Otsikko viittaa tällä kertaa harhakuvitelmiini siitä, mitä on olla työttömänä - omaa aikaa ja itseensä keskittymistä, siis kaikkea sellaista luppoilua niin sanoakseni. Tai siis niin minä villeissä kuvitelmissani ajattelin joskus villeimpien työpäivien jälkeen, että sitähän se elämä olisi jos ei tarvisi käydä töissä.
Vaan toisenlaiselta näytää nämä ensimmäiset työttömät päivät - tai no oikeastaan, minähän on tällä hetkellä sairaslomalainen, mikä sinäsä vääristää koko totuutta vielä entisestään hyvittavaan suuntaan katsokaas liki jokaisen mielikuvissa sairaslomalla oleva ihminen vaan on ja makaa. Eikö totta?
Minä olen tehnyt ja juossut - kaunis venäläinen ilmaisu kiireelle - viimeiset päivät yhden jos toisen asian kimpussa. Ihan ensiksi se mahdollinen uusi työ ja siihen liittyvä tehtävä, nyttemmin jo tehty sellainen, joka piti mielenkiintoni yksinomaan itsellään muutaman päivän ajan. Miksi sitten keksityin tälläiseen mahdolliseen työpaikkaan liittyvään tehtävään täysillä - eihän ole edes mitään varmuutta siitä, että ymmärtäisin tehtävää tai onnistuisin siinä, puhumattakaan että se poikisi minulle hyvin mielenkiintoisen työn. Vastaus piilee minussa itsessäni ja itseni haastamisessa. Katsokaan minulle edellisen työpaikan puolesta kerrotiin, että minä en osaa oikeastaan juuikaan yhtään mitään - en Exceliä, en rapotointia ja analysointitaidoista nyt puhumattkaan - ja siitä vittuuntuneena päätin näytää itselleni että minähän osaan. Haastoin tehtävällä siis ainosyaan itse itseni. Laitoin itseni kohtaamaan muutaman uuden asian ja sisäistämään kenties jonkin uudenkatsantokannan - päätin näyttää itselleni että minä A, osaan maailmassa aika montakin aisaa ja b, että jos mitä en jotekin osaa juuri tänään kykenen sitä kohtuullisessa ajassa oppimaan.
Lisäksi oli pakko jakaa mielenkiintoa hiukan vielä tähän irtisanomisjupakkaan - jotta ymmärtäisin aivan kaiken, oli jälleen kerran turvauduttava asianajajan palveluihin. Vain jo siksi, että itselle tulee vielä vähän varmempi olo, kun joku enemmän irtisanomisia nähnyt hieman avaa lisää yksityiskohtia kaikesta asiaan liityvästä. Sähköposteja ja puheluita suuntaan ja toiseen.
Eilen luulin tehneeni viimeisen, sen lopullisen, irtautumisen tästä nykyisestä työpakasta postittaessani avaimen ja viimeiset sairaslomatodistukset. Kuinka väärässä olinkaan jälleen kerran - tänään sähköpostilaatikkooni kolahti uusi mahdollinen työtarjous, siis siitä samaisesta nykyisestä työpaikastani, jossa maanantaina YT neuvottelujen päättyessä yksikantaan todetiin että juuri tällä hetkellä ei mitään muuta työtä minulle ole tarjolla ja näin päädyttiin irtisanomiseeni. Irtisanomisilmoituksenhan tuo posti jo kirjattuna pikakirjeenä minulle ennätti tuomaan, mutten kuorta ole vielä kerinnyt avaamaan kun yllättäen minulle kerrotaan, että työtä saattaisikin olla tarjolla. Käsi ylös joka uskoo, että on aivan vähäisissä määrin sellainen pieni tunne joksikin pelinappuksi päätymisestä minulla tässä kohden.
Eikä pidä soimata ketään, en minä näitä tapahtumia sillä tässä kerro. Onhan totta, että tilannteet kiihkeärytmisessä maailmassa muuttuvat alituiseen - tänään tälläistä, huomenna jotakin aivan muuta - ehkäpä juuri siitä syystä, ennakoiti on kunniassa yhdessä jos toisessa tilanteessa. Kuvailemassani tilanteessa rivien väliin jää aivan liian paljon luettavaa.
Tai ehkä se olen vain minä, joka näkee piruja seinillä ja rivejä siellä missä niitä ei ole.
Olen siis tähän asti istunut uskollisena tietokoneen ääressä hoitaen yhtä jos toista asiaa.
Nyt asiat ovat osaltani hoidossa - niin hyvässä tilassa kuin tässä olotilassa ne saattaa saatan.
Huomennna naputtelen vielä myöhässä olevan veroilmoituksen, lipsahti tuo helmikuun viimeinen ohi huomaamatta - unohtui palautta yksi ALV paperi, joskin tyhjä sellainen, kun verotettavia tapahtumia ei kerran ole.
Ja huomisesta alkaen lupasin itselleni keskittyä viikon veran vain itseeni ja omaan hyvinvointiini.
Siinä sivussa blogi saa siivun verran enemmän huomiota.
Rakkaudella,
Sallamari
