Haluaisin kertoa terapeutille, miten pahalta minusta tuntuu kun joillakin ihmisillä tässä maailmassa on etuoikeutenaan varaa sanoa ei heille tarjottuun terapiaan. Miten eriarvoiselta koko tilanne minusta tuntuu.
Miten pahalta tuntuu kuulla kertomuksia siitä, miten väärin joku kokee tulleensa kohdelluksi niissä tilanteissa kun hänelle on tarjottua apua - vaikkakaan tarjottu apu ei olisikaan yhtenevä henkilön tämän hetken näkemyksen kanssa. Haluaisin tarjota heille hetkeksi mahdollisuutta vaihtaa paikkaa kanssani. Kokea miltä tuntuu, kun kerta toisensa jälkeen sinulle kerrotaan ettei ole olemassa mitään sellaista apua julkisessa terveydenhuoltojärjestelmässä jota sinulle voitaisiin tarjota.
Tilanne, jossa huomaat jääneesi täydellisesti järjestelmän ulkopuolelle.
Voit liian huonosti, ollaksesi tasapainoinen ja onnellinen - samanaikaisesti vointisi on kuitenkin liian hyvä, jotta yhteiskunta pitäisi auttamistasi missään muotoa kannattavana.
Olenhan tälläisenään itsenäisesti toimeentuleva yhteiskunnallisesti tuottava kansalainen.
Yhden terapiakäynnin hinnalla tekisi risteilyn tukholmaan.
Kymmenellä ostaisi itselleen silmää räpäyttämättää uuden LVn.
Kustannuslaskennallinen pohja sille,
miksi minua kiukuttaa että jollakulla on varaa sanoa ei tarjottuun terapiaan.
Toisinaan mietin on järjen säilyttäminen sittenkään kaiken tämän arvoista.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja