne kiinnittyvät hentoihin hiuksiin niin lujasti, ettei niitä voi saada kauniisti irrotettua. Vai vieläkö minua vaivaa se trauma teinivuosilta kun paikallisen kotikampaamon Kaarina riipi tarrapapiljotteja irti siihen aikaan lähes vyötärömittaisesta tukastani vanhojenpäiväkampausta tehdessään.

    TVjne

    VastaaPoista