18. maaliskuuta 2015

Body Positive Art

"oho, en mä tiennytkään että sä osaat piirtää."
"ai kui? mähän piirrän aika melkein aina."

Random keskustelu joka käytiin Sannan ja minun välillä siinä Ämmäkahvien lomassa.
Mä olin ihan yllättynyt, että jollukulle oli aivan uutta että mä piirrän. Mustakun itsestä tuntuu, että mä piirrän lähes aina. Tai no niin, mä olen piirtänyt aina ja piirrän kausittain tosi paljonkin. Ehkä viime kuukausina on ollut hiljaisempi kausi ja jos mä olen piirtänytkin mä olen piirtänyt enemmän yksinäisinä hetkinä kuin muiden läsnäollessa.

Keskustelusta inspiroituneena haluan jakaa nyt täällä blogissa muutaman sivun tuoreimasta luonnoskirjastani - tälläistä sen sivuilta paljastuu.





Vinkatkaa vaan, jos jatkossa haluaisitte nähdä enemmältikin luonnoskirjani antia täällä blogin puolellakin. Haaveenani on tehdä tulevasta kesälomareissusta sellainen kuvitettu "Art Diary" -teos - hyss suunnitelma on vielä ihan sellainen hiljaisnen salaisuus ajatelma.

Valtaosa kuvituksistani on BodyPositive inspiraatiokuvia. Olen iloinen kun vihdoin rohkenen toteuttaa piirroksia hyvin pelkisteyn ja kevyen piirrostekniikan kautta - minulle on iso ja todella vapauttava askel oppia pois täydellisen kuvan tavoittelusta piirtäessä.

But I did it! 

BodyPositive Art on minulle lupa tuoda esille positiivistä itserakkautta kaikenlaisia kehoja kohtaan. Joku epätietoinen anonyymi kriitikkobloggari kutsui BodyPositive liikettä läskikapinaksi - ajatus jota minä vierastan omassa BodyLove ajattelussa. Minusta on vierasta ajatella, että pitäisi hehkuttaa yhden kehomallin ehdotonta parhaimmuutta ja sivulauseessa vieroksuen arvostella jotakin toisenlaista ulkomuotoa. I love my rolls - I live with them. You love you tight gap - you live with it.

Jokainen keho on ihana keho ja ansaitsee osakseen rakkautta.

*****

In English

This whole post is inspired by a friend who was surprised about the fact that I draw. Because for me drawing is so everyday thing - I assume in my own thoughts that I draw all the time and almost anywhere. But to be honest, I have not been super active with my drawings while accompanied by someone - seems that I now days tend to draw only when I am alone.

I got so very inspired from innocent "Oh, you can draw? I did not know that about you." -conversation, that I wanted to show you guys few pics from my latest sketchbook.

These drawings are part of my Body Positive sketches collection. Lately I have been drawing quite much this sort of pics - simple sketches with quick outlines and not much sharp detailing. I am so happy that I have finally able to let myself draw loosely. I used to be somewhat out of control about how neat and finished I myself required my drawings to be before I could say I liked them.

Today I love all my drawings - some very little, other a lot.

Please let me know if you are interested to see more of my drawings.
I feel happy to share my  Body Love art with others.

I draw large variety of different type of bodies for my Body Love affirmations - because I think every body is worth of love. One body type does not rock more than any other body type. 
My thoughts of body love means support for all sorts of bodies -  big tights, small tights, gay boobs, straight boobs, no boobs, real boobs, fake boobs, natural body, endorsed body, trans body, confusing body, recovering body, very usual body, extra unusual body, super average body
...any type body.

  I love my rolls - I live with them. You love you tight gap - you live with it.
Our love towards our own body joins us.

*****

Rakkaudella,
Sallamari

2 kommenttia:

  1. Haha ihania kuvia! :) Ja tosi tärkeä viesti!
    Voi jos osaisin piirtää.. tosi kade! :)

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tollanen Zentangle doodling on todella hauska tapa raapustella ajatuksia kuvina paperille ja ihan kaikki oppii sen. Kannattaa googlata :)

      Poista