Onnea on hyvin leikattu tukka

.Kolmannen kouluviikon päätteeksi päästiin vihdoin ja viimein leikkimään oikeaa parturi-kampaajaa toistemme hiuksiin. Minun tukkani leikkasi luokkatoverini Marianne. 

Tukkamallini työstövaiheissa käytössä oli lähes koko leikkuuarsenaali - sakset, ohennussasakset sekä hiustenleikkuukone. Leikkuukoneessa leikkauspituutena oli suosikkiteräni " yhdeksänmillinen ", jolla saa tosi kivan lyhen leikkuujäljen. Ihanteellinen työkalu - nopea ja tarkka - tuo leikkuukone, kunhan  asiakas tietää oikeasti tahtovansa koneen terällä leikattua jälkeä ( niinkuin minä esimerkiksi... )

Vaikka ajattelen usein, että suurta onnea maailmassa on olla kovin ainutkertainen ja omintakeinen, on nyt todettava miten hurjan mukavaa on, kun oppilastovereiden joukossa löytyy toinenkin kanssani samansuuntaisen alakulttuurin yksilöllinen ilmentäjä. Kun kaksi ihmistä puhuu samaa kulttuurikieltä sadaan aikaiseksi pienistä kulttuurien vivahde-eroista huolimatta lopputulokseltaan close enough -leikkauksia siihen leikatavan optimi-unelma-toive-tätämäoonainahalunnut -visioon suhteutettuna. 

Ei tarvinnut tällä kertaa jatkojalostaa otsatukkaa kotona.

Tuli hyvä kertaleikkauksella.

Oppilastoverin tukanleikkuu oli todella opettavaa puuhaa.

Kampauksia viimeistellessä huomasimme miten eri tavalla me halutaan oma tukkamme viimeistellä - yksi vannoo tupeerauksen nimeen, toinen luottaa lakkaan. Myös alakulttuurien vivahde-eroista syntui loistavaa oivallusta ja saatiin aikaa huippuhienoja keskusteluja siitä, miten rockabilly orientoitunut leikkaa psychobillyä loivempia kulmia ja kärkiä hiusmalleihin.

Ehkä suurin oivallus toisen tukkaa laittaessa oli otsatukan henkilökohtaisuus. Niin se vaan on, että otsatukan osaa tässä maailmassa viimeistellä oikein vain yksi henkilö - kukin meistä omansa. Kun itse tukkaansa jatkuvasti katselee ja sen kanssa pelehtii, tietää miten se mistäkin kohtaa käyttäytyy. Mitä karvaa pitää vääntää mihinkäkin suuntaan ja millä otsatukka viimeistellään että se sitten on siinä asemissaan niin että pysyy.

Myös minä pääsin leikkaamaan - leikkasin Mariannen etutukkaan "kuukausilyhennyksen". Ensimmäinen psychobilly otsatukka on omistajan ohjeistuksella ja opettajan vinkeillä on kaareviin linjoihin leikattu. 

Kauniisti kaareutuvan etutukan salaisuus - paplarit.

Minun vinkkini kaikille teille, jotka jokaisen kampaajareissun jälkeen päädytte itse tuunaamaan keittiösaksien kanssa tukkaa kotona enemmän sen malliin suuntaan johon OIKEASTI  kampaajan toivottiin leikkaavan tukka.

Kannattaa miettiä puhutteko kampaajasi kanssa samaa tyylikieltä?

Mikäli haaveilet tukkaasi tiettyyn alakulttuurimalliin, tyylisuunnan tai tietyn esikuvan (tukkaidolin tai  ihan vaan muuten idoli) tukkamallin mukaiseen leikkaukseen, on hyvä ottaa selvää, että myös kampaajasi tietää mistä puhutaan. Tämä on yybertärkeä asia, jonka olen omakohtaisten pettymysten myötä viimein oivaltanut -  minulla tähän oivallukseen tarvittiin muutamia onnistuneita hiustenleikkuukokemuksia sellaisten henkiöiden tekemine, joiden tiedän puhuvan  kanssani saman kaltaista kulttuurikieltä (plus reilu kolme antoisaa viikkoa hiusmaailman opiskelua ).

On hankala luoda ymmärrettävä mielikuva esimerksi minun tukkamieltymyksestäni "klassinen kaareva pin-up/rockabilly -otsatukka" sellaiselle henkilölle, jolla ei ole harmainta hajuakaan pin-up/rockabilly kulttuurin kauneuskäsityksestä tai naiskuvasta. Että sellainen suora, mutta kuitenkin vähän kaareva otsatukksa,  joka on samaaan aikaa sekä sivusuuntaan leveä että pystysuunnaltaan matalasti kaartuva ja kehystää ryhdikkäästi kasvoja.

Vähän samalla tavalla,  kuin että minä en sujuvasti puhu esimerkiksi Jersey Shore -kulttuurikieltä. Kun joku kertoo haluavansa Jersey Shore -tytön tukkamallin, minulla lyö tyhjää. Sanon kättelyssä, että minä en parhaiten sinulle sellaista tukkaa luo - joku muu tekee oikempaa jälkeä.

Uskon vahvasti, että jokaiselle meistä on olemassa oikea kampaaja - saman filosofian toisena puolena jokaiselle meistä kampaajista on olemassa ne oikeat asiakkaat. 

Toinen juttu on sitten, että miten niitä oikeita etsitään ja löydetään.

Minä uskon puhumisen voimaan.

Kysymällä ja suoraan kertomalla kyllä näkee löytyykö se yhteinen kieli.

Jos ei löydy, on etsittävä lisää.

Kun löytää tekijän, joka puhuu samaa kulttuurikieltä kanssasi todennäköisyys kummankin osapuolen näkökannasta katsottuna onnistuneeseen lopputulokseen kasvaa huimasti. Kun sen oikean löytää, siitä kannattaa myös pitää kiinni - kipaista nauttimaan oikean ihmisen kädenjäljestä vaikka pienen matkankin takaa.

*****

Kiitos luottamuksesta otsatukanleikkuussa Marianne.
Kiitos myös hienosti leikatusta otsatukastani.

Uusi tukka, uusi viikko - iloinen mieli.

Mukavaa maanantainta teille kaikille!

Rakkaudella,

Sallamari