Oi ei, kun mua pissattaa taas.
Tai ei siis oikeasti pissata, mutta ajatuksen tasolla kyllä.
Ja ajatus ilmenee fyysisenä epämukavana tuntemuksena vatsan pohjalla.
Käsillä on nukahtamisen hetki.
Pitäisi olla hiljaa sängyssään ja antaa unen tulla.
Ja mä oon tänä iltana käynyt vessassa jo kolmesti.
Siis sen jälkeen kun valot sammutettiin.
Jännittää - ahdistaa - nolottaa
Tätäkö tää taas nyt sitten on aamuyöhön.
Vessakäyntejä 10 minuutin välein.
Ja mitä toi tossa toisessa sängyssä ajattelee musta.
Mä niin taatusti häiritsen senkin unta.
Enkä mä tosiaan oo mitään ykkösluokan seuraa öisin kun pitäisi jakaa huone työmatkalla.
Ja miten mia itseäni ahdistaa uudet ihmiset ja yöpyminen.
Sillä se nukahtaminen on niin vaikeaa.
Mitä mä sanon niille - millä mä perusten sen että on pakko käydä vessassa jopa 20 kertaa peräjälkeen ennenkuin mieli antaa periksi ja hiljenee.
Että mä voin nukahtaa.
Voisikai aina syyttää liikaa juomista tai yliaktiivisena toimivaa rakkoa.
Mutta kun ei tää ole niiden vika.
Tää on puhtaasti min oman mielen tuotos.
Psykofyysistä.
Mielestä lähtevä vahva fyysinen tunne.
100% totta.
Vessaan on mentävä.
Yhdeksän kertaa kymmenestä tuloksena on kaksi tippaa.
Joka kymmenes kerta hätä on oikesti fyysinen.
Miksi?
En tiedä.
Ehkä siksi että neljän ihmisen jakaessa ahtaat alle 60 neliötä asuintilaa vessa oli ainoa paikka missä sai olla yksin ja rauhassa. Mieli oppi, että se on paikka jonne paeta.
Jonne mennään kun keho sanoo niin.
Paikka jossa on turvallista ja hiljaista - jossa kukaan ei huuda minulle.
Pakokeinona mieli kehittää fyysisen tarpeen tunnusmerkit tyhjästä.
Jotta voisi paeta.
Epämukava pieni vaiva.
Ja niin nolo.
Junamatka ja seitsemän vessakäyntiä.
Lentokentällä kanssa matkustaja toteaa että justhan sä kävit.
Voi luoja että nolottaa.
On pakko todeta, että on vaan mentävä vessaan.
Taas ja uudelleen. Sori.
Miten kauan?
Teinivuosista saakka kenties, ei tarkkaa muistihavaintoa.
Kenties aina.
Kiusallinen pieni vaiva, joka hankaloittaa elämää.
Lisämaisteina uni- ja nukahtamisvaikeudet.
Tekee epäsosiaaliseksi
En halua yökyläillä.
Enkä jakaa huonetta tuntemattomien kanssa reissatessa.
En viihdy ihmispaljoudessa.
Paikoissa jossa WC sijainti ei ole etukäteen tiedossa panikoidun.
Sillä kun tunne iskeeon vessaan päästävä - muuten mieli ei saa rauhaa.
Iskevä ahdistus on sanoinkuvaamaton.
Pahinta ovat yöt.
Kakkosena elokuvat, teatteri ja konsertit.
Miltä kuulostaa treffiseura, jonka on päästävä kolmesti vessaan elokuvasalin ovien avaamisen ja elokuvan alun välissä.
Houkutteleva ajatus eikö totta?
Vieläkö joku ihmettelee treffirintaman hiljaiseloakohdallani.
Sama pätee kahvilla käyntiin ja muihin tapaamisiin.
Jos jännittää ja ahdistaa pienikin asia kolisee vessan ohi ahkerasti.
Toisaalta yksinäinen hiljanen ilta saattaa sisältää kymmeniä vessavierailuja.
Lovely, voiko muuta sanoa.
Olen rehellinen, kun sanon, etten ole lainkaan sinut vessaravauksen kanssa.
Se hävetyää ja kiuluttaa minua.
Tekee kipeää tajuta mien voimaton olen tämän asian kanssa.
Monenlaista keinoa on kokeiltu.
Lantiopohjalihasten vahvistuksesta hypnoosiin.
Faktatietona on tullut selväksi että ongelma on psykofyysinen, mielen tekoja, ei fyysisestä viallisuudesta johtuvaa.
Häöeään ei kuole, sanovat he.
Ei kuole ei - mutta alkaa rajoittaa elämäänsä, vain koska ei aina jaksa selittää.
Pyytää ihmisiä ymmärtämään.
Todeta, että mun on vaan pakko.
Ja jäädä odottamaan hyväksyntää.
Maybe on day - maybe not.
Ehkä joskus opin hyväksymään nämä pissavaivat ominaisuutenani na lakkaan häpeämästä.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja