21. helmikuuta 2014

Motivaatiopurkin kuulumisia - viikko 8



Pientä, lähes huomaamatonta, liikettä toivottuu suuntaan - siinä motivaatiopurkin kuulumiset lyhykäisyydessään. Olen tavattoman onnellinen siitä, että tällä hetkellä kaaokselta tuntuva arki ei ole onnistunut suistamaan minua takaisin vanhojen, niin kovin tuttujen ja muka-turvallisten, valintojen lumoihin. Koitan pitää kiinni säännöllisestä ruokailurytmistä niinäkin päivinä kun ei jaksaisi tai haluaisi syödä yhtikäs mitään. Tiedän, että nälkävelka on pahin vihollinen ahmintataipumuksesta irtautumiselle ja koitan tietoisesti vältää nälkävelkakierteeseen joutumista. On päiviä, jolloin joudun syömään lähes pakolla, syystä tai toisesta ruokahaluni on tällä hetkellä aika olematonta. Eläisin mieluusti juuri nyt muutaman popcornsuklaapalan ja parin lightcola litran voimin. 
Liikunnan suhteen on pitänyt hiljaiseloa, en vain yksinkertaisesti ole saanut itsestäni irti pienintäkään kipinää arkikävelyä kummempaan liikuntaan. Tämän viikon tavoitteeksi olen itselleni asettanut yhden tunnin mittaisen kävelylenkin - back to saddle, noin kuvainnollisesti sanottuna. Ensi viikolla tavoitteena kävelylenkkien lisäksi ainakin yksi kuntosalivierailu.

Näillä eväillä eteenpäin.

Mukavaa perjantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja