 |
| Tänään junamatkalla minä rentoudun värittämällä, toiset tekee töitään. Ei ole tarvetta katkeruuteen tai vihaan kenenkään suunnasta, sillä kyse on vain erilaisista valinnoista. |
Maailmankaikkeus herätteli minua tällä viikolla miettimään itseä ja omaa käyttäytymistä.
Olen havainnut, että BodyLove -asenteen onnistuneessa omaksumisessa piilee myös kääntöpuoli. Itseensä rakastuminen tekee ihmisestä itsevarman - toisinaan jopa uhkumiseen asti itsevarman. Sellaisen henkilön joka tietää mitä on ja mitä tekee. Usein sivutuotteena huomaamattaa henkilö on sellainen tyyppi joka näkyy ja kuuluu. Itseni kohdalla varsinkin FatshameFree -teemaa liippaava keskustelu tai mikä tahansa BodyLove -ajatusta sivuava pohdinta saa allekirjoittaneen persoonan hyvinkin näkyväksi ja kuuluvaksi - I think like this, I feel like that!
Niin, se hyvä ajatuksen omaksunnan kääntöpuoli. Se on sitä, että meinaan unohtaa oman pienen kuplansa ulkopuolisen maailman ja sitä kääntyy FatshameFree saarnaajana lievästi ylenkatsomaan ihan tavallista maailmaa ympäirillään.
Unohtaa, ettei jokainen meistä ole käynyt läpi kaikkea sitä määrää oivallusta, jotka minun on tarvinut käydä läpi ollaksi tämä vahva minä, joka tänään olen. Unohtaa helposti, että kaikki me olemme matkalla - omalla matkallamme. Kentis eri suuntiin ja aika takuuvarmasti ainakin eri lähtökodista. Pointtina erilaisuuden näkemisessä on se, että kovin usein sitä on niin uppotunut omaan maailmaansa, että unohtaa kokonaan tarkastella avaralla sydämellä ja puolueettomalla katsella maailmaa ympärillee.
Huomaamatta itsestä tulee tahditon.
Minulle esimerkiksi kovin kärkäs mustan huumorin käyttö on tälläinen. Musta huumori - synkkien asioiden kääntäminen komediaksi - on minulle keino työstää elämän vaikeita asioita. Sanon suoraan ja kovin sanoin asioista - tarkoittamatta kuitenkaan sanomaani kirjaimellisesti.
Minä puhun sarkasmia ja kärjistystä - varsin usein vielä minä tekijämuotoisin verbein höystettynä.
Minä unohdan välillä, etteivät kaikki kuulijat puhu "minua". Että toisen korvaan kärjistetty tummasävyinen sarkasmini särähtää korvaa. Ajatuksistani valuu läpi, että kuulija kuulee sanomani omakohtaisen kokemuksensa värittämänä, eikä suinkaan niiden kokemusten kautta joiden kokemisen kautta minä tuon asian ilmoille tässä tilanteessa sanelen.
Onkun kaksi ihmistä puhuisi toisilleen täysin vierasta kieltä.
Tiedätte miten siinä käy.
Syntyy kohtalaisen monitahoisia tilannekäsityksiä hetkestä jolloin jotakin lausuttiin ihmisten kuultavaksi - siitä homma sitten etenee ja kärpäsestä tulee kirahvi. Seuraavaksi joku sanoo, ehkä jotekin ja toinen käsittää että nyt tuo on sellainen ja tälläinen koska se ehkä ajattelee tai sanoo noin.
Tässä kohden maailmankatsomus katsoin nyt aiheelliseksi valistaa minua - kannustaa minua avoimin mielin tutkimaan mitä tämän polun seuraavassa mutkassa on opittavana. Ainoa mistä hiukan kritiikkiä tässä kohtaa voisin ilmaista on tuo maailmankaikkeuden viestintuoja. For Real - etkö muuta ilmestymismuoto tähänväliin keksinyt. No, viesti tuli perille jokatapauksessa.
Maailmankaikkeus puhuttelee valitsemallaan tavalla,
ei auta kuin hyväksyä.
Viesti on rohkaiseva muistutus erilaisen ympäristön nykyistä parempaan huomioonottamiseen. Sellainen hetki, jossa minut haastetaan miettimään voisiko tässä hetkessä piillä ihmisenä kasvamisen paikka. Paikka irtipäästämiselle. Ettei jäisi katkeruuteen ja kääntäisi syyttävää sormea toista kohti sanoen, ettäkun tuo ei vaan ymmärrä minua. Että kulkisi eteenpäin ja rohkeasti ottaisi omaan tarkasteluun sellaisenkin näkökulman, että kaiken oman vahvuuteni keskellä minä voin olla myös hivenen huomioonottavampi toisia kohtaan - kun en kuitenkaan tiedä, missä kohtaa omaa kasvutarinaansa toinen ihminen on.
Kostamisen ja katkeruuden sijaa ymmärrystä ja enevässä määrin myös muiden kuin oman itsensä huomioon ottamista. Muidenkin agenda on ihan yhtä tärkeä tässä elämässä kuinn minun agendani.
Kaikelle pitää löytää tilaa kukoistaa.
Dodge the Bullet - anna myös toiselle tilaa.
Mieti voisiko joskus olla hiljaa sarkastisen kommentin sijaan - antaa aran asian vähän hautua ja olla vain olemassa, ilman että tehokkaasti yrittäisikään prosessoida sitä. Voisiko omia prosessointimenetelmiä kehittää lisää, ei kuitenkaan niin että luopuisi ympäröivän maailman vuoksi kokonaan jo löytämistään toimivaksi toteamistaan keinoista.
Mutta kun huomaa, että tähän tilaan ei parhaiten se paras keinoni sovi,
silloin voisi ottaa käyttöön Dodge the Bullet -ajattelun.
Väistelee mieluummin, kuin rynnii pää tanassa koko luotirivistön läpi. Ei sillä, että kukaan epäröisi - että tarvivi näyttää jotta kyllä läpirynnintään pystyn. Olla oikeassa todistetusti vai siitä ilosta, että saa olla oikeassa.
Joskus pieni itsensä himmaaminen voi olla hyväksi.
Kiitos viestistä maailmankaikkeus.
(kiitos myös viestintuojalle)
Minä pureskelen sanomaasi.
kiitos. kiitos. kiitos.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja