Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit

12. toukokuuta 2015

You can't get spoiled if you do your own ironing

Siinä se köllöttelee -  Philipsin Steam & Go- vaatehöyrystin

Indieday's Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa oli tarjolla mielenkiintoinen yhteistyö - tälläisen laiskan silittäjän unelma - Philipsin kanssa. BID tapahtumasta lähti kotiinviemiseksi testikäyttöön Philipsin Steam & Go- vaatehöyrystin - mikä mahtava yhteensattuma sillä mielessäni olen kaavaillut hankintalistalle tämän tyyppistä laitetta jo jonkin aikaa.


Silityspäivää kartellessa on näemmä tangolle kertynyt silitettävää niin omasta kuin
PikkuÄssän ja JunttiPeen vaatevarastoista.

Tunnustan avoimesti olevani surkea silittäjä - sekä teknisesti että huvittavuus asteella mitattuna.
Sen verran saanen kyllä itseäni kehua, että en minä sentään ole ikinä onnistunut polttamaan reikiä tekstiileihin silitysraudalla.

Hurahdukseni Project 333 ajatteluun on pitänyt huolta siitä, että tarve silitysraudan ulkoiluttamiseen on nykyisin paljon suurempi kuin vielä parisen vuotta sitten. P333 puvustoni rakentuvat aika pitkälle  trikoo- ja puuvillavaatteiden ympärille ja etenkin nuo puuvillaiset kellohelmamekot ja -hameet itkevät haikeana silitysrautakäsittelyä aina pesukoneen uumenista vapauduttuaan.

Keksin jo vuosia sitten mielestäni aivan verrattoman ajatuksen - että sellainen vaatekaupassa käytettävä vaatehöyrystin voisi syrjäyttää mielestäni hankalakäyttöisen silitysraudan työtehtävistään silmänräpäyksessä. Täydellinen suunnitelma, jonka ainoaksi ongelmaksi sittemmin nousi hämmennys siitä, että mistä tuollaisen laitteen sitten saisi itselleen.

Sen pitäisi olla helppokäyttöinen ja nopeasti toimintavalmiudessa - toisin kuin silitysrauta - että ei saisi olla paljon odottelua ja valmistelua vaan enemmän sellaista Get'n'Go meininkiä.

Vastaus etsintöihini ilmeistyi viimein elämääni tämän Philipsin Steam&Go laitteen muodossa.


Katsotaan onko tästä mihinkään. Like a Good Housewife -höyrystintestailua.


Philips Steam & Go on kannettava vaatehöyrystin.

Hellävarainen ja nopea tapa siistiä ja raikastaa vaate käyttökuntoon. Kuumalla höyryllä tapahtuva vaatehuolto sopii myös herkimmillekin kankaille – sellaisillekin materiaaleille, jotka  eivät kestä pesua tai perinteistä rauta silitystä,  Laite lämpenee nopeasti ja on käyttövalmis puolessa minuutissa.

Käteen istuva kahvaosa on sopivan pienikokoinen ja kevyt, mikä tekee laitteen käytöstä miellyttävää. Pienen kokonsa ansiosta höyrystin sopisi hyvin myös matkakäyttöön - tiedän mitä pakataan mukaan matkalaukkuun kesän Budapest reissulle. Kokeiltava on miten laite toimii reissuolosuhteissa.

Vasenkätisen kanssa eläessä uusien laitteiden kohdalla miettii aina kätisyysnäkökulmia. JunttiPee on tuo  perheemme vasenkätinen ja pyysin myös häntä kokeilemaan laitetta
 - testattu siis on ja laite toimii myös vasenkätisen miehen käytössä.

Mekko rypyssä - elämää ennen kuin Stam & Go muutti meille

 Steam & Go toimi hyvin luottovaatteideni kanssa suoristaen ne käyttökunton kädenkäänteessä. Haastavammat mekkoni ovat llä hetkellä laatikkojen uumenissa odottamssa seuraavaa kesäkuun alkupäivinä liikkeelle lähtevää P333 kautta.

 JunttiPeen puolelta tuli todellinen tehotestaus laitteelle. JunttiPee suosii näet Workerpaitoja
 - kevät + pyöräkauden aloitus = aika noutaa lyhythihaiset Workerpaidat esiin.
 Ryppyisyydesta päätellen esiinkaivettu paita oli viettänyt talvet samoissa talvehtimiskoiloissa moottoripyörän kanssa. Hämmentyneenä tuijottelin paitaa muutaman sekunnin - vieno pyyntö, että jos tän sais niinku ihan kohta päälle lisäsi tuskaa entisestään.

Paidasta tuli käyttövalmis minuuteissa.

Annoin myös PikkuÄssän pidellä laitetta kädessään hetken testatakseni miten pienikätiseltä onnistuu laitteen käyttö. Laite pysyy kevyen näköisesti myös pienemmässä kädessä ja vastauksena kysymyksiin jaksatko pitää ja painaako liikaa oli vieno pyyntö "Äiti, saanksmäkin vähän kokeilla tätä?"

 Varoituksen sana tähän kohtaan - lasten käyttöön laite ei sovi, sillä laitteen ulospuskema höyry on polttavan kuumaa. Tulikuuma höyry aiheuttaa hieman päänvaivaa etenkin mekkojen tai paitapuseroiden helmaa höyryttäessä - mistä nappaan kiinni niin, että kangas siliää mutta sormet eivät joudu vaaralle alttiiksi. Ratkaisin asian kääntämällä vaatteen helma ylöspäin napsuhenkariin. Näpit ovat suojassa kuumalta höyryltä ja helmasta saa hyvin sileää. 

Ylösalaisin kääntämällä leveähelmaisen hameen ja mekon helman saa suoraksi polttamatta sormiaan.

Olen aivan myytynä tähän Philipsin Steam&Go laitteeseen.
Minä heitin ilmoille toiveen silitysraudasta luopumiselle - Universumi vastasi toiveeseeni.

Toiveeni ovat korkealla kevätverhojen vaihtoa ajatellessani - Steam & Go -laitteella höyrytän verhot suoraksi paikoillaan ikkunassa. Heihei itkupotkuraivarit ja silitysrauhan kanssa taistelu.

Teillä blogiani lukevilla on mahdollisuus voittaa oma vaatehöyrystin osallistumalla Steam & Go:n Instagram kampanjaan! Julkaistaa kuva omasta pelastusta kaipaavasta kesämekostanne ja tägäilkää se hashtageillä #steamNgo ja #kesämekko2015 niin olette mukana kisassa.

Hiphei kesä ja mekkokausi!

*****

In English

I visited Blogger's Inspiration Day in Helsinki few weeks ago and got really nice collaboration offer from Philips. I got to review this Philips Steam & Go handheld garment steamer.

My-o-my, I am totally inlove with Steam&Go!

Why, you ask - let me tell you.


First - I dislike ironing a lot - in the other hand, I dislike wrinkly clothes much more.
I want to cry each laundry day.

Until I got my hands on Philips Steam & Go.

By using the steamer I do not need an ironing board anymore - ironing is finally much more quick and very much hassle-free. The handheld steamer is light and comfortable to use  - just press the trigger and quickly remove wrinkles with continuous steam.

So easy that LittleS is able to use it!
Just a side note - please do not let your kids to use Steam & Go.

The steam in burning hot, so this machine is adult use only. 

I tested just how hot the steam really is by sticking my hand accidentally under the hot steam. I tried to sort out a hemline of a skirt and so my hand just got lost is wrong place.
Steam is burning hot - no permanent damages, but for a moment I had very red and sore skin.

The steamer is safe to use on all fabrics. It is a great solution for delicate fabrics like silk.
Steamer works like a magic with my a-line cotton skirts and dresses.

I give Philips Steam&Go four stars out of five.

Me and my pretty dresses are ready for the summer!

*****

Äitinpäivä oli ja meni, mutta Steam & Go on loistava lahjahankinta muulloinkin - hintakaan ei päätä huimaa. Mikäli Steam & Go höyrystin ei olisi tullut minulle tällä tavalla yhteistyön kautta, olisi se mitä todennäköisemmin ollut äitienpäivän lahjatoivelistallani.

Kyllä, pidän Philipsin Steam & Go höyrystimestäni valtavasti.


Rakkaudella,
Sallamari