Lupa syödä

Ojasta allikkoon - paluu juurille.

Juuri kun uskoo olevansa vahvimmillaan, tajuaa itsekin miten heikoilla jäillä sitä jälleen luistelee.

ever thought about

Snakes and Ladders

take a ill fitting throw 

 you back to start point

day zero

frozen

just waiting

waiting for your turn to roll again

hoping to land at the ladder - the fastest way out

cursing the ever there laying possibility

to get one

be forced to stagnate

by the ever ruling dice

craw slowly nowhere

like a never ending story

Faktaa elämässäni on se, että syömishäiriöstä paraneminen on vaiheittaista - kunto heittelee erinomaisen ja äärimmäisen huonon välillä jatkuvasti. 

Kuulemma täysin normaalia syömishäiriöistä parannuttaessa, että hyvät ja huonot jaksot seuraavat toisiaan.

  Paraneminen määritelmä  - hyvät jaksot muuttuvat vähitellen yhä pidemmiksi ja huonot jaksot yhä lyhyemmiksi. 

Miten uskaltaisin luottaa paranemiseen, kun niin usein tuntuu tulevan pettymyksiä tilanteen edetessä heikempään suuntaan uudelleen

Täydellinen paraneminen kestää vuosia - kärsivällisyyttä siis vaaditaan.

Nyt käsillä on taas yksi niitä äärimmäisen huonoja hetkiä.

Niitä hetkiä jolloin sängystä nouseminen tuntuu pään sisällä miltei ylivoimaiselta suoritukselta.

Työ pysyy vielä jotenkuten hallinnassa - työpäivän päätyttyä kaikki leviää.

Apaattinen makuuasento sohvalla.

Pohjaton kuvaruudun tuijotus.

Koira pihapuunjuurelle ja nukkumaan.

Panikoitumisia vaatteista - onko pakko pukea kun kaikki vaan kiristää ja puristaa.

Alinomaista pakkoajattelua ruoasta - mitä syön nyt entä mitä seuraavaksi

ja jos syön, miten paljon lihon

tai miten paljon voisinkaan laihtua

korjaan, miten paljon minun pitäisikään laihtua

ennen kesää

5 kuukautta

sitten olisi aika shortsien

viime kesänäkin onnistuin

tänään olen entistä lihavampi

vihaan sydämeni pohjasta viimeisintä paranemisuyritystä

valhetta kaikki tyyni

aivan perseestä

ainoa mitä olen saavuttanut, on entistä muhkeampi ulkomuoto

muuten täysi luuseri.

kuten huomaatte.

jälleen ruudussa nolla.

jos siis ihmettelette blogini aavituksen hiljaista sävyä viimepäivinä.

väsyttää valtavasti

sellainen yleinen mua-ei-nappaa-mikään-muu-kuin-ahminta olotila

kuuluu kuulemma osaksi paranamisprosessia

Tiistaina olin siinä pisteessä, että olisin valmis nielemään vaikka kilokaupalla pillereitä jos takuuna olisi että kuohuva olotilani niiden myötä rauhoittuisi.

valmiina vaikka lobotomiaan - ettei tarvisi toistuvasti möyriä eteenpäin aallonpojia myöten

Olisko pahin jo takanapäin.

Eilisen seilattiin aavistuksen tyynemmillä vesillä.

Jaksoin kirjastoon asti

turvaudun kirjallisuutee kuin hukkuvan viimeiseen oljenkorteen

jossakin vastauksen on oltava

avain joka käy minun lukkooni

seuraava terapia on vasta helmikuussa - joulukuussa näytti ettei ole mitään sanottavaa ennen sitä

nyt jännittää kestänkö siihen saakka

toivottavasti se sen sohva kestää tämän taakan

kilomäärä helmikuussa on tätä tahtia armoton

Eikai tälläerää muuta.

S