27. toukokuuta 2017

Somero Happy Days ja Miss Kurvikas finaali

Mekot : Muotiputiikki Helmi


Kilpailu on käyty ja kärkikolmikko asianmukaisesti kukitettu.

Voittajaksi kruunattiin finaalissa numerolla kaksi kilpaillut kaunis punatukkainen Tuulia (kuvassa kolmantena), ensimmäisen perintöprinsessan kruunun nappasi finalisti numero 6 ihana Johanna (kuvassa Tuulian takana) ja toiseksi perintöprinsessaksi kisassa kruunattiin numerolla 5 finaalissa kisannut aurinkoinen Virpi (kuvassa Janikan edessä).

Kilpailun tuomaristossa istuivat tuomariston puheenjohtajana Meri Kurtelius Kurvikas -lehdestä, Muotiputiikki Helmen ihana Anita Hallapelto, Miss Kurvikas 2016 Sanna Degerman,  Motelli - Ravintola Rantatupa isäntä Peter, Pin-ups United -yhteisöstä valokuvaajamme Linda Lipponen sekä Somerolaisen tanssiseura Monokkaan puheenjohtaja Ahti Kukkonen.

Tuomaripalkintojen lisäksi kilpailussa palkittiin Yleisön Suosikki -tittelillä Facebook äänestyksen ja paikalla olleiden kesken suoritetun yleisöäänestyksen yhteistuloksena isoimman ääni määrän kerännyt tyttö. Tällä kertaa yleisön suosikiksi nousi koko kisan voittaja Tuulia.

Viileästä kesäkelistä huolimatta kisapäivä oli näin kisaajaan näkökulmasta katsottuna antoisa ja ikimuistoinen. Finaalitapahtuma oli meidän kilpasisarten osalta pullollaan positiivista naisenergiaa ja tsemppausta. Päivän alusta oli selvää, että voittipa kilpailun meistä kuka tahansa voimme reilusti tuntea olevamme voittajia ihan jokainen saadessamme olla osa näin ikimuistoista tapahtumaa.

Päivän tärkein opetus minulle oli - Elä niin kuin opetat.

Minä, joka rinta rottingilla saarnaan istuvien oik3an kokoisten vaatteiden puolesta, sorruin tähän kilpailuun epähuomiossa pukemaan ylleni epäsopivat rintaliivit. Kisakuvia kotona katsellessa huomasin liivien ikävästi "liikkuneen" mekon alla. Kuvia katsoessa tuli itsellekin olo, että tuon alusvaatteen täytyy tuntua epämukavalta - muuten aivan totuudnmukainen huomio, liivit tuntuivat hetkittäin ihan hiton epämukavilta. Miksi oi miksi, mikä aivopieru minut sai pukeutumaan etäysin epäsopiviin rintaliiveihin juuri tänään. Poistin rinntaliivit roskakoriin ensi töikseni kotiin päästyäni. Me emme tapaa enää koskaan.

Note to self - uudet alusvaatteet hanki -listalle n-y-t,  NYT!

Päivän paras anti - uusia ihania ihmisiä elämääni.
Viisi ihanaa kilpasiskoa, jonka kanssa jaamme tämän finaalikokemuksen plus ihana tiimi tämän kisan takana. Olen saanut tutustua aivan mielettömiin ihmisiin tämän kisan myötä.

Vaikka ilman titteliä tällä kertaa jäätiinkin,
kotona sohvalla on nyt aivan voittajafiilis.

Olen kiitollinen tästä kokemuksesta.

Kiinnostaako sinua tällaiset tapahtumat?
Hae rohkeasti mukaan kilpailuihin.
Kyllä - sinussa on se jokin ja sen on lupa näkyä. Sinä olet ainutlaatuinen ja ihana juuri tänään juuri tuollaisena ja sellaisena on hyvä hakea mukaan kisailemaan. Olet juuri oikeanlainen sinä - omana itsenäsi - hakemaan mukaan kisoihin. Sinä riität ja olet arvokas. Hakemuksen naputtelu voi olla alku polulle kohti sinun unelmaasi.

Kokemuksen arvoinen juttu - Takaan sen.

Parhaassa tapauksessa minun osallistumiseni kisaa innoittaa sinua heittäytymään ennakkoluulottomasti mukaan siihen sinun unelmiesi juttuun. 

Unelmat on tehty todeksi elettäviksi.

Tässä kaikki tällä erää. #kiitos


....to be continued.
(Lisää unelmajuttuja on luvassa,
 pysykää kuulolla.)



Rakkaudella,
Sallamari


ps. lämmin kiitos kaikille FB äänestyksessä minulle äänensa antaneille.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että oli hyvä kokemus.:) Itse yritän nyt ensin oppia olemaan kuvattavana, kun se ei kuvaamaan tottuneelta suju mitenkään erityisen helposti.x) Tulee meinaan huonoja ilmeitä, kun yrittää samaan aikaan ohjeistaa kuvaajaa, että noin ja tuosta voisit.xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opettelin olemaan kuvissa kuvaamalla itse itseäni. Puhelimeen timer kamera ja ajastus sarjakuvauksella niin, että ehtii juuri hilpaista kameran eteen. Sitten eiko vaan poseerausta harjoittelemaan.

      Poista