26. huhtikuuta 2014

Project 333 kokelma karttuu - sinisen paidan paikka täytetty



Muistatteko, kun olen kertonut että haaveilen täydentäväni P333 vaatekokoelmaa tummansinisellä 3/4 hihaisella puuvillapaidalla. Lisäkriteerinä etsimälleni paidalle määrittelin, että kaulusosan pitäisi olla jotenkin jännittävä tai erilainen - ehkä venepääntie tavallisen o-aukon sijaan.

P333 -projektin alkupäivien huumassa kiertelin kauppoa ja etsin tätä täydellistä puseroa - tai oikeataan kiertelin kauppoja pienen ahdistuksen vallassa käyttäen kokoelmasta puuttuvaa sinistä puseroa verukkeena toiminnalleni. No sittemmin ymmärsin mistä tuossa kaikessa etsimisessä oikeasti oli kysymys ja salakavalasti puseronmetsästys ikäänkuin unohtui - tai siirtyi pikemminkin tuonnemmaksi odottamaan otollista hetkeä.

Bongasin perjantaisella kauppareissulla paikallisen Prisman 'myymäläkäytävällä' mielenkiintoisen myyntikojun jossa roikkui ihastuttavanoloisia raitapaitoja - juuri sellaisia minua kutsuvia raitakuoseja. Ja kun olen kerran päässyn vaatekriittisyyden makuun pysähdyin kojun luokse kyselemään millaisia tekstiilejä on kaupan.

Että kuka näitä tekee ja millainen on näiden tekstiilien tuotantoketju?

Suomessa valmistettuja Laura Peterzens -nimisen suunnittelijan vaatteista.
Tälläisen ystävällisen vastauksen tarjosi minulle iloinen myyjä tuossa kojussa. Minähän iskin myyjän kanssa juttusille samointein. Sain tietää, että vaatteiden mallit suunnitellaan suomessa. Kiinnostukseni esillä olevia vatteita kohtaan nousi myyjän lisätessä, että vaatteisiin käytettävät kankaat valmistetaan Suomessa ja itse vaatteetkin ommellaan Suomessa kotimaisten ompelijattarien voimin. Sain tietää yksityiskohtaisempia tietoja vaatteiden ja kankaiden valmistuspaikoista, mutta ennenkuin tätä asiaa enemmän valotan laitan mailia vaatteiden suunnittelijalle ja vahvistan häneltä vielä mistä hänen suunnittelemansa vaatteet ja vaatteiden kankaat tulevat. Asiasta luvassa toivottavasti oma postaus vielä lähitulevaisuudessa.

Katseeni osui raitapaitojen jälkeen esillä olevaan juuri oikean siniseen kauniiseen 3/4 hihaiseen puseroon. Pyysin saada nähdä puseroa lähemmin ja tarkastelu osoitti ompelutyön olevan moitteetonta. Myyjä esitteli puseron leikkausta ja kun minua hieman mietitytti puseron helman pituus kertoi myyjä esittelemänsä M-kokoisen puseron soveltuvan mittasuhteiltaan juuri oiken kaltaiselleni 160 senttiselle. Ensinäkemältä pusero vaikutti lyhyeltä ja leveältä, mutta myyjän asiantuntevan esittelyn mukana aloin ymmärtää miksi pusero näyttää leikkaukseltani minun silmin katsottuna ensi näkemältä jotenkin epäsymmetriseltä. 

Pitäisi olla kapeaa ja pitkää helmaa että pusero muka voisi istua minulle.
Näin aivot minulle sanoivat.

Myyjä vakuutteli hyvin, että kaikki kurvini mahtuvat hyvin puseroon ja M-kokoisen puseron helma istuu minun mittasuhteillani juuri hyvälle korkeudelle.

Kaiken asiallisen myyntikeskustelun perusteella olin myyty -
tässä on minun uusi puseroni.




 Enkä pettynyt kotona, vaikka puseroa en ostotilanteessa sovittanut.
Pusero istuu juuri niinkuin pitää.




Hintaa kyseisellä puserolla oli päivän erikoistarjouksena 40 euroa. Myyjä vakuutti puseron kestävän käytössä hyvänä 'ainakin seuraavat kymmenen vuotta'. Jos puseroa käyttäisi kerran viikossa - eikä nyt ihan joka viikko - saisi pusero arviolta 40 käyttökertaa vuodessa. Yhden vuoden käytön jälkeen puserolle jäisi hinnaksi euro per käyttökerta. Mikäli pusero kestää hyvänä käyttöä puoletkin tuosta luvatusta vuosikymmenestä tulee kertakäytölle hintaa parhaimmillaan parisenkymmentä senttiä tuolla arvioidulla 40 käyttökertaa vuodessa tahdilla.

Olen kovin tyytyäväinen hankintaani.

Lisää Laura Peterzens -vaatteista toivottavasti tulevaisuudessa,
ihan riippuen siitä saanko suunnittelijalle osoittamaani sähköpostiin vastakaikua.

Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja