12. kesäkuuta 2013

Kaikkea uutta mukavaa




Työpaikalla on ihan uusi toimisto ja sitämyötä minulla uusi työhuone.
Toimiston sijainnin muuttumisen myötä suuntasin eilen uudelle työmatkareitille. Uusi reittivaihtoehto löytyi sattumalta, kun etsin helposti selitettävää reittivaihtoehtoa Helsingin keskustaan työpaikalla vierailevalle kolleegalle. Uusi työmatkareittini kulkee rauhallista tietä Hietaniemen hautuumaiden välistä. Uusi reitti on maisemiltaan optimaalinen kaltaiselleni hautausmaan rauhaa rakastavalle kävelijälle.
Jonakin päivänä poikkean reitiltäni hautausmaan suojiin tutkailemaan noita kaikki kauniita hautamuistomerkkejä, joita Hietaniemen hautuumaan aidat säilyttävät suojissaan.




Uusi työhuone on erinomainen.
Oma rauha ja merinäköala.
Aikaisemmassa toimistossa jaoin työhuoneen kolmen muun henkilön kanssa, nyt uudessa työhuoneessa meitä on kaksi. Kaksi naista ja radio. Tuo radio on todellista plussaa, Minä nimittäin työskentelen mieluusti siten, että työskentelyn taustaäänenä pyörii mitäänsanomatonta musiikkia.

Tänään luvassa hyvia arkisn aherruksen lisäksi.
Työpäivän päätteeksi suuntaamme työporukan kanssa hurvittelemaan illaksi Linnanmäelle.
Kuka tahansa niitä säitä nyt hallitseekaan, yksi pyyntö
-pliis, ei sadetta tälle illalle jookos.
Tahtoisin vuoristorata-ajelulle.

Rakkaudella,
Sallamari

 

Ei kommentteja