Onpa raikas olo, kun vihdoin on tuore kaunis väri tukassa.
Kylmää, tummaa ja sinistä |
Tällä viikolla päästiin vihdoin värjäämään oikeita malleja. Aloitettiin varovasti käytännön värjäystyöhön tutustuminen kokeilemalla käytössä olevia tuotteita toistemme päihin. Ensin kartoitettiin hiuksen nykytilaa sekä mietittiin toivottua lopputulosta, sen jälkeen saatiin esittää työsuunnitelma opettajalle ja hyväksyttyjen suunnitelmien kanssa käydä töihin.
Tukkani lähtötilanne oli kesäväristä kulahtanut. Hyväkuntoinen - käsittelemätön - oma tukka juuressa ja pään sivuosilla plus suoravärillä värjätty vaalennettu latva tukan pitkissä osissa. Ei siis hiuksen kunnon puolesta mikään hullumpi lähtötilanne, yleisilme tukassa oli arottoman kulahtanut - haaleaksi vaalentunut ja sivuosiltaan mitäänsanomaton ruskea sävy.
Luonnollinen tukkavärini kallistuu tummuusasteikon tummempaan päähän joten vaaleammaksi värjäämällä tukkaani ei vaaleisiin sävyihin saa - ei riitä teho. Vaaleasta väristä haaveilu tietää tällä tummuspohjalla väistämättä vähintää yhtä - todella vaaleiden sävyjen kohdalla useampaakin - vaalennuskertaa. Ei mahdoton haave, mutta aikaavievä ja työläs toteutettava.
Tiesin värjäysprojektin alusta saakka, että sinisestä sävymaailmasta en tahdo luopua. Lisähaasteena heitin toiveen päästä eroon suoravärien käytöstä.
Sinistä ilman suoraväriä.
Heleät sinisen sävyt on tähän saakka toteutettu tukkaani aina vaalennus+suoraväri -yhdistelmällä. Nyt pitäisi saada sitten aikaan sinistä, ilman vaalennusta ja shokkivärejä.
Päädyttiin seuraavanlaiseen ratkaisuun; Tukan lyhyeksi leikatut sivuosat värjättiin Miraculousin KC Color Ultimate -sarjan tummalla tuhkasarjan sinisävyllä - tavoitteena sinimusta sävypinta. Tukan pitkän osan juureen laitettiin samaa tuhkasarjan sinisävyä kirkkaan sinisellä Color Mixer -sävyllä taitettuna. Pitkän osan latvaan laitettiin pelkkää KC Color Velvety -sarjan Color Mixer sinistä antamaan sinistä väripigmenttiä sekä kiiltoa aiemmilla värjäyskerroilla vaalennettuun pohjaan.
Lopputuloksena intensiivinen, kylmäsävyinen, tumma ja sininen tukka
Aika hieno suoritus noin ensivärjäyksellä - sekä varin levittämisen, että värireseptin osalta. Jälleen kerran Marjanne toteutti visioni, vaikkakin itse osallistuin projektiin värireseptin laatimisessa.
Mariannen tukkaa inspiroi Batman sarjakuvasta tuttu Jokeri -hahmo. |
Olen itsekin päässyt värjäyshommiin. Loihdittiin minua värjänneen Mariannen otsatukkaan yhteistuumin tuollainen hieno kaksivärinen suoravärityö. Haastava aloitus värjäysprojekteihin, mutta olipa se kyllä valtavan hauska homma totetuttaa. Tulokseen voi tämänkin tukan osalta olla hyvillä mielin tyytyväinen.
Näin värikkäitä tunnelmia koulukuulumisien osalta tällä viikolla.
Rakkaudella,
Sallamari
Ai vitsi miten kauniita tukkavärejä <3
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIhanaa, että uudet kampaajat harjoittelee tuollaisia erikoisempia värejä. Harmittaa, kun ihmisillä on kokemusta ja näkemystä vain luonnollisista hiuksista ja sitten lopputulos ei ole sinnepäinkään. Menee 200€ hukkaan ja joutuu korjaamaan tuloksen kotona kuitenkin.
VastaaPoistaMeille annetaan tilaisuus kokeilla niitä asioita mitkä meitä kiinnostaa - olen enemmän kuin kiitollinen siitä. Toki minä koen että kaikkein opettavaisinta on kun saa tutustua johonkin itselle entuudestaan täysin vieraaseen tukanlaittojuttuun/värjäystekniikkaan. Nämä kirkasväriset jutut on alustavasti kokeilun kautta opittu vuosien saatossa, nyt niihin saa tuntuvasti lisää teknistä hienosäätöä ja työn jäki paranee.
PoistaMinä kyllä jatkossa meinaan myös ne luonnollisetkin hiukset ja niiden loihtimisen rokata )