Lääkärin kannustava virallinen lausunto - niin, sä nyt vaan olet normaaleilla elintavoilla juuri tuollainen.
Pyöreä ja pehmeän oloinen.
That's it.
Laboratorio kokeet tukevat lääkärille kertomaani - elämäntavat kunnossa.
Kaikki veriarvot hyvässä kuosissa.
Lääkäriä oikeastaan ihmetytti verikokeideni 'hyvä' tulos.
Lääkäriä siteeraten, olen malliesimerkki siitä, miten ihmiskeho on luotu korjaamaan itse itseään.
Liki kahdenkymmenen vuoden bulimiakierteestä ei verikokeiden tuloksissa ole nähtävillä mitään. Koululääketieteen silmissä minä olen elintoimintojen osalta toipunut syömishäiriöstä.
Tulos hiukan hämmensi jopa lääkäriä.
Löytyväksi oletettiin kuulemma aika toisenlaisia tuloksia.
Ikävämpiä uutisia, se ettei koululääketieteellä ole tarjota mitään yksinkertaita selitystä painoon tai turvotukseen. Minulle tarjottiin mahdollisuutta lähetteeseen sisätautilääkärin puheille - kera evästyksen, että kun verikokeet näyttävät noin hyviltä on sisätautilääkärilläkin keinot aika rajoitetut.
Elimellistä vikaa ei ole.
Kielätydyin kohteliaasti tarjotusta sisätautilääkärin konsultaatiosta.
Mahdollisesti kymmeniä uusi kalliita tutkimuksia ja kenties viisi kiloa kevyempi paino - olisiko se kaiken vaivan arvoista. Never.
Sä nyt vaan olet tuollainen, jää kirjoihin ja kansiin koululääketieteen viralliseksi vastaukseksi.
Toipuva syömishäiriöpotilas, lisäyksellä.
Kuulostaa minun korvaani kelpo diagnoosilta.
Lääkäri kehoitti minua lämpimästi tutkimaan ja kuuntelemaan koululääketieteen ulkopuolisia vaihtoehtoja.
Etsiä vaihtoehtoishoidoista helpotusta oloon niin kaikkein turvonneimpina päiviä.
Ja ennnenkaikkea tarvitsen yhä tukea sopeutumiseen.
Sopeutumiseen ajatukseen - tälläinen minä olen.
Koululääketiede taroaa hyvin vähän ratkaisukeskeistä apua sopeutumisongelmille.
Jotenkin helpottavaa kuulla lääkäriltä
mene ja etsi - ehkä joku jossakin keksii jotakin, jota minä en näe.
Holistinen ote maailmaan lääkärillä.
Samaan hengenvetoon sain kehoituksen jatkaa samalla mallilla tästä eteenpäin.
Ei dieettejä tai muita kikkailuja.
Ja juoksi tästä eteenpäinkin,
jos polvi tai joku muurupeaa renklaamaan niin palaat sitten tänne.
Sitten me keksitään sille polvelle jotakin.
Sä nyt vaan olet tuolla tavalla rakennettu.
Saattaa ensikuulemalta kuulostaa kiroukselta.
Todellinen minäni pitää ajatusta lahjana.
Jonakin sellaisena, mistä juuri minä ammennan vahvuuden olemassaolooni.
Sä nyt vaan olet tuollainen.
Lause pitää minulle sisällään suuren määrän lohdutusta.
Anteeksiantoa.
Ja vienon pyynnön ymmärtää itse itseäni.
Tästä eteenpäin joutuneen kerta toisensa jälkeen lainaamaan Lady Gagan slogania
- I was born this way.
Mulla on muuten mustaa valkoisella asiasta.
Mä poistuin lääkärin vastaanotolta nauraen.
Lupasin palata näytlle lokakuussa.
Mä sain apua - tiedon siitä, että mä nyt vaan olen tälläinen.
Rakkaudella,
Sallamari
Kivaa kuulla, että kaikki on kohdallaan. Itse olen vähän vastaavaa uutista pitänyt jonkinlaisena synninpäästönä. Mulla syömishäiriöstä on ilmeisesti paljon pidempi aika kuin sinulla, kymmenen vuotta, ja kyseessä oli anoreksia tai ainakin jotain sinnepäin. En koskaan ollut hoidossa sen takia. Olen jäänyt "merkittävästi" alipainoiseksi, vaikka olen jo vuosikausia syönyt hyvin enkä muista, milloin olisin kaloreita laskenut tai jättänyt jotain syömättä, koska siinä niitä on. En vaan ajattele koko asiaa, en ole ajatellut hyvin pitkään aikaan. En siis ole kuitenkaan syönyt tarpeeksi kummemmin lihoakseni, mutta niin hyvin, että kaikki veriarvot ovat priimaa ja jaksaminen kohdallaan. Puhuessani psykiatrilleni siitä, miten mun pitäisi vissiin lihottaa itseäni, lääkäri melkein tuhahti ja totesi, että kuule älä sitä puntaria katso, pääasia että jaksat ja tuntuu hyvältä. Ei sun tarvi lihoa. Pitkään stressasin sitä lukemaa, että oonko mä nyt kuitenkin jotenkin sairas, kun olen niin alipainoinen. Että entä jos mä en vaan itse edes tajua sitä ja mulla on vieläkin anoreksia? On inhottavaa, miten syvälle päähän ne muiden syytökset juurtuvat. Saan jatkuvasti kuulla siitä, miten minulla on pakko olla anoreksia, kun olen niin laiha. Psykiatriltani olen saanut jonkinlaisen rauhan - hän ei ole sitä mieltä.
VastaaPoistaTämä kommentti on huomaamattani jäänyt vastausta vaille.
PoistaSisinen rauha on tavoiteltavan arvoinen asia. Ja kun sellaisen löytää saa olla enemmän kuin onnellinen.
Mulla syömishäiriö on ollut mukana elämässa muodossa jos toisessa siinä 20 viimeistä vuotta - joten minähän olen aivan erinomaisessa voinnissa nykyään. :)