Se tunne, kun aamulehteä selaillesaan tajuaa toimittajan laittaneen omia ajatelmiaa minun suullani lausutuiksi asioiksi lehden sivulle koko kansan ihmeteltäväksi. Kymmenen minuutin jutustelu - pullollaan kantaaottavaa pohdintaa ja asiallisia ajatuksiani poiki lehden printtiversioon yhden vastuunkantatoa Kotisuomeltamme peräänkuuluttavan populistisesti väännellyn sanahelinälausetta.
Kuvan alla nimeni on yhdistetty lauseeseen, jolla muodostetaan ihmisille mielikuva siitä, että minä vaatimalla vaadin saada pakolaiskeskuksen kotikaupunkiini.
Minä haluan!
Lisäksi haluan myös ponin!
Haluan, haluan ja haluan!
Eilen otin osaan KYLLÄ -mielenilmaukseen täällä kotihoodeilla.
Kyllä humanitääriselle avulle,
Kyllä ihmisarvoiselle kohtelulle
Kyllä mahdollisuudelle
Meillä täällä kun on tyhjenemässä sellainen tila,
joka sopisi pakolaiskeskuksen toimintatiloiksi.
Kyllä.
Voisimme valjastaa tyhjenevät tilat hyötykäyttöön.
Näin minä oikeasti ajattelen.
Tyhjenevät tilaa hyötykäyttöön,
katto päänpäälle sellaista tarvitsevalle.
Kyllä mahdollisuudelle,
sen sijaan että antautuisin "Entäs jos vaikka käykin niin, että..." -pelolle
Puhumattakaan pelosta sille,
että naapuriini muuttaisi joku minulle ennalta tuntematon ihminen.
Katsokaan, minä kun en osaa pelätä.
En osaa pelätä eri väristä ihmisihoa,
en vierata kieltä puhuvaa,
en toisen lailla ajattelevaa
en erinimiseen jumalaan uskovaa
Enkä halua antaitua pelolle.
Pelkäämään toista ihmistä vain siksi,
että se toinenkin ihminen on ihminen siinä missä minä.
Sitäpaitsi, olen asunnut tässä naapurustossa jo kolme vuotta,
enkä vieläkään tunne kaikkia naapurustomme jäseniä.
Ollut liian hoppu, en ole ehtinyt tutustumaan - oma vika.
*****
Niin otti sitten journalisti ja tiivisti kymmenen minuutin aikana jutustelemamme asiat kahteen lauseeseen - Suomen velvollisuus on kantaa osansa vastuusta ja Minä haluan pakolaiskeksuksen.
Että vaikutappa siinä poliittisesti sitten.
Todentotta julkinen minäni näyttää tänään niin utopia kuplassa elävältä, että oikeastaan naurattaa. Voitte oikeutetusti pitää minua hattara-aivona, sillä sellaisen kuvan minä itsekin itsestäni päivän Turun Sanomia vilkuillesani pakostikin muodostan.
Elämäni 17. Tärkein Ihminen - politiikan saralla kokenut kettu - lohduttaa minua Naamakirjan seinällä maailman ihanimmin sanoin ; Tervetuloa julkkikseksi - oli hieno kansikuva.
Muistuttaa minua siitä mikä ja ketkä ovat oikeasti ne tärkeät.
Valaa mielen täyteen kiitollisia ajatuksia.
Kiitollisuutta kaikista niistä upeista ihmisistä, jotka sain eilen kohdata mielenilmaisun aikana. Kaikki nuo upeat ihmiset, joiden kanssa saan jakaa yhtenevät ajatukset. Paljon uusia ihania tuttavuuksia.
Kiitollisuus siitä että itsellä on asiat sen verran hyvin, että voimavaroja riittää minua heikommassa asemassa olevien ihmisten puolesta puhumiseen.
Kiitollisuutta elämästä.
Kiitollisuutta tästäkin uudestä päivästä.
kiitos. kiitos. kiitos.
Seuraavaksi suljen tietokoneen ja uppoudun loppupäiväksi kotitöiden sekä Project 333 vaatelaatikoiden pariin. Syyskuu lähestyy ja sehän tarkoittaa, että käsillä on uusi P333 kausi ja uudet kausivaatteet.
Ihanteellista maailmaa tavoitellessaan kun on pidettävä ensisijaisesti huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnista. Se on kaiken A ja O.
Omistankin tämän päivän valtaosaltaan itselleni.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kevytmielisin terveisin,
Sallamari
Ei kommentteja