Mistä on jouluaattoaamu tehty

Jouluaaton aamu meillä on tehty

kiireettömyydestä

yhdessäolosta

lämpimästä glögimukillisesta

vinyylilevyltä soitetusta musiikista

Pandan suklaakonvehdeista

hyvästä kirjasta

lapraen innokkaasta jutustelusta

sohvalla lojumisesta

vatsan päällä lepäilevistä kissoista

hyvästä fiiliksistä

kiitollisuudesta

Oikein hyvää joulua sinulle blogini lukija!

Rakkaudella,

Sallamari

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas

Mitä toivoo joululahjaksi hän, jolla on jo - omasta mielestään - aivan kaikkea tarvitsemaansa materiaa sekä taloudellinen tilanne, joka mahdollisestaa uuden tavaran tai palvelun hankinnan silloin kun tuntemus jonkin elämää piristävän asian puuttumisesta
mieleen sattuu juolahtamaan?

Joululahjoihin sekä saaminen/antaminen -yhdistelmään liittyvä suunnaton sosiaalisen eriarvoisuuden asetelma saa minut pohteliaaksi aina jouluisin.

Avainasemassa minun jokajouluisessa pohdiskelussa on puuttuva tunneyhteys lahjan saamisen ihanuutta kohtaan. Tutkimukset - myös vuosien mittainen oma empiirinen tutkimukseni - puhuvat paljon lahjojen vastaanottamiaen vaikeuden näkyvän korostuneena ominaisuutena toipumista tekevien sekä toipuneiden mielenterveyspotilaiden - etenkin syömishäiriöstä kärsineiden - kohdalla. Henkilöt mieluummin antavat runsaasti muille, kuin asettautuisivat lahjoja saavaan asemaan.

Muistan elävästi miten me osastohoitoon jäävät päiväosastolla askartelimme hullunkiilto silmissä - kirjaimellisesti tässä kohtaan - läksiäislahjoja jokaiselle pois pääsevälle. Koska lähes jokaisesta antaminen oli saamista kivempaa, poistuva askarteli kaksin verroin enemän tsemppitoivotuskortteja meille jääville. Poikkeuksena muutama yksittäistapaus, joka otti vastaan kaiken ja vähän enemmänkin ilman tarvetta edes kiitokseen.

Hämmentävä kokemusten sarja, joka on jäänyt pohdituttamaan minua.

Olen todennut olevani melko huono lahjojen vastaanottaja. Tähän saakka asenteeni on ollut, että ostan tahtomani/tarvitsemani asian itse kuin otan sen vastikettomana lahjana vastaan joltakulta.

Lahjojen vastaanotosta vaivaantuminen on tehnyt minusta huonon lahjojen toivoja. Halu mieluummin antaa kuin vastaanottaa on jollakin tapaa - en osaa tätä pukea sanoiksi edes itselleni - täysin liitoksissa itsensä arvottomaksi kokemisen tunteeseen.

Tunteeseen siitä, että ei ole sen vertaa arvokas että olisi oikeutettu saamaan vastikeetta jotakin toiselta.

Yhtenä toipumisaskeleena olen opetellut toivomaan ja ilolla vastaanottamaan lahjoja.

Nytkai sitten päästään koko postauksen jännittävimpään osioon eli Lahjatoivelistani 2017.

 Toivon lahjaksi:
- Suavecita hiuspomadaa (koska olen pitkään halunnut testata ko. tuotetta)
- Lola Ramona kengät. B.A.I.T kengät olisi nekin jees, mutta Lola Ramonaa olen sovittanut ja ne istuvat ihan kivasti
- purentakiskon helpottamaan hampaiden narskuttelusta johtuvaa päänsärkyä
- 1,25 ml hyalurenihappoa huulien lisätäytteeksi


Siinä lyhykäisyydessään virallinen toivelistani. Toivominen tuntuu yhä hieman hämmentävältä. Uskon rehellisesti, että vilpitön lahjojen toivominen ja taito ottaa lahjoja vaivautumatta vastaan on jotakin opittavissa olevaa. Taito, jonka voi treenata itsensä oppimaan.

Olen hyvällä alulla tässä opinpolussa.

I'm worth it.

Millaisia lahjoja on sinun toivelistalla tänä vuonna?


Mukavaa joulunalusviikkoa!

Rakkaudella,
Sallamari

Suomi 100

Viime viikolla sain kunnian ottaa osaa kahteen erilaiseen Suomi 100 -teemalla järjestettyyn juhlatilaisuuteen.

Ensimmäisen juhla oli luonteeltaan gaalatilaisuus, jonne asuksi valikoitui  vaalea Lindy Bobin asukokonaisuus. Tämä valkoinen juhlsa-asu on tuorein vaatehankintani, jonka ostamisen osalta tein päätöksen kesällä saadessani ensi kerrsn vihiä, että kyseiseen joulukuiseen itsenäisyyden sataa vuotta julistavaan gaalailtaan kutsu on minulle tulossa.

Samainen asu on aikaisemmin saanut juhlia kanssani Pin Up Finland -kilpailun palkintojenjakotilaisuuden.

Toinen itsenäisyyden satavuotista taivalta juhlistava tilaisuus vietettiin lapsen koululla. Tilaisuuteen toivottiin juhlavaa pukeutumista, joka minun etikettitajuni mukaan tarkoitti pikkumustan mekon esiin marssittamista.

 Yksinkertaista ja mustaa on minun reseptini pukeutumisen osalta etiketistä vapaiden juhlavien tilaisuuksien suhteen. 

Koitan rohkaista lastani rohkeasti pukeutumaan ilolla juhlaviin vaatteisiin aina, kun tarjolla on tilaisuus juhlavampaan pukeutumiseen. Koen itse vahvasti, että pukeutuminen on iloinen asia eikä suinkaan mikään pakkopulla. Ajatus "pukupakosta" kuulostaa minun korvaani todella vieraalta. Haluan omalla käytökselleni viestiä lapselleni pukeutumisen hauskuudesta.

Ykköset ylle ja juhlimaan.

Oletko sinä saanut ulkoiluttaa juhlavaatteita lähiaikoina?

Mukavaa maanantaita!

Rakkaudella,

Sallamari