Kun ystävä saa lapsen

Kahden ihmisen asuttama Helsinkikoti.
Pienen tulokkaan ensivuoden - perintökehtö - on kerrassaan ihastuttava.

Olen monestä lähteestä ihan viime päivinä sattumalta lukenut aiheesta "ystäväni saa/sai lapsen" ja siitä ensireaktiona päähän pälkähtävästä ajatuksesta  

"Miten meidän ystäyyden käy kun vauva viimein on täällä?"

Aihe on minun elämässä niin ajankohtainen juuri nyt. Joten eipä liene siis sattumaa,  että silmäni bongailee nettikeskusteluja ja artikkeleja aiheesta.

Lapsen odotuksessa kanssaelävissä ystävissä nousee pinnalle ilmeinen pelko siitä, että muuttukohan tuo toinen nyt äitiyden myötä. Että onko sillä äidillä aikaa - tai kiinnostusta -  sitten enää tehdä ja jutella niitä tavallisia juttuja mun kanssa, vaiko onko vauvan syntymästä eteenpäin joka keskustelun tähti pieni pallero elintoimintoineen ja yhdessä voidaan tehdä vain vauvaystävällisiä juttuja.

Monesti tunnutaan pohtivan kysymystä, voiko vauvalle olla mustasukkainen ystävästään, tai ehkä oikeammin ystävän huomiosta ja ajasta. Vauvan syntymän myötä kaikki aika ja huomio menee vaan vauvaan, eikä meitä muista sittten enää ole sille tuoreelle äidille.

Quite rough.

Edellisessä blogitekstissä jo ohimenne mainitsinkin, että paljon odotettu uusi ihminen on vihdoin saapunut. Rakas ystäväni - Helsinkikodin Linda - on nyt pienen vauvan onnellinen äiti. Ihana onnellinen odotus, jossa olen saanut myötäelää mukana ensimmäisestä hetkestä lähtien,  päättyi kuluvan kuun puolivälissä onnellisesti uuden ihmisen syntymään.

Äiti ja vauva voivat hyvin. 

Tässä lyhyesti monen mielen taka-alalla piilevään suureen kysymykseen vastaus 

näin sivulauseeseen piilotettuna.

Nyt onkin hyvä tilaisuus pohtia omakohtaisena kokemuksena ystävyyttä ja äitiyttä.

Yhdistyykö äitiys ja ystävyys saumattomasti?

Muuttuiko se toinen nyt äidiksi tulon myötä?

Keskustellaanko me nyt sitten vaan synnytykistä ja lapsista itsemme unohtaen?

Aloiteteaan helpoimmasta vastauksesta.

Linda on yhä sama vanha tuttu Linda. Ihan niinkuin oli ennen raskautta ja raskausviikkojen kuluessa kasvaneen vatsansa kanssa. Ja minä olen aivan se  sama Sallamari kuin ennen raskautumisuutista ja kuluneiden raskausviikkojen aikana - Lindan läheinen ystävä.

Ehkä minulle se kaikken selvimmin havaitta vauvan syntymän myötä tapahtunut muutos elämässä ympärilläni on pehmeällä äänellä ruotsiksi puhutut lauseet, jotka korvani nappaa ympäristöstä kun minä tuttuun totuttuun tapaan löhöilen Lindan sohvalla yhteisen Helsinkikoti-iltamme ratoksi.

Ruotsi on LIndan ja vauvan yhteinen kieli. Me kaksi aikuista keskenämme pysyttelemme vanhaan totuttuun tapaan suomenkielisessä keskustelussa. 

Äitiys ei vaikuttanut ystävyyteen tai Lindan ja minun yhteisiin juttuihin. Meidän saman katon alla vietetty Helsinkikoti arki näyttää jatkuvan saumattoman oloisesti siitä, mihin se viimeisellä vierailulla odotusaikana oli jäänyt. Helsinkikotini toivotti minut eilen vieraakseen yhtä rakastavalla ja tuttavallisella fiiliksellä, kuin mitä on aina tähänkin minua ollut vastassa yökylään saapuessani. Ei hyssytelty ja sanottu että ethän sinä nyt enää voi kun on tuo vauvakin - ei sillä, että minäkään olisin sanonut että en minä tule kun sulla on siellä se vauva ja kaikkea.  Että sehän voi vaikka itkeä tai jotakin sellaista mikä häiritsee minua.

Vaikkakin uutta ihmistä ja hänen kotoutumistaann kunnioittaen tässä kyllä edetään. Minusta olisi väärin jatkaa yökyläilyä sellaisessa tapauksessa, että yökyläilyni ylettömästi asettaisi paineita vauvan tai äidin elämään. Onhan sellaisia vauvoja, jotka tarvitsevat enemmänn omaa tilaa ja muuttuvat levottamaksi päivärytmin muutoksista. Yövieras - sellainenkin joka on kovin tervetullut ja hyvä tyyppin -  on pohjimmiltaan kuitenkin ihan olemassa olollaan jo muutos totutussa rutiinissa. Jos sellainen ei sovi pienelle ihmiselle - joka ei osaa ilmaista sitä, että en tahdo ketää juuri nyt kotiini - on pienen ihmisen oloa lupa kunnioittaa ja lykätä hetkeksi aikaa intensiivinen yökyläily hyllylle.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Ensimmäinen yökyläily Helsinkikodissa sujui minun osaltani ainakin ihan samoilla vanhoilla rutiineilla. Korvatulpat korvissa nukkui mainiosti, niin korvatulppia olen muuten käyttänyt jo vuosia niin kaikkein huonoimpina öinä kun kerrostalosta kantautuvat elämän äänet ovat minusta niin outoja.

Tinen näkyä muutos ennen lasta tapahtuneeseen kyläilyyn oli yöllinen ohimenevä keskustelumme.  Minä heräsin yöllä vessaan ja Linda oli hereillä lapsen syöttöpuuhissa - vaihdoimme muutaman sana ohimennen. Aikaisemmin hipsin yöpissalle hiljaisuuden keskellä.

Aasinsiltaa pitkin kiinni ystävysten keskustelunaiheisiin.

Niin että muutuiko ne nyt vauvan tulon myötä?

Että ollaanko me nyt tästä eteenpäin vaan äitejä 

jotka kilpaa kehuvat jälkikasvuaan ja vertailevat synnytyksiä?

Noup.

Puhuttiin ihan samoja juttuja kuin aina tähänkin saakka.

Toki sivuttiin me omaa ja toisen lastakin puheissa.

Eipä sillä, etteikö oltaisi lapsista ja lapsienteosta puhuttu jo ennen tuoreinta tulokasta. Ulkopuolisin korvin kuultuna keskustelussamme ei aihealueiden osalta ole havaittavissa mitään eroa vuoden takaiseen keskusteluun. 

Olisi väärin väittää, ettei uuden vauvan syntymä muuta mitään kahden aikuisen ystävän välisessä suhteessa - sehän muuttaa paljonkin. Kunnioitus Lindaa kohtaan minun silmissäni vain kasvanut entisestään nyt vauvan tulon myötä. Suuren kunnituksen vallsasa katselin pienokaistaan hoivaavaa äitiä - miten silmänräpäyksessä ystäväni on ominut uuden äitiyden myötä tuleen vastuun osaksi itseään. Uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan ja vauva-arjen keskellä surffailu saa ystävän loistamaan aivan uudessa valossa.

Minä pyyhin liikuttuneena - ihan vain vaivihkaa ja kovin salaa - silmäkulmiani sohvalla kun katselin tuoreen äidin puuhastelua vauvan parissa. Se oli jotenkin niin lumoavaa ja taianomaista. Monen vuoden ystävyyden jälkeen tuo uusi pieni ihminen on saa minut huomaamaan aivan tuntemattomia mahtavia ulottuvuuksia ystävästäni.

Sama vanha tuttu,

mutta toisaalta jotenkin aivan uudistunut.

Sanomattoman hienoa ihmisenä kasvamista siinä suoraan silmieni edessä.

Helsinkikoti -  nykyisin kahden ihmisen omana koti - on kiehtova sekoitus kaikkea tuttua sekä turvallista ja uutta ihmeellistä maailmaa.

Tämä uusi ihminen luo meidän ystävyystarinaan tervetullutta lisäväriä.

Pieni boosti arkeen on minusta harvoin pahitteeksi.

Kun ystävyys on terveelle ja tukevalle pohjalle rakennettu,  ei sitä yksi uusi elämä hetkauta. Luo pikemminkin toivottua ja tervetullutta lisäväriä ja antaa lisää lähentymisen mahdollisuuksia ystävysten kesken. Nykyiselläänhän meitä on kaksi äitiä ja äitinä olo on sellainen uusi lujittava yhteinen tekijä meidän ystävyyssuhteessa.

Tervetuloa maailmaan uusi ihminen.

Tervetuloa äitiyteen rakas ystäväni.

Maailmassani on tilaa teille molemmille

- yhdessä ja erikseen.

Rakkaudella,

Sallamari