Olenko mä rikki ikuisesti

Niitä päiviä taas,

kun haluaa vain syödä, nukkua ja unohtaa elämänsä.

Mulla mättää työ,

mulla mättää koti,

mulla mättää aivan kaikki.

Mulla on oikeasti sellainen olo,

että mä kuolen.

Tai pikemminkin,

että mä voisin lakata olemasta.

Kun ei vaan huvittais yhtään.

Miks tää on taas tätä?

Samat ahdistavat ajatukset

pyörivät päämäärättömästi samaa tuttua ympyrää 

kuin ne vangitut iloisilla värillä maalatut hevoset karusellissä.

Ehkä joskus piti voida ruveta voimaan paremmin.

Se oli se alkuperäinen ajatus,

eikö?

Miksi mua ahdistaa taas näin paljon?

Mulla on taas sellainen,

 mä vihaan mun elämää -päivä.

Miksi mä olen onneton itseeni ja elämääni?

,kysyn pikaviestillä JunttiPeeltä.

En mä tiedä,

vastaa JunttiPee

kukaan ei teidä

JunttiPee ehdottaa terapiaa,

mutta jos se auttaisi,

niin miksi mä yhä märisen tässä?

Ehkä se vaatii ylläpitoa,

niinkuin itsestään huolehtimista you know.

Kun tuntuu pahalta,

on aika vahvistaa oikealta tuntuvia tuntemuksia.

Miksei mieluummin lobotomiaa,

tai jotakin vitun onnellisuuspillereitä?

Miksi mulla pitää olla tälläinen tila,

jota ei voi lääkitä millään?

Miksei voisi olla sellainen vika,

jonka voisi yksinkertaisesti vaientaa lääkkeellä?

Miksei tää ikinä helpota?

Siksi et sä oot rikki

olenko mä rikki ikuisesti?

Enkö mä olen mitään muuta kuin rikki?

Sä olet mun ihana vaimo.

mutta miksi mä aina palaan siihen samaan,

että musta ei ole mihinkään

tää on niinkuin joku vitun karuselli,

joka aina pyörii samaa ympyrää.

Elämä on.

Niin, mut kuka mua sitten auttaa?

Sä itse.

Sä tiedät että sä osaat ja susta on siihen.

Sun pitää vaan haluta sitä,

enemmän ku sitä että sä haluat vaan helppoutta.

Use your force Luke!

Voisiko LEAN menetelmällä korjata paskan päivän?

Toimisiko PDCA ajattelu arkisten paskarutiinien selvittelyssä?

Tähän ajatukseen palataan myöhemmin,

koska aijon kokeilla ja jakaa löydökset kanssanne.

*****

Blogi palasi tämän tekstin myötä hetkeksi juurilleen

 - brutaaliksi todenmukaiseksi terapiapäiväkirjaksi.

Koin tänään tarkeäksi jakaa tämän päivän tunteet koko kirjossaan kanssanne.

Huomenna blogi juhlii nimittäin kolmivuostista taivaltaan. En oikeastaan osaa sanoilla kuvailla, miten paljon hyvää blogi on tuonut elämääni - toipumista, selkeyttä ja uusia ajatussuuntia. Siitä huolimatta, että elämäni ei edelleenkään ole silkkaa ruusuilla tanssia eikä asuinpaikka ole vaihtunut Strömsöksi blogini on ihmisenä kasvamisen polulla yksi tärkeimmistä työkaluista jonka avulla olen kartoittanut polkuani eteenpäin
- Suurien Oivallusten Työkirja.

Tältä minusta  tänään tuntuu.
Juuri tänään tämä tunnekouhussa kirjoitettu teksti palvelee pyhintä tarkoitusta 

- muistutaa minua itseäni siitä miten blogi aikanaan lähtikään liikkeelle.

On huisia huomata kaikki tapahtunut ihmisenä kasvaminen itsessään
 - pysähtyä hetkeksi ja katsoa itseään rohkeasti todenmukaisessa valossa.

Että vaikka mä olen edelleenkin rikkinäinen,

olen minä aika perhanan paljon muutakin.

Esimerkiksi ihana vaimo.

Tänään osaan käsitellä tunteita ja tuntemuksia uskomattomalla tavalla - sen sijaan, että jäisin vellomaan synkkien ajatusten syövereihin uskallan rohkeasti nojata omaan sisäiseen voimaani. Todellisen Minäni rakkaudentäyteinen ääni kaikuu kirkkaimmin ajatuksissani - kunhan sitä rauhassa hetkeksi pysähtyy kuuntelemaan.

I Use the Force.

Rakkaudella,

Sallamari

May the Force be with you.