Se on sellainen kuivakausi ny

Sarjassa niitä hetkiä elämässä, joillin blogiotsikon kirjaimellisuus naurattaa 

 - vaikkakin eniten ehkä kyllä minua itseäni. 

Otsikon kirjaimellisuus näkyy silmissäni.

Välikausilta tuttu riesa - kuivuvat silmäluomet - ovat täällä taas. Silmäluomet ovat rutikuivat ja kutiavat, hetkittäin tuntuu että kuivuus imeytyy luomien läpi silmiin saakka. Koitan kiltisti hoitaa kuivia silmäluomia rasvaamalla niitä aamuin illoin - ihotautilääkärin vuosia vanha ohje - joskin laihanlaisin lopputuloksin. Kuivuus ei helpota, illalla luomiin läiskitty rasva sensijaan tuo kuivuuden kaveriksi aamuisin kepeähkön turvotuksen.

Koulussa vinkattiin tänään apteekista saatavista silmäsuihkeista. Jotakin silmätippojen kaltaista tuotetta, jota tuolla vanhuspuolella kuulemma käytetään kuivasilmäisien vanhusten hoidossa - helpompaa kuin silmätippojen kanssa temmeltäminen, suihkaus riittää ja se on siinä. Mikäli oikean tuotteen onnistun apteekista löytämään, saattaa silmien olo parantua kokonaisvaltaisesti.

My hopes are high.

Onko muita hyviä vinkkejä kuivien silmäluomien taltuttamiseen?

Kaikki apu otetaan iloisena vastaan.

Onnea on saada tehdä kaikkea tälläistä punaista ja kiharaa.ihanaa.

Arkikuulumisien osalta hehkun oppimisen riemua ja oivaltamisen iloa.

Hiuksia, partoja, hiuksia, partoja ja hiuksia.

kiharaa ,suoraa, värikästä,

pitkää, lyhyttä, kokonaan poisajeltua

Koulu on elämässäni tässä hetkessä niitä 

 ei-yksipuoliesta-aina-sitä-samaa-ja-kuivaa-hommaa -juttuja.

Teoriapainotteisista opinnoista on siirrytty käytännön työssä oppimisen pariin. Uusien oivallusten päivittäinen määrä on huima - yllättyy itse lähes päivittäin siitä, miten paljon oppia ihminen pystyy omaksumaan itseensä.

Mä olen monesti pysähtynyt kysymään itseltäni,

Ihan itekkö ite mä oivalsin, että näin tää tehdään?

Sen jälkeen olen mielessäni onnitellut itseäni onnistuneesta oivalluksesta.

Vuosi sitten mä itkin joka päivä sitä, että musta ei oo mihinkään ja mä oon ainut joka ei osaa. En osannut, koska mä olin väärässä paikassa ja ihan väärien asioiden äärellä. Ei ollut osaamista eikä tarvittavaa opetusta - mä en oikeasti osannut riittävästi.

Podin jatkuvaa hounommuuden tunnetta.

Parusfiilis oli, että ei musta oo tähän - eikä sitten ollutkaan.

Hell, yrritinpa ainnakin. Vaan ei ollut munn juttu.

Nyt musta on ja nyt mä osaan jo jotakin - parhaiten osaan oppia lisää.

Mun sydän on niin mukana tässä.

Asukuvarintamallakin on kuiva kausi .Harvinainen SnapShot viimeauantaina
 kun odoteltiin Laran kanssa BID -tapahtuman alkua Kampissa.

Ihmissuhderintamallakin on Dry Spell.

Tai no on ja ei ole - näenhän minä roppakaupalla ystäviä harjoitusasiakkainani päivittäin. Paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito on viime aikoina - toisinaan viime vuosina - jäänyt vähemmälle. Nyt otan kiitollisena heidät vastaan ja nautin yhteisestä hetkestä heidän kanssaa työn parissa.  Onnea on rohkeat ystävät, jotka auttavvat opiskelijaa taitojen kartuttamisessa.

Mutta noin muuten ihmissuhteet ovat hiljaiseloa. Elämäni seitsemänneksitoista tärkein ihminen on omalla paikallaan, joskin tapailulle järjestyvä aika on tärkeysjärjestysijalla kolmekymmentäneljä tai jotakin - molemminpuoleisesti. Luottamus siihen, ettei toinen katoa kokonaan on vahva ja aktiivitreffailu voi odotella väljempää kalenteria - kaikelle on luonnollinen aikansa.

Pitää vain malttaa odottaa.

Pimeys tuo hiljaiseloa elämään - on pimeä kun lähtee kouluun ja pimeää kun palaa koulusta. Keho ilmoittaa selveällä kielellä, että koulun jälkeen ollaan kotona ja levätään. Tehdään kotiaskareita ja nautitaan sohvallaköllöttelystä.

Seuraavat kolme kuukautta on ne pimeimmät.
Sitten se taas helpottaa.

Onneksi välissä on joulu.

Opiskelun muuttuminen teroriapainotteisesta työskentelystä käytännön työskentelyyn vaikuttaa näemä myös lohtukarkkikiintiööni. Väsyneenä rankasta ajattelutoiminnasta keho himosi lohtukarkkia jokapäiväisenä huvina. Nyt on ollut hiljaisempaa muutaan päivän ajan - ilmeisesti suurin jännitys ja hermostuminen on taltutettu, kun oikeita asiakkaita tehdessään mieli vihdoin tajuaa, että tätä mä osaan tehdä.

 Lohtukarkit ovat olleet pakokeino - mieli on pelännyt murskaavaa palautetta. Sitä, että taas sanotaan ettei tuo mitään osaa ja että mitä se täällä tekee kun se on kerran noin surkea. For Fuck Sake - tuollaista paskaa se oli viimeiset kolme vuotta työelämässä.

Eihän kukaan sitä oikeasti ole edes päin naamaa sanonut,
on vain annettu ymmärtää aika suoraa asia.

Eipä sillä, että paria poikkeusta lukuunottamatta - ihan asian vierestä huomiä että minun auttamiseni ei mitenkään kuulunut noiden parin poikkeuksen toimenkuvaan, he vain auttoivat hyvää hyyyttään kai - kukaan ei koskaan kysynyt, miten tilannetta voisi auttaa.
Miten me voitaisiin saada sut oppimaan näitä juttuja? 

olisivat edes sanoneet mitä uutta tarvisi osata lisää

Mutta sellainen epämääräinen ratkaisukeskeisyydestä höpöttely vailla päämäärää ja ratkaisijan loputonta etsintää se oli. Kun ei edes oikeastaan tiedetä - tai ainakaan osata välittää tekijöille -  että mitä tässä halutaankaan.

Tee siinä sittenn jotakin jos osaat.
Minä en osannut - nyt osaan sanoa sen ainakin ääneen.


Hus-pois paskat muistot ja paluuu nykyiseen onnelliseen oloon.


Kiitos että saan olla minä.
 tänään ja tälläisenä
 tässä ja nyt


Dry Spell fiiliksen keskellä aistin jostakin ymäriltäni vastasataneen fiiliksen.
 Sateenjälkeisen maailman tuoksen.

Ehkä ajatus kuivastakaudesta on sittenkin vain tunne silmäluomissani.


Mukavaa marraskuun ensimmäistä viikkoa!


Rakkaudella
Sallamari


ps. Herra Hartikainen - koirapotilas - on toipumaan päin.
Antibiootit ja kipulääkkeet helpottivat ensihätää. Tänään on tehty ensimmäinen osa hammasremonttia - hammaskiven poisto - ja ensi viikolla jatketaan lisää. Vanhus on toipunut toimenpiteistä hyvin ja operaatioiden lopputulemana ennustetaan vähähampaista loppuvanhuutta ja kevyttä sydänlääkitystä.

Koiranelämässä kaikki on parempaan päin.

Kiitos.