11. kesäkuuta 2017

Arkista Seppälää



Rohkeasti käsi ylös sinä, jolle ehtymätön rakkauteni raitakuosia kohtaan on ennen kuulumaton uutinen.

Olen metsästänyt vuoden verran tuloksetta venepääntiellä varustettua raidallista puseroa. Ihastuin venepääntiemalliin vuosia sitten löytäessäni Zalandon alemyynnistä asukuvissa ahkerasti esiintyneen Espritin raitapuserot. Kyseiset puserot ovat neljä vuotta vanhoja ja tuo hyvä trikoopaita on aikoja sitten poistunut Espritin mallistoista.

Onni onnettomuudessa eksyin sattumalta töihin tuntia liian aikaisin kuluneen viikon tiistaina. Kauppakeskuksessa työskentelyn yksi hyvitä puolista on se, että ollessaan liian aikaisin paikalla ylimääräistä aikaa voi tappaa kiertelemällä keskuksen muissa kaupoissa. Tällaisen sattumusyhtälön saattelemana ajauduin Seppälään - ihan vaan katselemaan tarjontaa - ja kuinka ollakaan yllätyin iloisesti.

Seppälä on tuonut kesävalikoimaansa etsimäni kaltaisia venepääntiellä varustettuja raitakuosisia puuvillasekoitepaitoja kolmessa eri värissä!

Silmää räpäyttämättä kotiutin yhden joka väriä.

Rakkautta ensi silmäyksellä.
Kun se oikea osuu kohdalle, ei auta kuin tarttua tarjoukseen.

Hintaa puserolla on reilu 12 Euroa. Valmistusmateriaalina paidassa puuvillasekoite, kangas on napakan oloista ja mitoitus paidassa tuntuu reilulta. Paita on leikkaukseltaan kevyesti muotoiltu, yksityiskohtina tosiaankin tuollainen neliön mallinen venepääntie ja 3/4 hihat.

Ostin paidat ihan varmuuden vuoksi koossa XL, valitsemani reiulmman koon puolesta paita istuu päälleni mukavan väljästi. Olen pessyt ja kuivatellut kuvassa näkyvän punaisen paidaan ja paita selvisi neljänkympin pesusta ja rumpukuivauksesta moitteettomasti.

Mikäli kesäalet oikein yllättävät saatan vielä kotiuttaa paidan tai kaksi L koossa jossakin värissä. Tämä paita on arkipaita ja käytössä työpäivinä. Näissä kampaamohommissa tahrat saattavat yllättää ja siksi pohdin parin varapaidan hankintaa kaappiin odottamaan.



Tähän puseron muotoiluun ja kuviointiin on sanattomasti kirjoitettu,
 että se kuuluu osaksi minun vaaekaappiani.

Espritin paidat on pesty ja pakattu laatikkoon odottaaan tulevia käyttöpäiviä. Tämän hetken Project 333 -vaatekaapissani - kokoelma kesä 2017 - näistä uusista paidoista ovat käytössä punainen ja valkoinen. Sininen paita on pakattu laatikkoon odottamaan syksyn kokoelmaa.

Oletko sinä tehnyt viimeaikoina löytöjä Seppälän valikoimista?
Vieläkö kotipaikkakunnaltasi ylipäätään löytyy Seppälää?

Tai oikeammin, milloin viimeksi olet vieraillut Seppälässä?

Vuosia sitten vierailin Seppälässä ostoksilla usein. Valikoima oli ihan ok ja vaatteet laadultaan vähintään keskiverto luokkaa. Sitten tapahtui jotakin, ainakin mnusta Seppälä siirtyi perusvaatteista jotenkin enemmän kertakäyttömuodin piiriin. Seppälä valui jonnekkin tavoittamattomaan alennustilaan - eikä uutisista päätellen yksin minun mielestäni. Omalta kohdalta ostotottumuksetkin ovat muuttuneet kapselivaatekaappiajattelun myötä vetäen pois kertakäyttöisen vaatemuodin luota. Minun"retro inspired" -vaatekaappiin helposti yhditeltäviä vaatekappaleita ei ole Seppälän valikoimissa liiemmin näkynyt.

Oli miten oli todellista on se, että edellisestä Seppäläostoksesta on kulnut vuosia. Ehkä juuri ankeiden mielleyhtymisen tai nuoruusvuosien Seppälämuistoista huonontuneen nykyisen imagokuvan takia, olen entistä iloisempi tästä kovin arkisesta Seppälän vaatelöydöstäni.

Mukavaa sunnuntaita!


Rakkaudella,
Sallamari

5 kommenttia:

  1. Täällä meillä Kotkassa on vielä Seppälä, mutta eipä siellä tule käytyä, koska Seppälän plus-koon vaatteet on tosi rumia. Meidän Seppälässä on siellä nurkassa plus-koon osasto, ja siellä on vain vähän tuotteita, ja nekin vähät tuotteet ovat kamalia telttoja. Muutama vuosi sitten Seppälästä saattoi löytää kivojakin vaatteita, mut nyt ne on ihan hirveitä.

    Senja L. / sheneverleftwonderland.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutelin myyjän kanssa seppälävierailulla eri vaatemallistojen esillepanosta ja muuttuneista maalistoista, totesi myyjäkin että aikoinaan plussa mallisto oli eniten myyvä ja nyt se on siirretty liikkeessä nurkkaa kohti, myös vaatteiden mallit ovat muuttuneet saaden telttamaisempia muotoja. Ei ihme että suosio on laskenut.

      Poista
  2. Jossain vaiheessa ostin Seppälästä useinkin vaatteita (varsinkin alusvaatteita) mutta viime vuosina jos olen eksynyt kauppaan sisälle olen kääntynyt kannoillani jo metrin päässä ovista. Valikoima on muuttunut hieman tylsäksi.

    Mutta hieno löytö! Mulla olisi pari hametta jonka kanssa tollanen paita näyttäis upeelta, mutta en nyt kyllä tartte yhtään enempää paitoja. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsän valikoiman keskelle pesiytyy muutamia helmiä. On hienoa, kun voi rehellisesti sanoa että jonkin vaatekappaleen osalta kiintiö on täynnä ja vaikka jollakulla on tosi kiva vaate ei omaan kaappiin sellaista juuri nyt tarvi :)

      Poista
  3. Lähetin Seppälään palautetta hiljattain netin kautta, ja sieltä vastattiin. Tuntui siltä, että kuuntelivat.:) Kehottivat myös käymään myymälässä, kun heillä on projektina hankkia asiakkailta tietoa, millaisen Seppälän me haluaisimme tulevaisuudessa. Jätin ideaksi, että plusmallisto pois, ja kaikkiin vaatteisiin myös isoja kokoja.

    Tulin kyllä hiljattain hankkineeksi pari neulepaitaa, koska olivat alessa vain kympin kappale.:) Koko XL normimallistosta sopii minulle mallista riippuen. Hiljattain ostin myös yhden muun paidan - raidallisen - ja rintsikoita. Omalta paikkakunnalta löytyy vielä Seppälöitä. Ja kuten palautteessani heille totesin, mielellään toivoisin löytyvän myös tulevaisuudessa, koska tykkään heidän hinta/laatu -suhteestaan (keskimäärin hyvä, vaikka toki vaihtelee). Kunhan vain olisi fiksun näköistä tarjontaa.

    VastaaPoista