Hyviä itkuja - työtoverin läksiäissanat minuille eilen iltapäivällä kun yhteinen polkumme työpäivän päätteeksi erkani.
Toinen meistä poistui kotiin, minä terapeutin vastaanotolle itkemään.
Ensin sitä ei pysty itkemään, sitten ei tahtoisi muuta kuin itkeä.
Tuntuu että mä oon aikaansaamton tahdoton ameeba.
Paitsi, että eroan ameebasta - mun sisällä tunne siitä etten voi olla hetkeäkään paikoillaan
Ja ameebahan just vaan on paikoillaan.
Mussa velloo tunne siitä että missään ei saa olla rauhassa.
Missään ei oo kyllin turvallista, että voisi vaan olla paikoillaa ja rauhassa.
kun on pakonomainen tarve päästä karkuun jotakin koko ajan
Kavala nainen tuo Henttu.
Raahasi hetkessä minut lattialle ja laittoi ajattelemaan kaikkea muuta paitsi pakenemista.
Hengitä - keskity vai siihen että hengität
Hengitä
ole vain ja hengitä
Ei päästänyt minua karkuun.
Ei antanut tilaisuutta pakenemiselle.
ei ollut tarve huudolle tai raivolle, kun tilaa sellaiselle annettiin
oli tarve vai olla ja hengittää
ehkä mä huudan koska mä menen paniikkiin
koska en pääse pois
en pysty hengittämään
en siinä hetkessä osaa hengittää
Miten ihminen muka voi unohtaa sen miten hengitetään?
Totta vitussa jokainen osaa hengittää joka hetki ja koko ajan.
Eikai sitä muuten pysyisi hengissä.
Että aivan turha teoria tollanen.
Osaat ehkä,
mutta muistatko myös hengittää?
myös silloin, kun paniikin tunne valtaa
pelko valuu alas selkärankaa
kun ainoa tunne on että ei tiedä mitä pitäisi tehdä
tai mitenpäin olla
kun kysymyksiä putoaa
eikä missään ole ketään joka antaisi ne vastaukset
Muistatko silloin miten hengitetään?
Kotitehtäväni koskee hengittämistä.
Se hetkien selkeyttämistä varten.
Se avulla saattaisin päästä pahimman paniikin yli
Kokeile päivittäistä meditaatiota.
Ohjattua meditaatiota.
Spotify on niitä täynnä.
viikon - kaksi - kuukauden
olet vaan yrittämättä yhtään mitään.
Meditaatio on mielentila, jossa mieli ei tavoittele mitään.
Ajatuksia ja tunteita ei manipuloida, vaan niiden annetaan asettua omasta halustaan.
Rakkaudella,
Sallamari
Sulle ois haaste mun blogissa. :)
VastaaPoistaKiitoksia. Koitan vastata kysymyksiin huomenissa.
PoistaHups. Mä en pääse katsomaan katsomaan sun profiilia, enkä enlää löydä blogiisi :(
Poista