Oman tyylin evoluutio - part II

Tyylievluutio 2003, 2010 (aksi ensimmäistä kuvaa), 2012-2016 (loput)

Tyylin ja pukeutumisen suhteen olen elänyt koko vuoden täydellistä murroskautta. Olen nauttinut hyvistä päivistä uusia ihania mekkoja ulkoiluttaen ja puskenut läpi epävakaampien yliherkkien aistituntemusten täyttämien en-oikeastaan-haluaisi-pukea-mitään-vaatetta-päälleni -fiilisten täyttämien työpäivien kivat-legginsit-ja-musta-tunika -yhdistelmällä.  

Olen tehnyt tietoisia uudistuksia vaatekaapin sisältöön. Investoinut uusiin vaatteisiin ja siirtänyt osan käytössä olleista vaatteista eteenpäin kierrätykseen. Oli todella hämmentävää hahmottaa tätä bloggausta vaten vanhoja kuvia selaillessani että vuodesta toiseen olen pukeutunut useimmiten samaan kymmeneen vaattekappaleeseen.

Yksi ja sama paita on palvellut minua kohta kuusi vuotta. Minusta se on aina uusin ja parhain paitani - läpi kaikki nämä vuodet. Puhumattakaan  noista mustista a-linjaisista turvavaate -mekoistani. Niinä aamuina kun vaatteiden päällepukeminen eniten ahdistaa, sujahtaa turvavaatemekko huomaamatta ylleni. Tai ne kuluneet mustat tunikat ja joku satunnainen leggaripari.

Miksi kaunis mekko ahdistaa. Miksi kauniin mekon saumat hankaavat sietämättömästi - tai ainakin siltä tuntuu - ja kuluneen mustan tunikan saumoja en edes huomaa.

Uusin askel tyylini evoluutiossa on vintage vaatteet. Olen aina ollut 2nd hand vaatteiden puolestapuhuja, osa suosikkivaatteistani on napakymppi kirppislöytöjä. Muuttuessaan tyylillisesti tarpeettomaksi vaatekappaleeksi toiselle, yksikään vaate ei silti lakkaa olemassa omalla tavallaan tyylikäs ja tarpeellinen. Toiselle tarpeeton on toisen helmi.

Minä olen haaveillut vuosikausia aidoista vintagesta ja ihaillut kauniita vuosikymmenet sitten valmistettuja vaatekappaleita  muiden päällä. Olen tuudittanut itseni sellaiseen uskomukseen, että ei nyt tässä koossa ole oikein vaatteita menneiltä vuosikymmeniltä tarjolla koska ennen ei kellään ole ollut varaa syödä itseään näin pulleroksi. As If - kautta aikain on ollut kaiken kokoisia ihmisiä. Vintage vaatteiden löytäminen koosta 44 ylöspäin on kieltämättä hankalaa, mutta helmilöydöt odottelevat sinua jossakin.

On vain oltava hitokseen kärsivällinen.

Minulle oikeaa vaatelöytöä etsiessä voi keskittyä bongaamaan kaikkia kauniita asusteita - hattuja, huiveja, hanskoja, laukkuja ja kenkiä. Vaatekoko ei vaikuta huiveihin tai hansikkaisiin ihanista vintagelaukuista puhumattakaan.

Laukuista päästään aasinsiltaa pitkin eteenpäin evoluutiossa. Oi niitä päiviä kun uskoin että preppy -tyyli liituraita shortseineen Louis Vuitton -laukulla asustettuna on juuri se minun juttuni. Pieni twist värikkäällä tukalla ja olen 100% löytänyt oman versioni tyylistä.

Oho, taisinpa todella-todella kovasti olla joku toinen.

Parempi, aikuisempi ja työuskottavampi versio minusta.

Vuitton on asunut viimeiset kolme vuotta vaatekaapin kätköissä.

Eipä ole ollut käyttöä.

Toisaalta en raski siitä luopuakaan. Tuo LV -laukku on minulle osoitus siitä, että omilla rahoilla - tienaten ja säästäen - on varaa luksukseen. Ei sillätavalla tänään-heti-kaikki-mulle -asenteella vaan maltillisesti miettien ja pohtien. Sitä paitsi kai Luikkaria voi pitää jollakin tavalla sijoituskohteena, sillä 2nd hand liikkeessä sitä kerran näyttäneenä luvattu rahasumma on jonkin verran laukun ostohintaa korkeampi. Sen verran on hintoja hilattu ylös tässä muutaman vuoden kuluessa.

Olenko minä nykyään sitten aivan sellainen Merkkituote-No-No ihminen?

Ehei, ei mitään sellaista. Olen vain ehkä tietoisempi valinnoistani, enkä osta jotakin tavaraa pohtien sitä miten korkealle joku toinen tavarani arvostaa merkin perusteella. Vivienne Westwood on yksi aidosti minua innoittavia suunnittelijoita ja hänen tuotteitaan katselen ostomielellä jatkossakin. Kokoelmastani löytyvä Westwood laukku on yksi käytetyimpiä asusteitani - toimiva niin arkeen kuin juhlaan.

Tuorein kuva juhlaelegansissa. Päällä elämäni ensimäinen vintagelöytö.
Mekko on Englantilaista työtä suoraan 60-70 -luvulta.
Vapise Hyacinth Bucket.

Tyylievoluution toisen osan kirjoittaminen otti aikaa enemmän kuin ikinä kuvittelin. Tyylini on tämän vuoden aikana ollut niin suuressa murroksessa, että tuntuu liki mahdottomalta laittaa aiheesta laisinkaan sanoja paperille. 

Suurin avaintekijä todellisen Oman Tyylin löytämiselle on ollut vapauttava oivallus itsensä vilpittömästä rakastamiseta juuri tässä hetkessä juuri tälläisenä. Se, että osaa vihdoinkin vapaana kaikesta sanoa ääneen, että mä olen juuri hyvä tälläisenä ja viihdyn omassa nahassani tässä hetkessä juuri tämän kokoisena ja näköisenä. Sit-joskus-kun-mä-olen-sen-kokoinen -ajattelu on ohjannut kaikkia vaatevalintojani ja -hankintoja aika monen vuosikymmenen ajan. Ajatus siitä, että haluaisin olla jotakin, mutta juuri tänään vaan sinnittelen päivän läpi haaveillen sinä jonakin olemisesta sitten siellä jossakin - on rehellisesti sanottava, että sellainen malli on aika epäinspiroiva ja kuluttava ajatusmalli.

On vapauttavaa olla rehellisesti oma itsensä juuri tänään.

Hyvä juuri tälläisenä, sopivan kokoisissa omaan tyylikuplaan sopivissa miellyttävissä vaatteissa. Vapauttaa itsensä kokolappujen vangitsevista luvuista ja sanoa, että kun vaate mahtuu minulle se on hyvän kokoinen niskalapun kirjaimista ja numeroista viis.

Tyylini evoluutin suurin katalyytti on ollut vapautuminen kokolappuihin liittyvistä kahlitsevista ajatuksista.

Jokainen koko on hyvä koko juuri siinä hetkessä.

Jokaisessa koossa minulle on lupa näyttää itseltäni.

I rest my case.

Rakkaudella,

Sallamari

ps. haaveenani on kirjoittaa ensi vuonna paljon vapaudesta ja itsensä vapauttamisesta - minä rakkaudesta ja oman itsensä vilpittömästä ehdoitta rakastamisesta.