12. lokakuuta 2017

Kynsi mustana, apua!



Heti alkuun on ammuttava alas ajatukset revenneestä kynnestä ja kuivuneesta verestä, homeesta tai sienikasvustosta. Ei - kuvassa näkyvä tilanne ei ole mikään edellä esitetyistä vaihtoehdoista.

Väri muutos on peräisin yhdistelmästä vettä ja hiusväriä päässyt kynnen ja rakenteen väliin murtuman tai rakenteen tyvestä irtoamisen seurauksena. Kyseinen kynsi nousi irti tyvestä jokunen aika sitten tilateessa, jossa saman aikaisesti kumihanskan sisälle sujahti rukean hiusvärin ja veden seos. Pikahuoltona kuivasin kädet ja liimasin irti nousseen kynnen.

Sinne se väri-vesi -seos jää kivasti lillumaan rakenteen alle.

Tilanne huomattiin seuraavan huollon yhteydessä. Todettiin yhdessä, että jokin on nyt vialla kynnessä ja että rakenteet on hyvä poistaa ensi tilassa ja tarkastella asiaa. Kynsitekijä otti yhteyttä kouluttajasnsa konsultoiden sekä mahdollisia värimuutoksen aiheuttajia että parasta mahdollista toimintamallia.

Väiivist huolimatta kynsi sai päällensä geelikerroksen Pin Up Finaland -finaalin ajaksi. Suunnitelmissa oli hioa rakenteet pois kilpailun jälkeen ja jättää kynsi luonnontilaan muutamaksi viikoksi. Salaa toivoimme, että kynsi ilmaantuisi tyvestä ja irtoaisi nätisti kokonaisuudessaan.

...ja niinhän siinä kävikin.
Kun virallinen kisaosuus oli kokonaisuudessaan hoidettu, kynsi otti ja irtosi kauniisti paljastaen altaa oletettua rumemman totuuden. Rusehtavaksi pinttynyt kynsi - ei haise, eikä ole kipeä. Bakteeritulehdus ja sieni-infektio voitiin sulkea kokonaan pois ja olettaa värimuutoksen olevan rakenteen alle päässeen hiusvärin ja kosteuden aikaansaama.

Julma totuus on se, että minun ammaatissani kädet ovat eritysen altiina kosteusaltistukselle. Huollon yhteydessä on huolellisesti tarkastettava oman kynnen kunto ennen uuden rakenteen tekoa.


Tarinan opetus;
Kaikki mahdolliset FB fiidin ällökuvissa esiintyvät kynsivauriot ovat oikeasti olemassa ja vaurio on mahdollista tapahtua kenelle tahansa meistä - myös sinulle!

Kannattaakin kysyä itseltään
Puhuuko kynsitekijäni minulle avoimesti rakennekynsien riskeistä?
Tarkasteleeko kynsitekijäni omien kynsieni kunnon ajatuksella joka huollon yhetydessä?
Kertooko kynsitekijäni minulle avoimesti ja rehellisesti mitä kynsilleni kuuluu?
Suosittaako kynsitekijäni minulle taukoa rakennekynsistä tilanteen niin vaatiessa?
Kuunteleeko kynsitekijäsi aidosti sinun huomioitasi, kysymyksiäsi ja mahdollisia huolen aiheita kynsiesi suhteen?
Onko kynsitekijälläni joku, jonka puoleen itse kääntyä ongelmatilanteen kohdatessa?
Onko vaastuuvakuutukset kunnossa?

Hauskuudesta huolimatta keinotekoisn menetelmin kaunistautuminen ei ole leikin asia. Kynsirakenteet, ripsijatkeet ja hiuspidennykset - pysyvämmistä kosmeettisista toimenpiteistä puhumattakaan - vaativat käyttäjältään huolellista hoitoa ja vilpitöntä kehotuntemuksien tarkkailua, jotta ne toimisivat ilman teveydellisiä vaaratilanteita jokapäiväisessä arkikäytössä moitteettomasti.


Minä voin kynsitekijäni osalta vastata kaikkiin yllä esittämiini kysymyksiin kyllä. Entä sinä?


Tälläinen oman kokemuksen ympäille rakentv tietoisku tarjolla tänään.
Geelikynnet pysyvät jatkossakin osana kauneusrutiinejani. Pienistä haasteista huolimatta, olen edelleen aivan ihastunut näihin.


Rakkaudella,
Sallamari


Ei kommentteja