30. joulukuuta 2012

Joululahjan käyttöönotto





Testivuorossa kinkunjämistä taiottua pastakastiketta maustettuna joululahjaksi saamallani pastakastikemausteseoksella.

Mausteseos on testattu on eriomaiseksi todettu.
 Loistva lahja, kiitos Miselmi-tädille.

Pastakastike itsessään oli varsin yksinkertainen
 muutama siivu joulukinkun jämiä kuutioituna - lisätään hiukan oliiviöljyä pannuun ja kinkkukuutiot kuullottumaan - tomattimurskaa tölkistä ja muutama murskattu valkosipulinkynsi joukkoon - loraus kermaa - kaksi hyppysellistä joululahjaksi saatua mausteseosta - annetaan hautua ja nautitaan täysjyvä fusillien kera.

Tämäpäiväisen lounaan juju siis piili yksinomaan lahjaksi saamassani mausteseoksessa.

Tried and Tested - loistava lahja.




Eilisen ruokatestailuna oli ohrajauhoilla suurustettua luumukiisseliä.
Hetken pelkäsin katastrofia - kiisseli ei aluksi näyttänyt jähmettyvän. Erottaisivat varmaankin marttakehosta, mikäli kiisseli olisi jäänyt hyytymäti. Jokaisen martan perustaitoihin kai kuuluu oikeaoppinen kiisselinvalmistus.

Käsillä on totaalinen Writers Block - hetki jolloin ei osaa kirjoittaa sanaakaan oikeaa asiaa.

Rakkaudella,
Sallamari



21. joulukuuta 2012

Christmas Party at Daycare



Angelic Sounds of the Laughing kids 
Christmas Songs singed from the bottom of the heart
Tears in my eyes
Excitement
Love in the air

That is what a Daycare Christmas party is made of.

I feel so honored I was able to be there to witness that all today.
part of me feels a bit guilty of appearing to the party, since I am at sick leave.
put I did not run around the Xmas tree and I tried not to hug and kiss anyone to not spread any bugs.
I felt kinda OK today, and I wanted to witness this party so much.
So I went there.
please, feel free to judge me for mis- use of sick days - I made a choice and fully stand behind it.
mostly at this point it seems that  I need a forgiveness only from my self for this miss-use  matter
After all, they are only little so short time.

Singing Rudolf the Red Nose Reindeer

First Duet

a good party  includes inspiring dance moves

Love,
Sallamari

12. joulukuuta 2012

Lääkitys kohdillaan





Parahin Flunssa,
tällä hetkellä minulla ei ole tarjota Teille vapaita tapaamisaikoja kanssani.
On pakko siitää tapaamistamme tuonne joulupyhien tienoolle.
Pahoitteluni etukäteen, mikäli tästä aiheutuu Teille ylimääräistä vaivaa.

Juuri nyt et vaan kertakaikkiaan sovi aikatauluihini.

Rakkaudella,
Sallamari

 

3. joulukuuta 2012

Hit me with your best shot




It is time for Q&A.
You ask, I answer.
Drop and email or write you question on comment box.
Q&A post will appear just before Jule.

ps. if you ask about my knitting pattern, the answer is no. Only 'cause I don't have them.

*****

On kysymyspostauksen aika.
Saatte kysyä ja minä vastaan.
Laita sähköpostia ja tipauta kysymys kommenttiosastoon.

ps. en vastaa neuleohjeita käsitteleviin kysymyksiin. Yksinkertaisesti vai siksi, etten ymmärrä niistä mitään.




A sudden bold and unexpected question doth many times surprise a man and lay him open.


With Love,
Sallamari

2. joulukuuta 2012

Sunday clears away the rust of the whole week








Im so tired at the moment, that I have nothing useful in my mind.
Have been a busy weekend - cleaning, shopping, decorating and cherry on the top; some political activities.
Everything in political field is open at this moment, can't tell any news yet.

What else, well physically Im not feeling my best at the moment.
My skin dislikes winter. 
Itchy red spots appears here and there in my skin all so sudden. This is not the first time something like this happens. And my face is covered with spots and zits. I look like a bloody teenager.
Hair is falling.
All this makes me wanna cry. Why o why? What am I doing wrong this time?
deep inside, I know the answer - I should focus to balance my diet better
that might be the key

Still feeling pretty shit.
Even I am used to be ugly in Winters.
this makes me just hate dislike Winter a tiny bit more.

-11 degree celcius says thermometer today.
Inside my house is nice and cozy.
I put our Christmas socks on yesterday.
'winkwink' mr Sandy Claws, Im prepared.
Front door also got a wreath - its made out of caribou moss.
It is handmade, not totally by me this time. I bought a good blank wreath fixed it with ribbon.


Have you noticed, I added a poll on the left side on the blog.
Im asking my blog readers opinion about language choices.
Please, share you thoughts with me.

I also like to know opinions about some Q&A type of post, whould that be something?
and what about making a Xmas raffle, I could give away maybe something self made.
Any other topic you would like me to post?

Please share your thoughts with me.


With Love,
Sallamari