Tööt

Ollaan edetty intensiivisen oppimisrytmin kanssa heilastellessa ensimmäisiin melt down -hetkiin. Kahdeksan tuntia koulua, ja kahdesta kolmee uutta asia. Kymmeniä pieniä oivalluksia sekä yhdestä kahteen päivittäistä isoa Ahaa -elämystä. Kirsikkana kakussa kotitehtävät - päivän päätteeksi kotona leikataan ja föönataan kotipäätä ihan ensimmäisten päivien oppiläksyjä muistellen.

Olotila on aika tööt.

Onnellinen, mutta fyysisesti ja henkisesti juuri nyt tööt.

Ajatus ei kulje, silmät tahtovat painua väkisin kiinni.

Nukahtamisongelmia ei juuri tässä hetkessä elämää ole - kiitos siitä.

Nyt on oikea hetki antaa ansaittua kiitosta itselleen ja samaan hengenvetoon välittää ilmoille kiitollisuutta ihmisen oppimiskykyä kohtaan.

Tänä aamuna olin koululle tullessani kerrassaan tumpelo. Nämä kampaajan persusotteet - värjäys ja föönaus - itkettivät ajatuksenakin enemmän kuin innostaat (WTF - tämähän on unelmani) koska minä en vain kertakaikkiaan osannut. Tukkamassa vyöryi värjätessä päälle kuin Tuksun tanssiesitys - vailla päämäärää ja mitään kontrollia kulkusuunnan suhteen. Pakokauhi silmissä vilisten raivokasta painelua etiäpäin. Fööniharjakin vielä syö tukkaa ja pörrökarvoja laskeutuu kampausta sotkemaan suunnilleen avaruudesta.

Viisi tuntia myöhemmin kaikki on toisin. Voin ylpeänä sanoa oppineeni - värjäyksessä on päämäärä ja selkeät kulkusuunnat. Tahrojen määrä on -200% ja värinlevitysaika tippunut +30 minuutista alle seitsemääntoista minuuttiin.

Föönistäkin tuli ystävä pienillä tekniikkavinkeillä.

Päivän saldo on punasävyinen väritykseltään tasainen kauniisti kammattu eteenpäinpitenevä porrastettu polkkatukka sekä onnellinen hyvä mieli.

Minä osaan oppia.

Täatä on hyvä jatkaa eteenpäin.

kiitos

Rakkaudella,

Sallamari