Yksi yö hotellissa oman itseni seurassa.
Kuulostaa kenties sinun korvaasi jotenkin mitättömän vähältä, minun maailmassani tämä vajaan vuorokauden irtiotto arjesta vastaa juuri tässä hetkessä arvoltaan vähintäänkin parin viikon mittaista lomaa Karibialla. Niin paljon olen kaivannut jotakin pientä katkaisua elämäni perusrutiineihin.
Turkuun minun vei irtiottotarpeen lisäksi vuoden ensimmäiset fetissikekkerit. Pienimuotoinen avoin univormuteemainen klubitapahtuma, sellainen matalan kynnksen tule-koe-ja-näe -ilta. Vaikka itse tässä hetkessä elämääni koe olevani mitenkään aktiivinen toimija fetissipiireissä, pidän bileiden tunnelmasta ja nautin satunnaisita vierailuistani.
Minun vuosikalenterssani juuri nämä kekkerit näyttelevät hyvän pukeutumistilaisuuden lisäksi tärkeää roolia myös tietyn typpisten sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Elämässäni on koko joukko ihania tuttavia, joiden seurasta nauttien olen saanut kasvaa ihmisenä viimeisten vuosikymmenien aikana. Kerran vuodessa myös heidän kulkunsa saattaa yhtenä iltana tiettyihin kemuihin ja meidän yhteiset polkumme kohtaavat jälleen.
Minun vuosikalenterssani juuri nämä kekkerit näyttelevät hyvän pukeutumistilaisuuden lisäksi tärkeää roolia myös tietyn typpisten sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Elämässäni on koko joukko ihania tuttavia, joiden seurasta nauttien olen saanut kasvaa ihmisenä viimeisten vuosikymmenien aikana. Kerran vuodessa myös heidän kulkunsa saattaa yhtenä iltana tiettyihin kemuihin ja meidän yhteiset polkumme kohtaavat jälleen.
Mitä pukeutumiseen tulee, ovat nämä kekkerit tapahtuma, jossa kaikista mieluiten ulkoilutan toissa jouluna lahjaksi ostamiani Louboutineja. Hotellihuoneen yksinäisessä hiljaisuudessa kiristän korsetin ja sujautan korkeat piikkikorot jalkoihin - vatsanpohjasta nousee lämmin tunne siitä, että yksi hiljainen osa minua herää hetkeksi eloon jollakin aivan toisella tavalla kuin normaaliarjessa, eikä siten että kykenisin vertaamaan näitä elossa olon tunteita keskenään. Tiedän, että tasapainoiseen onnellisuuteen tarvitaan tasapuolista minuuden eri osien eloonherättelyä.
Siinä hetkessä on hyvä olla arkea paossa.
Muutaman lauseen verran haluan hehkuttaa avoimesti kenkärakkauttani. Punapohjaiset paholaiset ovat kaikin tavoin aivan ihanat, ollen samalla kertaa aivan helvetilliset - 120mm kapeaa korkoa vailla kärkiplatformin mukanaantuomaa helpotusta. Kärkiosan matala leikkaus painaa alkuillasta kevyesti - loppuillasta aivan helvetillisesti - jalkapöytää, kärjen terävä muotoilu liiskaa varpaat kiinni toisiinsa.
Silti minä julistan hetkeäkään epäröimättä rakkautta näitä kenkiä kohtaan.
Jotakin salaperräistä taikaa näissä punapohjaisissa kengissä vaan on, sillä saavathan nämä minukin leveät lyhyet pullajalkani näyttämään taivallisen kauniilta.
Tällä lyhykäisellä kaupunkilomalla majoitus ensimmäistä kertaa elämässäni Omenahotelliin. Olen kuullut Omenahotelleista paljon tarinoita ja nyt minullakin on liittää omani muiden tarinoiden joukkoon. Minun tarinani on aika lailla vaatimaton eikä missään nimessä millään tavalla jännittävä. Omenahotellin tarjoama majoitus oli kelpo luokkaa vaatimattoman yksinkertaisen majoituksen kategoriassa. Huone oli vaatimaton, puhdas ja valoisa. Mukava sänky ja siisti suihku täyttivät majoitusvaatimukseni kriteerimittarit.
Yllättävintä Omenahotellin palvelussa oli yöllinen hiljaisuus.
Turussa Omenahotelli tarjoaa palveluitaan vanhassa Alvar Aallon suunnittelemassa paksuseinäisessä talossa. Osaltaan kokemani outo yöllinen hiljaisuus - se, että naapurihuoneiden olemassaoloa ei tiedosta lainkaan - saattaa hyvinkin olla vanhan rakennuksen tukevien perusrakenteiden ansiota. Heräsin aamuyön tunteina hetkeksi kuuntelemaan ihmeissäni sitä, että mistään ympärilläni ei oikeasti kuulu mitään - ei askelia käytävässä, ei naapurihuoneessa vedetyn vessan kohinaa. Hiljaisuus on iloinen yllätys kaltaiselleni vieraissa paikoissa huonosti nukkuvalle.
Omenahotelli tarjosi tällä kertaa ensiluokkaiset unet.
Yöunien laatu mittarina Turun Omenahotelli ansaitsee täydet viisi tähteä.
Haaveilin tämän sunnuntaiaamun ratoksi brunssista.
Kun sopivaa brunssia ei löytynyt, suuntasin kulkuni Turun suosikkikahvilaani. Olen tutustunut tähän pieneen Aurajokirannan taidekahvilaan reilu vuosikymmen sitten ystäväni välityksellä. Ensi kosketuksesta lähtien Cafe Art -kahvilan tunnelma teki minuun niin positiivisen vaikutuksen, että palaan iloisin mielin kahville aina uudelleen ja uudelleen.
Cafe Art tarjoaa valikoimissaan kaltaiselleni vehnäallergikolle sopivaa syötävää useampaakin eri laatua. Valikoimista löytyy erikoishavien ja teen lisäksi, niin suolaista kuin makeaakin purtavaa. Minä nautin tällä kertaa kahvini kera suussa sulavan herkullista toscakakkua.
....ja ikävöin ystävääni.
Tiedättekö niitä ihmissuhteita elämässä, jossa toinen ihminen ikään kuin liukuu hiljalleen poispäin. Päädytään hetkeen, jossa jollakin tasolla on tapahtunut paljon vaikka näkyvästi kahden ihmisen väleissä ei olisikaan tapahtunut mitään havaittavaa muutosta. Paitsi, että toinen ei oikeastaan enää löydä kanssasi mitään sanottavaa ja polkunne risteytyessä syntyy nykyisin vain vaivaava hiljaisuus. Ettekä te enää tapaa toisianne kahden kesken siksi, että molemmat tuntevat sisimmässään tarpeen nähdä toista.
Kenties yhteiset puheenaiheet ovat vain lakanneet.
Kenties elämän pienet virrat ovat uittaneet ihmiset suuren puron eri uomiin.
Niin tai näin yhteiset hetket eivät tunne enää samalta.
Yhteys toiseen ihmiseen on kadonnut.
Jollakin tasolla kahvilan hiljaisuudessa tunne loittonemisesta on käsin kosketeltavissa. Jokin tässä yhtälössä sattuu sisälläni, vaikka mieli täysin ymmärtää eri virtoihin ajautumisen luonnollisuuden. Kaiken keskellä mieli sadasosasekunniksi karkaa omille raiteilleen miettimään. Sanoinko jotakin, teinkö jotakin - ehken sittenkään vain osannut olla tarpeeksi läsnä.
Tosielämässä elämä vain vei meidät eri uomiinsa.
Hetkeksi minut valtaa koko elämäni läsnä ollut yksinäisyyden tunne.
Tunne yksinäisyydesta ihmisten keskellä,
osa mielestäni odottaa aina sitä hetkeä kun toinen ihminen ei löydä mitään sanottavaa seurassani.
miten minä jälleen onnistuin päätymään tähän tilanteeseen
Ikävä on ihmeellinen tunne. Sekoitus mennyttä aikaa ja tässä hetkessä olemisen ihmeellisyttä, maustettuna ripauksella pelkoa tulevasta. Tunne asioiden katoavaisuudesta nostaa mieleen kiitollisuuden, jota haikeus koittaa verhota alleen.
I wish I could.
olisinpa ystävyytesi arvoinen
I wish I could.
olisinpa ystävyytesi arvoinen
Tummasävyisestä sunnuntaiaamun tajunnanvirrasta huolimatta arkipakoloma teki tehtävänsä. Mieli on levännyt ja olen täynnä energiaa, valmis kohtaamaan uuden viikon mukanaan tuomat ihanat työhaasteet.
Oikein muakavaa sunnuntaita!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja