7. syyskuuta 2015

Ensimmäinen koulupäivä

Harjoja, kampoja ja kaikkea muuta tarpeellista.

 Juuri nyt  Helsinkikoti on hiljainen - Linda nukkuu sängyssään minä köllöttelen sohvalla. Toinen on väsynyt raskaudesta, toinen ensimmäisestä koulupäivästää.

Ensimmäinen sanamielleyhtymä ajatellessani tätä ensimmäistä koulupäivääni on - väsymys. Väsymys kieli, että viimeiset kuukaudet on tullut elettyä aikataulutonta elämää. Paluuta aikataulutettuun elämään onkin odotettu.

Tänää siis kääntyi uusi lehti elämässäni. Edessä siintää 18 kuukautta tiukkaohjelmaista opiskelijaelämää, jonka tavoitteena häämöttää hiusalan perustutkinto keväällä 2017.

Opiskelupaikkani on Helsingissä toimiva yksityinen kampaamokoulu Unika Hairstyle. Unika on ainutlaatuinen kampaamokoulu Suomessa - oppilaitos on yksityinen, mutta siitä huolimatta opiskelu on tarvikemaksuja lukuunottamatta täysin ilmaista.

Koulutus on käytännönläheistä, opetus painottuu ohjatussa ympäsitössä tapahtuvaan todelliisten asiakastilanteiden henkilökohtaiseen kokemiseen. Koulua meillä on kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, aamu kahdeksan ja ilta kahden välisessä aikahaarukassa.

Koulun kuluessa suoritetaan koko liuta edistymistä mittaavia tasokokeita - päästäkseen opinnoissa seuraavaan vaiheeseen on kulloinenkin tasokoe tietekin suoritettava hyväksytysti.

Tiukka on tahti - kotona ehtii hyvällä onnella käydä nukkumassa.


On hetkiä, jolloin yksi pää ei riitä - kaikki kolme päätäni.


Jaa, että mitäkö opiskelu Unikassa sitten kaikenkaikkiaan kustantaa
ja millä tälläisiä opintoja sitten voi rahoittaa?

Opiskelu itsesään on ilmaista, opintomateriaali- ja työvälinekustannuksina perii oppilaitos meiltä opiskelijoilta 1240 Euroa. Hintaan kuuluvan opiskeluvälinepaketin kaikki opiskeluvälineet jäävät opiskelijan omaan käyttöön valmistumisen jälkeen. Onhan se hyvä olla välineet, joilla harjoittaa sitä  ammattia hyväkksytystä tutkintosuorituksesta kertovan documentin käteen saatuaan.

Opintojen rahoitus on omalla kohdallani vielä hiukan avoin kysymys. Peruslähtöisesti opinnot Unikassa on mahdollista rahoittaa muiden toisenasteen opintojen lailla opintotuen ja -lainan avulla. Aika moni meistä opintonsa rahoiitaa juuri näin.

Itselläni on tähtäimessä toinen reitti - Omaehtoisen Opiskelun tuki. Omaehtoisen opiskelun tuki on TE toimiston myöntämä rahoitus - työttömyyspäiväraha ateriakorvauskorotusella - työttömän henkilön työttömyysaikana tapahtuvaan työllistymistä edistäviä opintoja varten. Tuen myötäminen harkitaan tapauskohtaisesti, jote yksiselitteisesti ei kukaan osaa sanoa milloin tukea myönnetään ja milloin ei. Oma hakemukseni odottaa tällä hetkellä edelleen käsittelyä TE -toimiston jonossa - elokuu/syyskuu taite on kuulemma sen verran ruuhkaista aikaa, että päätöksen saaminen venyy.

Kun oma tilanne tästä selkiää ja lopullinen päätös tulee, kirjoitan aiheesta omiin kokemuksiin perustue vinkkejä sisältävän oman postauksen.


*****


Meni rahoituksen osalta niin tai näin minä olen innokkaana päässyt opintojen alkuun.


Odotan kovasti tulevia koulupäiviä ja sitä, että päästään vihdoin käsiksi itse asiaan - ensimmäinen koulupäivä kului enemmän ja vähemmän talon tavoille opettelussa ja oman työkalupakin kuntoon saattamisen merkeissä. Huomisesta alken päästään käsiksi tositoimiin.

Täysin irrallinen oikeastaan mihinkään liittymätön sivuhuomio tähän väliin  - omistan juuri nyt enemmän hiusharjoja ja -kampoja kuin milloinkaan aikaisemminn tässä elämässä. Omistan myös elämäni ensimmäisen oikean kunnollisen hiustekuivaajan - tähän saakka on menty kympin Citymarketfööneillä.


Tukkajuttuja lisää luvassa, samoin opiskelijaelämän kuulumisia.

Stay tuned!

Rakkaudella,
Sallamari

ps. kysymykset koulua ja aikuisiällä opiskelua koskien ovat tervetulleita.



4 kommenttia:

  1. Olin vasta reilu parikymppinen, kun sain tutkintotodistuksen. Siitäpä ei mennyt edes vuotta, kun piti uutta ammattia suunnitella lääkärin kehotuksesta. Oli aika kivikkoinen ja paperisotainen homma, koska taustalla oli erikoisempi juttu. No, panttasin sitä koulun alkua, lopulta kävin koulun työn ohella, en oppisopimuksella, vaan omaehtoisen koulutusmuodon, josta maksoin vain tutkintomaksun. Aikuisiällä opiskelu on tehty aika paperisodaksi ja kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen lääkärin suosistuksesta tapahtuva ammativaihto onkin aika ison selvittelyn juttu - sinnakin sen perusteella mitä olen tuttavilta kuullut. Kaikenkaikkiaan olet asian ytimessä sen suhteen, että aikuisiällä opiskelu on tehty eri tahoille toimitettavista todisteluista muodostuvasta paperisodasta.

      Omalla kohdallani tovon, että paperisotaosuus olisi pian jo takanapäin.

      Ihana kuulla, että olet lopilta onnistunut kuluttautumaan uuteen ammattiin <3

      Poista
  2. Itselläni kansanopisto menee opintotuen turvin.:) Jos on pidempi päivä, teen omat eväät mukaan. Matkat kustantaa, mutta muuten tuki kattaa tässä oppilaitoksessa vuosimaksut. Ja onneksi on työssäkäyvä puoliso, joten on pysyvästi asunto ja ruoka. Aika vähän sitä muuta ehtiikään tehdä.:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen ajatellut asiaa niin, että kun asunto ja ruoka pysyy opiskelujen ajan ennallaan muusta suostun tarpeen vaatiessa tinkimään enemmältikin (toivottavasti ei tarvi tehdä niin). Millaista opiskelu siellä kansanopistossa on?

      Poista