No money, no honey, no fun

from weheartit.com

Lähdetään liikkelle vaikka siitä, 

että otsikon Honey sana tulisi kääntää tämän tarinan kohdalla kirjaimellisesti hunajaksi.

Rahat loppu - hunajat loppu.

oma talous = katastrofi

Näin on minun kohdallani aina ollut enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi.

Puhun siis jälleen kovasti vaietusta ja häpeää aiheuttavasta asiasta

Siitä, miten aikuinen ihminen - oh, shit ja minähän olen mutten vielä töissä rahoitusalalla kaiken kukkuaksi
- ei osaa pitää talouttaa hienosti ruodussa.

Jep, pöytälaatikossani ei pyöriskele ylimääräisiä satasia.

Laskut maksan toisinaan ihan ajallaa, toisinaan reilusti myöhässä.

;Mutta maksan kyllä.

Laskujen avaus..
toisinaan aikaisemmin, toisinaan reilusti myöhässä.

Tälläkertaa ollaan reilusti myöhässä.

Pankki nimittäin on jossakin vaiheessa vuotta siirtänyt luottokorttini laskutuksen kokonaan nettipankkiin.

Vieläpä sellaiseen nettipankkiin, jonka tunnuksen kuvittelin hukanneeni joskus edellisen muuton tienoilla.

(pienellä etsinnällä tunnukset vahingossa löytyivät kuin itsestään)

Nyt on sitten luotto sanottu irti - vajaa paritonnia odottaa maksamista.

Heti.

from weheartit.com

Instant panic.

Panikointi juontaa juurensa syömishäiriöpotilaan tarpeesta tunnollisuuteen.

Siihen, että minä olen aina kunnollinen ja ajoissa.

Panikointia siitä, että nyt tapahtuu jotakin kauheaa - menetän luottotietoni ja joudun manan majoille.

pelkoa siitä että mä mokaan

mä en voi mokata.

mä en saa mokata.

vittuako ahmit koko ajan kaikkea ruokaa johon sulla ei ole rahaa.

from weheartit.com

Ilman terapian mukanaantuomaa varmuutta ja kykyä käsitellä asioita tänään toisenlailla,

olisi tästä kaikesta ollut seurauksena kaikkien mahdollisten luottokorttien 'tappiinveto' ja viikkokausia kestäneet ahdistus-mässäys-oksennus festarit.

Panikoin pienesti ja sanoin JunttiPeelle, että soitan sille myöhemmin uudelleen.

'Just nyt mä en osaa puhua sun kanssa, mä panikoin.'

Söin kaksi pahanmakuista karkkia ensihätään.

Sitten vedin henkeä ja totesin, että joo

olenkai mä tätä osannut odottaakkin, koska eipä oo laskuja näkynyt moneen kuukauteen.

Niinkuin daa, käytät luottokorttia eikä tuu laskua?

Järkevänä hetkenä järkikin sanoo, että jotakin kai pitäisi tehdä.

Kysyä joltakulta että missä *piip* on se mun *piip* lasku?

(korvaa sana *piip* valitsemallasi pahalla sanalla)

Ei oo vain saanut aikaiseksi.

Lame excuse.

Toisaalta, juuri tuo lame excuse erottaa minut ihan täysipäisestä ihmisestä.

Mikä siis neuvoksi.

Puhelin kauniisen käteen ja soitto laskua perivälle taholle.

Maksusuunnitelmaa kehiin.

Ja kysymys - miten maksan ja milloin maksan - tästä mokasta oppineena

siis oppineena sen, että nyt tiedän tarkalleen mitä ja koska maksaa

ettei pääse unohtumaan toista kertaa.

Jonka jälkeen istun alas, silitän itseäni ja totean

Minäkin olen vain ihminen.

Toisinaan minä mokaan.

Entä mitä sitten.

Sitten mietitään rahankäyttöä tulevaisuudessa.

Sitä mitä oikeasti tarvitsen ja mikä rahamenoerä on vain ahdistuksen purkamista.

Ahdistusta on helppo purkaa ostamalla luotolle.

Sillloinkin kun oikeasti ei ole rahaa.

Kymppi suklaaseen, kaksi sukkahousuihin.

Niin helppoa, että itse ei edes huomaa.

Pieni kokemuksen mukanaa tuoma neuvo,
bulimia on helvetin kallis harrastus.
Rehellisyyden nimissä en kehtaa edes laskea ahminta-oksennus rumbaan käyttämääni rahamäärää.
kymmejä - satasia - tonneja
oikeasti tonneja

toisinaan rahaa jota minulle ei ole

Talouden kupruiluun ei tarvita maniaa.

Pieni pahan olon poikanen riittää hyvään alkuun pääsylle.

Se tunne kun ei uskalla, tai oikeastaan edes osaa, avata laskuja ja näpytellä niitä nettipankkiin.

Koska ehtiihän sitä myöhemminkin.Omalta kohdaltani pyrin ulkoistamaan laskujen hoidon kokonaisuudessaan JunttiPeen kannettavaksi.
Melko epäreilua, aiheuttaa närää.

Tuskaisina hetkinä
on helpompi paeta kotoa ja sulautua ihmisten joukkoon,
ostaa jotakin pientä täältä ja jotakin tosita tuolta.

Jokainen tapahtuma saa minut polttamaan kymppejä ellei satasia rahaa.
Sillä jokin osa minusta uskoo, että
 uusi mekko, huulipuna, sukkahousut
kengät, hattu, hiusväri
tekee minusta ehkä hieman paremman
hieman viehättävämmän
hieman ihanamman
ehkä kiinnostavamman

enemmän jotakin

Tälläinen minä siis olen.

35-vuotias aikuinen nainen, joka ei vieläkäänitse sujuvasti osaa huolehtia omasta taloudestaan.

Laskuista puhumattakaan.

On Vuittoni ja velkaa.

And today I hit the rock bottom.

Jep, korostettakoot että minä olen tälläinen tänään.

Tämä päivä on alku.

Yksi piste elämästä.

Siinä piilee elämän hienous.

On tilaisuus jatkaa näin,

tai systemaattisesti pyrkiä kasvamaan ihmisenä johonkin toivottavampaan suuntaan.

Siitä juontaa juurensa myös tämä kirjoitus.

Rehellisyydesta.

Itseä ja maailmaa kohtaan.

Rehellisyydestä sano, että minä mokasin.

Tietäen, että jokainen meistä mokaa joskus jotenkin.

Olen mokannut useamman kerran.
Ollut huolimaton ja välinpirämätön.
Careless Cunt.

Elämäntaparemonttini yksi osa on opetella kantamaan vastuu omasta taloudesta.
Suhteuttamaan menot tuloihin realistisesti.
Lakata elämästä rahalla,
jota minulle ei koskaan ole ollutkaan.
Pääsemään irti ahdistuksen mukanaantuomista pakko-ostoksista

A story to be continued.
Ehkä seuraavaksi haastan itseni pitämään kulutuspäiväkirjaa.

Rakkaudella,
Sallamari