10. kesäkuuta 2017

Kissakuvia ja laumautumiskuulumisia




Kissalassa kaikki hyvin.

 Laumautuminen on loistavalla mallilla. Kuukauden yhteiselon jälkeen kaikki kolme kissaamme viihtyvät sulassa sovussa samassa kiipeilypuussa. Mau tarkkailee uteliaana pienen etäisyyden päästä rexien liikkeitä. Murina ja sähinä on vaiennut, lauman jäsenet kohtaavat toisensa uteliaana ensi päivien jännitteiden täyteisen kohtaamisten sijaan.

Ruokailut sujuvat nekin mallikkaasti rauhallisissa tunnelmissa. Rexit ruokailevat kodinhoitohuoneessa yhden kupin ääressä, Miss Mau ylhäisessä yksinäisyydessä keittiön puolella. Kun pahin nälkä on tyydytetty kissat kiertelevät sulassa sovussa kupilta toiselle. Vettä juodaan vaivatta mistä kupista milloinkin. Meillä ollessaan rexit ovat oppineet kuivaruoan lisäksi syömään märkäruokaa ja antaumuksella kuivanappuloiden höysteenä märkäaterioita Miss Maun rinnalla.
Ainoa rexeiltä Miss Maun toimesta "bannattu" alue on meidän sänky. Sänkyyntulokielto on voimassa enimmäkseen yöaikaan jolloin Mau pitää sängyn tiukasti omana alueena ja ajaa muut sänkyyn pyrkijät tylysti pois.  Tämä tilanne ilmeisesti on peräisin ensimmäisten yhteisten päivien ajalta, jolloin  sängyssä tapahtui pieni kriisi tilanne - rexit yhdessä yllättivät nukkuvan Maun

Tästä ainoasta oikeasta kriisitilanteesta selvittiin onneksi vailla naarmuja, vaikkakin hurjan sähinän saattelemana. Viesti meni perille ja sänky on siitä lähtien öisin pyhitetty Miss Maun omaksi alueeksi. Rexit yrittävät Maun alueelle soluttautumista tasaiseen tahtiin - kirkkaassa päivänvalossa - mutta poistuvat ketterästi, kun Mau nousee päiväuniltaan makuuasennosta venyttelemään.

Leikki sujuu koko laumalta yhdessä ja erikseen. Leikkiin osallistuu ne, joita leikkiminen juuri tässä hetkessä huvittaa. Päivisin kissat kuljeskelevat ja loikoilevat lunkisti ympäri taloa. Sylihetkiä jokainen varastaa meiltä ihmisiltä oman fiiliksen mukaan, eikä yhden kissan hengailu ihmisten liepeillä estä muita kissoja liittymästä seuraan.


Laumautuminen onnistunut.
Rexit ovat tulleet jäädäkseen.


Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja