30. tammikuuta 2015

Kengät ovat lihavan naisen paras ystävä



Heti alkuun voisin kumota otsikoksi valitun sanonnan väittämän ja todeta, että kengät ovat ainoastaan jalkaongelmavapaan naisen paras ystävä  - kehon muodosta ja mitoista viis.

tämä ilmeisen umoristisena itseään pitävä sanonta juontaa onkimieni tietojen perusteella juurensa jostakin hassunkulurisesta oletuksesta että lihavat ihmiset ostavat mieluummin kenkiä kuin vaatteita, sillä elopainosta viis kenkähyllyllä ollaan suunnilleen yhtenevää kokoa vieressä olevan keholtaan eri mallisen tyypin kanssa.

Aika boring ja aikansa elänyt ajatusmalli eikö?

Kengät - varsinkin huiman korkeat kengät - ovat rehellisesti kyllä vain ehjäjalkaisen paras kaveri - noin kenkien käyttömukavuutta kun ajatellaan. Kun sivuutetaan käytännölliset mukavuusajatukset tykkänään on kaunis kenkä kyllä ihana ystävä ihan jokaiselle - yksi kävelee niillä kilometrejä, toinen ihailee kijahyllyssä, kolmas palvoo ja silittelee iltaisin.

Samalla tavalla minä ajattelen vaatteista ja muodista ylipäätään - kauniit vaatteet on yhtälailla tarkoitettu kaikille kehon muodosta ja koosta riippumatta. Yksi ihailee kirjan kuvissa, toinen keräilee henkailleen ja kolmas suunnittelee omaa vartaloa imartelevia kokonaisuuksia muotinäytösten ja suosikkisuunnittelijoidensa inspiroimana.

Kauniit asiat ovat yhtä lailla ystäviä meille kaikille
 - ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta!

Pukeudu kenkiin ja vaatteisiin joita sinä rakastat!
Muiden ajatuksista pyhpah - your thoughts are my business, outside wold's thoughts are their businees - kukaan meistä ei ole vastuussa toisten ajatuksista. 

Jatkoa eiliseen tarinaan. Minna Parikan valikoimista kotiutin hyvällä alehinnalla nuo pitkään haavelistallani olleet Triple Lingual nilkkurit - vihreän värisinä. Vasinaisen ostoksen tein (tai rehellisyyden nimissä on kerrottava, että JunttiP suoritti itse ostostapahtuman minun ohjeillani - oli sen verran hoppu töissä ettei ehtinyt itse ostoksille) Minna Parikka Nettikaupassa. Ostoksen sai kätevästi maksettua PayPalin kautta ja nuo ihanaiset kengät itsessään piipahdin noutamassa Minna Parikka liikkeestä. Aikaa ostoksen teon ja kenkien noudon välillä vierähti muutama tunti, eli nettikaupan palvelu on todella nopeaam, kengät oli valmiina noudettaviksi ennätysnopeasti.

Kengät ovat nahkaosiltaan kiiltävää tummanvihreää patenttinahkaa ja kengissä on tukeva kumipohja. Korolla korkeutta on huimat 9cm, mutta tuo 3 cm etuplatfom pehmentää korkoeroa ja lisää kävelymukavuutta.

On ne vaan niin ihanat nuo minun uudet nilkkurit - eivätkö olekkin?
Ei kyllä millään malta lopettaa niiden ihailua.

Asukuvia kenkien kanssa luvassa toivottavasti jo ensi viikolla.




In English

They day that Shoes are fat girl's best friend
I cannot agree. with that.  Letä's think about it - thinking this subject from very functional point, shoes - especially pretty high heel ones - are best fiends to only to anyone who does not have any painful issues with their feet (and legs, since you need you knees and hips too to move comfortably in high heels). A pair of healthy good feet is all needed - size does not matter.

This funny saying about big girls and shoes originates - according to my found sources - from ridiculous idea that shoe size stays no matter what happens to body size. 
Very last season attitude - that what I think.

Shoes are friends for everyone - walk in them, talk about them or simply just love them.

Same thing goes with clothes and fashion - fashion is for everyone. Love for fashion is no related to any size tag - wear fashion, love fashion, be inspired from it.

You can wear anything YOU love - no matter what outside world things.
You can only be responsible for your own thought!

Now it is time to continue shoe story I started yesterday. Here are the lovely boots I picked up from Minna Parikka website. My new super beautiful shoes are Triple Lingual in Green color.

They are very shiny and so super comfortable to wear. They have 9 cm heel and 3 cm platform in front. Materials are real leather upper with rubber sole.

Im so in love with my new boots.
They are so lovely, aren't they?

Outfit pics with shoes coming soon.

*****

Mukavaa perjantaita!

Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja