Motivaatiopurkki on kuitenkin mitta. Samoin kuin aktiivisuusrannekkeesi. Itse aion hommata sykemittarin. Siitäkin näkyy kalorinkulutus. Se ei ehkä ole syömishäiriöiselle toivottavaa? En tiedä, mikä tilanteesi tarkalleen on, mutta Patrik on kanssani hän bin varovainen. En saa esimerkiksi kirjoittaa ylös tarkkoja ruokamääriä. Ainoastaan onnistuiko päivä vai ei.20-25 päivää pitää mennä suunnitelman mukaan, muuten ei vaikutuksista tiedä. No. Meidän syömishäiriöt,ovat varmaan erilaisia. kirsi
Oikeassa olet Kirsi tuo huomion suhteen, että motivaatiopurkkikin on itsessään mittari.
Minun syömishäiriöni on ainan ollut todella herkkä numeroiden suhteen. Olen ajoittain ollut jopa OCD-käyttyäytymiseen asti numeroihin pakkomieleisesti suhtautuva - itseen ja ulkopuoliseen maailmaan liittyviin numeroihin. Olen niin kauan kuin muistan, voisiko sanoa A-I-N-A (tai no oikeammin, siihen saakka kunnes koin tämän viimeisimmän oivalluksen, vapautumisen) verrannut itseäni, omia syömisiäni - kaikkea mahdollista numeroilla ilmaistavaa, mihin tahansa silmiin osuvaan lukuun. Mitä numeroita minua ihastuttaneeseen julkkikseen liittyy, miten paljonmitäkin on kenenkin lautasella (olin mestari laskemaan kaloreita toisten lautaselta) Tilanne on rauhoittunut ja tällä hetkellä tunneside numeroihin on lähes kokonaan kadonnut. Minulla on esimerkiksi ensimmäistä kertaa (karkeasti muisteltuna) vuoteen vaaka kotona ja pystyn käymään vaa'alla ilman, että ruudussa näkyvä numero herättää minussa tunteita - mitään tuneita - ei surua, ei iloa, ei ahdistusta. Se on numero siinä missä mikä tahansa muu numero maailmassa. yksi, kymmenen, sata, seitsemänsataa...ne on kaikki numeroita.
Kalorien laskeminen ja ruokamäärien tarkkailu on toinen josta olen päässyt lähes kokonaan eroon - edelleenkin sokerilimsan juonti on minulle ääärimmäisen vaikeaa, lähinnä siksi, että sokerittomia limsoja ahmineena sokerilimsasta (ihan pienestäkin määrästä) jää hullunkurinen tunne suuhun. Mutta olen pyrkinyt opettelemaan irti myös sokerilimpsaan liittyneistä (aivan pähkähulluista) kammoisani.
Kalorinkulutus on kovin henkilökohtainen ja ihan varmasti joka syömishäiriöisellä suhtautuminen on erilainen. Tämä aktiivisuusranneke näyttää kaloreita ja minulle tällä hetkellä rannekkeen näyttämät kalorinumerot ovat numeroita samalla tavalla kuin kellonaika. Positiivisin asia minkä tuo ranneke on minulle antanut (kalorinumeroista puhuttaessa) on se, että rannekkeen avulla olen ymmärtänyt miten VALTAVATI ihmisnen kuluttaa sellaisena päivänä kun se vaan on - verrattuna siihen syömishäiriön minulle tuputtamaan vakaaseen uskomukseen, että ihminen ei paikallaan ollessa kuluta mitään. Ja kyllä, minä oikeasti olen uskonut kauan ja hartaasti niin, että paikallaan ollessa (siis sellainen päivä kun hengaat kotona tekemättä oikeastaan mitään) ihminen ei VOI kuluttaa yhtään energiaa (Crazy and I know it). Ranneke on toistaiseksi toiminut minulla omaa tietoisuutta vahvistavana apuvälineenä.
Minä kannatan (omalta osaltani ja omiin kokemuksiin perustuen) Patrikin tapaa rohkaista olemaan kirjoittamatta ylös mitään tarkkoja ruokamääriä - kirjoittaminen usein tekee tilanteesta kongreettisemman ja ruokkii syömishäiriön ääntä, tai pikemminkin niitä uskomuksia joita syömishäiriön ääni pitää ajatuksissa yllä. Ja kyllä , aluksi ainakin tuntuu äärimmäisen ahdistavalta ja vaikealta vapauttaa itsensä sellaiseen ajatteluun, ettei kongretisoikaan kaikkea syömisiään esimerkiksi kirjoittamalla ylös, sillä se on yksi sellaisia tekoja jolla todellinen minä kapinoi syömishäiriön ääntä vastaan ja se jos mikä syömishäiriötä vituttaa. Syömishäiriö ei ainakaan minulla sallinut mitään itsenäistä ajattelua (vaikka aina olen sisimmässäni tiennyt mitä haluan - sisäinen ääneni on ollut olemassa, mutta vain niin arka ja hiljainen)
Kovasti tsemppiä Kirsi! Kerro pliis lisää kuulumisia ja miten Patrikin kanssa tapaamiset on auttaneet.
Pitää jatkaa vielä toisen kommentin verran kun ajatus katkesi kesken.
Miksi minusta on luontevampaa kertoa elämäntapamuutoksessa edistymistä tuon motivaatiopurkin avulla eikä vaan perinteisesti numeroilla tai sellaisen graafisen ticker -palkin avulla, on se seikka että haluan omalta osaltani suojella blogissa vierailevia akuutissa sairausvaiheessa olevia henkilöitä mahdolliselta provosoitumiselta. Oma kokemukseni kun on, että numeroin ilmaistu eteneminen, melkein asiassa kun asiassa, aikaan tahtoen tai tahtomattaan kilpailutilanteen paljon herkemmin kuin esimerkiksi kuvallisessa muodossa esitetty asia. Kuva saa aina lopullisen muotonsa ihmisen oman käsitemaailman kautta. Haluan esittää elämäntapamuutokseni rohkaisevana esimerkkinä, luomatta minkään sorttista kilpailua. Itselleni tai kenelekään blogia lukevalle. Elämä kun ei ole kilpailua - se on vaan iso kasa uusia mahdollisuuksia. Jokainen sekunti pitää sisällää mahdollisuuden uuteen valintaan.
Motivaatiopurkki on kuitenkin mitta. Samoin kuin aktiivisuusrannekkeesi. Itse aion hommata sykemittarin. Siitäkin näkyy kalorinkulutus. Se ei ehkä ole syömishäiriöiselle toivottavaa? En tiedä, mikä tilanteesi tarkalleen on, mutta Patrik on kanssani hän bin varovainen. En saa esimerkiksi kirjoittaa ylös tarkkoja ruokamääriä. Ainoastaan onnistuiko päivä vai ei.20-25 päivää pitää mennä suunnitelman mukaan, muuten ei vaikutuksista tiedä. No. Meidän syömishäiriöt,ovat varmaan erilaisia.
VastaaPoistakirsi
Oikeassa olet Kirsi tuo huomion suhteen, että motivaatiopurkkikin on itsessään mittari.
PoistaMinun syömishäiriöni on ainan ollut todella herkkä numeroiden suhteen. Olen ajoittain ollut jopa OCD-käyttyäytymiseen asti numeroihin pakkomieleisesti suhtautuva - itseen ja ulkopuoliseen maailmaan liittyviin numeroihin. Olen niin kauan kuin muistan, voisiko sanoa A-I-N-A (tai no oikeammin, siihen saakka kunnes koin tämän viimeisimmän oivalluksen, vapautumisen) verrannut itseäni, omia syömisiäni - kaikkea mahdollista numeroilla ilmaistavaa, mihin tahansa silmiin osuvaan lukuun. Mitä numeroita minua ihastuttaneeseen julkkikseen liittyy, miten paljonmitäkin on kenenkin lautasella (olin mestari laskemaan kaloreita toisten lautaselta)
Tilanne on rauhoittunut ja tällä hetkellä tunneside numeroihin on lähes kokonaan kadonnut. Minulla on esimerkiksi ensimmäistä kertaa (karkeasti muisteltuna) vuoteen vaaka kotona ja pystyn käymään vaa'alla ilman, että ruudussa näkyvä numero herättää minussa tunteita - mitään tuneita - ei surua, ei iloa, ei ahdistusta. Se on numero siinä missä mikä tahansa muu numero maailmassa. yksi, kymmenen, sata, seitsemänsataa...ne on kaikki numeroita.
Kalorien laskeminen ja ruokamäärien tarkkailu on toinen josta olen päässyt lähes kokonaan eroon - edelleenkin sokerilimsan juonti on minulle ääärimmäisen vaikeaa, lähinnä siksi, että sokerittomia limsoja ahmineena sokerilimsasta (ihan pienestäkin määrästä) jää hullunkurinen tunne suuhun. Mutta olen pyrkinyt opettelemaan irti myös sokerilimpsaan liittyneistä (aivan pähkähulluista) kammoisani.
Kalorinkulutus on kovin henkilökohtainen ja ihan varmasti joka syömishäiriöisellä suhtautuminen on erilainen. Tämä aktiivisuusranneke näyttää kaloreita ja minulle tällä hetkellä rannekkeen näyttämät kalorinumerot ovat numeroita samalla tavalla kuin kellonaika. Positiivisin asia minkä tuo ranneke on minulle antanut (kalorinumeroista puhuttaessa) on se, että rannekkeen avulla olen ymmärtänyt miten VALTAVATI ihmisnen kuluttaa sellaisena päivänä kun se vaan on - verrattuna siihen syömishäiriön minulle tuputtamaan vakaaseen uskomukseen, että ihminen ei paikallaan ollessa kuluta mitään. Ja kyllä, minä oikeasti olen uskonut kauan ja hartaasti niin, että paikallaan ollessa (siis sellainen päivä kun hengaat kotona tekemättä oikeastaan mitään) ihminen ei VOI kuluttaa yhtään energiaa (Crazy and I know it). Ranneke on toistaiseksi toiminut minulla omaa tietoisuutta vahvistavana apuvälineenä.
Minä kannatan (omalta osaltani ja omiin kokemuksiin perustuen) Patrikin tapaa rohkaista olemaan kirjoittamatta ylös mitään tarkkoja ruokamääriä - kirjoittaminen usein tekee tilanteesta kongreettisemman ja ruokkii syömishäiriön ääntä, tai pikemminkin niitä uskomuksia joita syömishäiriön ääni pitää ajatuksissa yllä. Ja kyllä , aluksi ainakin tuntuu äärimmäisen ahdistavalta ja vaikealta vapauttaa itsensä sellaiseen ajatteluun, ettei kongretisoikaan kaikkea syömisiään esimerkiksi kirjoittamalla ylös, sillä se on yksi sellaisia tekoja jolla todellinen minä kapinoi syömishäiriön ääntä vastaan ja se jos mikä syömishäiriötä vituttaa. Syömishäiriö ei ainakaan minulla sallinut mitään itsenäistä ajattelua (vaikka aina olen sisimmässäni tiennyt mitä haluan - sisäinen ääneni on ollut olemassa, mutta vain niin arka ja hiljainen)
Kovasti tsemppiä Kirsi! Kerro pliis lisää kuulumisia ja miten Patrikin kanssa tapaamiset on auttaneet.
<3
Pitää jatkaa vielä toisen kommentin verran kun ajatus katkesi kesken.
PoistaMiksi minusta on luontevampaa kertoa elämäntapamuutoksessa edistymistä tuon motivaatiopurkin avulla eikä vaan perinteisesti numeroilla tai sellaisen graafisen ticker -palkin avulla, on se seikka että haluan omalta osaltani suojella blogissa vierailevia akuutissa sairausvaiheessa olevia henkilöitä mahdolliselta provosoitumiselta. Oma kokemukseni kun on, että numeroin ilmaistu eteneminen, melkein asiassa kun asiassa, aikaan tahtoen tai tahtomattaan kilpailutilanteen paljon herkemmin kuin esimerkiksi kuvallisessa muodossa esitetty asia. Kuva saa aina lopullisen muotonsa ihmisen oman käsitemaailman kautta. Haluan esittää elämäntapamuutokseni rohkaisevana esimerkkinä, luomatta minkään sorttista kilpailua. Itselleni tai kenelekään blogia lukevalle. Elämä kun ei ole kilpailua - se on vaan iso kasa uusia mahdollisuuksia. Jokainen sekunti pitää sisällää mahdollisuuden uuteen valintaan.