Vaaleampi ja punaiseen taittava sai nimekseen Prinssi Harry |
Oletteko koskaan kuulleet sananlaskua, joka puhuu siitä miten ajan kuluessa aviopari alkaa muistuttamaan enenevissä määrin toisiaan. Meidän kohdalla tuo sananlasku pitää aivan paikkaansa.
Tai oikeastaan me ollaan vaihdettu piirteitä ja ruvettu täydentämään toisiamma ajan myötä.
Minä oli suhteen alkuvaiheessa se, jonka sydämessä paloi absoluuttinen halu pelastaa jokainen surulliselta näyttävä kodittomuuden uhan alle joutunut eläin. Minä olin turvasatama, jonka kodin suojaa oli tervetullut milloin koditon rotta, milloin lopetusuhan alle joutunut kani. Yksi meni, toinen tuli ja kaikille löytyi lopulta oikea rakastava koti. Nykyään kotimme ovet pulassa oleville eläimille avaa JunttiP. Minä olen se, joka sanoo viimeisen "kyllä" lausahduksen harkinan jälkeen.
Niin ovat roolit vaihtuneet.
Niin ovat roolit vaihtuneet.
Kiihkein koko maailman pelastamisen -palo sydämessäni on rauhoittunut Minusta on tullut harkitseva, sen sijaan että toimisin sekunnin harkinta-ajalla sydämen suuren palon voimalla. Nykyään mietin, että se eläin joka meille asutetaan tulisi pysyä meillä mielellään pitkään - hetkellisen turvasatamana toimimisen päivät ovat ohi.
Pitkällisen harkinnan tuloksena kotimme asukasluku nousi tänään, kun meille muutti kaksi kodinvaihtotarpeessa kärvistellyttä viljakäärmepoikaa. Edellisten omistajien elämäntilanne oli ajatunut sellaiseen pisteeseen, että näille herroille oli pikaisella aikataululla löydettävä uusi kotiosoite. Tähdet olivat selkeästi nyt oikeissa asemissaan, sillä meiltä löytyi herroille uusi koti.
Olemme puhuneet ja haaveilleet käärmeiden hankkimisesta sieltä ihan avioliiton alkupäivistä lähtien. Silloin minä lausuin eläinkaupan vauvakäärmeitä katsellessamme sellaiset maagiset sanat kuin "Joku päivä kun meillä on tasainen elämä ja oma koti voidaan sitten ottaa meille asumaan sellainen käärme joka on kotia vailla. Annetaan hyvä loppuelämä vanhalle, eikä edes mietitä uuden hankintaa."
Olemme puhuneet ja haaveilleet käärmeiden hankkimisesta sieltä ihan avioliiton alkupäivistä lähtien. Silloin minä lausuin eläinkaupan vauvakäärmeitä katsellessamme sellaiset maagiset sanat kuin "Joku päivä kun meillä on tasainen elämä ja oma koti voidaan sitten ottaa meille asumaan sellainen käärme joka on kotia vailla. Annetaan hyvä loppuelämä vanhalle, eikä edes mietitä uuden hankintaa."
Ajatus jäi hautumaan moneksi vuodeksi - odottamaan oikeaa hetkeä manifestoituakseen.
Rottatyttöjä hakiessaan JunttiP oli rupatellut käärmeistä. Rottien hankinnan yhteydessä meille tuli yksi ylimääräinen terraario (ensiasunnoksi tytöille, joskin päädyimme terraarion sijaan tiivistämään häkin pinnoitusta) ja haaveet käärmeestä lausuttiin yhä vahvemmin ilmoille.
Yhtenä iltapäivänä Kodinvaihtajissa oli tämä kaksikko vailla kotia. Seurasi tehokas keskustelu ja adoptiohaastattelun täyttö - niiden pohjalta tiesimme, että meillä ollaan valmiita uusiin perheenjäseniin. Niin siinä sitten kävi, että meidät valittiin ja pojat muuttivat tänään meille.
Nyt sopeudutaan yhteiselämään puolin ja toisin. Ensiksi on hiukan selviteltävä millaisista lähtökohdista meidän yhteinen taival alkaa - visuaalista tarkkailua, numeraalista mittailua ja elinympäistön uudelleen järjestelyä, sellaisista toimenpiteistä on yhteisen elomme seuraavat päivät tehty. Tutustutaan puolin ja toisin, testailaan käsittelelytottumusta ja syömätapoja.
Tänään ollaa otettu se isoin harppaus,
pojat on toivotettu tervetulleiksi uuteen kotiin.
Rauhallisempi tummaväritteinnen kaveri nimettiin Prinssi Williamiksi |
Käärmeitä, rottia, kissäkuvia ja koiraelämää
- tässähän alkaa olla ainekset kasassa eläinblogia varten.
Pysyttelen kuitenkin tästäkin eteenpäin hyväksi havaitulla linjalla.
Lemmikkikuulumisia toki luvassa lisää.
Rakkaudella,
Sallamari
Ja ensi kerralla sitten ensimmäiseksi vaikka joku nätti kuva kukista varoituksen kera, ennen kuin nämä kammotukset hyppää silmilleni Bloglovin'ssa! Siis ihan oikeasti! :D
VastaaPoistaPalate huomioitu. Aloitan vastaisuudessa näistä tyypeistä juttelun ystävällisemmällä kuvituksella ja sisältövaroituksen kera. Seuraavassa lemmikkipostauksessa asiaa rottatytöistä :)
PoistaHöpö höpö, ensi alkuun luikerot vaan naamalle!
VastaaPoistaIhania luikeroita ovat, minullekin kelpaisi jonkinasteinen paksunpuoleinen kärmes kotiin, jos olisi tilaa terraariolle, mutta tyydyn sitten pehmoleluun. Äiti ei ehkä tulisi kylään enää jos kotoa löytyisi luikero, mutta minähän se käyn mamman luona muutenkin eikä toisin päin :D
Terraariossa on tosiaan se haastava puoli, että tuo kapistus syö vaakasuoraa tilaa. Tunnustan, että meilläkin loppui pöytätila ja jnyt joutuu investoimaan uuteen pöytään terraarion alle (tai olohuoneeseen, koska nyt väliaikaisesti olohuoneen pöytä on poikien talon alla).
PoistaNuo tyypit majoittuvat meillä siten, että ei niin käärmerakkaat vieraat pääsevät taloon ilman sydänpysähdyksiä - ovat omassa huoneessa suljetun oven takana. Toki heitä saa mennä katsomaan (samoin kuin toisessa huoneessa majailevia rottatyttöjä) mikäli mieli halajaa tehdä niin.
Ainahan äidille luikeroista voi kertoa vasta kun kyläily on suunnilleen puolivälissä ':)
Viljakäärmeitä on ihan ok katsella, mutta ikinä en koskisi.;) Vaikka ovat pieniä ja käärmeeksi ihan kivoja. Kyllä, poden aika pahaa kammoa - leluluikeroidenkin koskettelu on joskus tehnyt pahaa, puhumattakaan kirjan kuvista. Tuollaisia pikkuveijareita silti tullut nähtyä eläinkaupassa.
VastaaPoistaRotat on sen sijaan oikein mukavia elukoita, joskin pelkään, etteivät sovi yhteen astman kanssa.:( Jyrsijöiden purut taikka joku niissä muutenkin häiritsee keuhkojen toimintaa jossain määrin. Olen kyläillyt marsukodissa. Rottaa harkitsin lemmikiksi itsekin kauan sitten, mutta tulikin koiria.:) (En vielä tiennyt astmasta silloin, kun oireet paheni vasta myöhemmin.)
Viljakäärmeet on mainioita katselueläimiä. Ei meilläkään niitä kosketella oikeastaan muuten kuin toimenpiteiden yhteydessä. Ruokailun ajaksi toinen nostetaan terraarista omaan koppaan syömään (ettei tule riitaa) ja terraarion putsuksen ajaksi pojat nostetaan muualle. Mutta eipä me niitä muutne käpälöidä. Mua viehättää noiss otuksissa niiden tapa hallita kehoaan, se on vaan jotakin uskomattoman kaunista. Se on hämmentäviä liikkumisessaan - joskus pää ja häntä tuntuu liikkuvan eri suuntaa.
PoistaRotat ovat metkoja. Oppivia ja ihania. Meillä on puruton jyrsijähäkki, jossa on vessa minne tehdä vessatarpeet - vähän niinkuin kissalla. Ei pölise mikään, paitsi tietysti se turkin hilse ja pöly - mutta kuivikepölyä siis e ole. Astman kannalta tuo turkkihilse on ikävää, eikä siltä voi oikein välttyä.
Ihania lemmikkejä on koiratkin <3