Dear Doctor

Tämäpäiväinen lääkärikäynti on enimmäkseen iso pettymys.

Lähinnä asenteen puolesta.

Kävin tapaamassa tänään sitä samaista lääkäriä, jonka kehuin maasta taivaaseen läskiystävällisen asenteen puolesta muutama kuukausi takaperin. Tänään kellossa oli toinen ääni.

Lääkärikäynti alkoi puolituntia myöhässä . lineekö kiire ja stressi osasyynä kohtaamaani nuivaan käytökseen.

Menin lääkärin juttusille tälläkin kertaa painoni vuoksi.
Kerroin avoimesti lääkärille viimeisen kuukauden kuulumiset 

- elämäntapaprojektin uudistuksia päivärytmissäni, liikuntaa syömisiä ja sisäisiä tuntemuksia.

Kerroin avoimesti, että minusta tuntuu pahalta, että kaikesta yrityksestä huolimatta lukema vaa'alla on noususuunnassa. Lääkärin reaktio yllätti minut täysin.

Sain puhuttelun ylensyönnistä - siitä, että huomaamattani tai tahtomattani syön enemmän kuin kulutan.

Ei auttanut puheet Patrik Borgin konsultaatiokäynneistä tai normaalin ruokarytmin tavoittelusta.

Ytimekäs toteamus lääkäriltä oli, että on vain ihmisiä jotka eivät voi syödä.

Ihmisiä joiden elimistö käyttää jokaisen herneen murunkin.

Että minun pitäisi nyt oikeasti vaan katsoa mitä syön.

Ja että liikunta on merkityksetöntä, talvella suomessa ei kuitenkaan voi liikkua säännöllisesti.

Että voisi olla järkevää vähentää kävelyä kun kohta se loppuu kuitenkin lumen ja rännän myötä.

I see. Oli aika hämmentynyt olo. Tihrustin itkua.

Hiljaisella äänellä heitin ilmaan vahvan tuntemukseni siitä, että kilpirauhanen ei toimi minun kehossa optimilla tavalla, viis siitä missä lukemissa ne arvot viistelevät.

Plussana tämänpäivän lääkärikäynnistä jäi käteen lähete sisätautien erikoislääkärille.

Vaikka omalääkäri totesi varsin selkeästi, että minä olen hänelle lääketieteellinen mysteeri - joka sivulauseessa sanottuna aiheuttaa lihavuuden itse itselleen ylesyömällä, vaikka ääneen puhunkin kaikkea muuta, valehtelija siis vielä  kaiken itkun päälle - sellainen ihminen jota ei voi auttaa vaikka haluaisinkin.

Ehkä tulevaisuudessa löytyy lääkäri joka haluaa ja osaa auttaa.

Lääkärin käytös loukkasi minua.

Nyt sanon sen ääneen.

(samoissa tunnelmissa ollaan olut sosiaalisen median puolella)

Lihavuudesta puhuminen näyttää herättävän paljon keskustelua.

Jokaisella näyttää olevansa niksinsä ja neuvosa - mielipiteestä puhumattakaan.

Ja käsitys siitä mikä on vialla.

Kommenttia piisaa : dothis-dothat-whatchadoing-youtotallyshould
Vain harva oikeasti tietää panostukseni projektin - mitä sitä on tehty ja mitä ei.

Onneksi on niitäkin, jotka tietävät - ja tsemppaavat.

Enimmäkseen vaikuttaa mielipiteiden valossa, että minä ylireagoin - en käsitä - en tiedä - tai en osaa.
Enivei. 

Kuten rivien välistä voitte huomata, osa annetusta palautteesta osuu ja uppoaa.

Minä tahtoisin vetää itkupotkuraivarit lattialla ja huutaa ääneen

mutkumäoonoikeastiyrittänytjatehnytjustniinkosanontehneeni!!!

ja että

osaan syödä, tiedän kalorit, tiedän mitä syödä, tiedän koska syödä

ja ennen kaikkea valitsen hyvin kenen kanssa niin teen

Ja sitten on niitä ihania, jotka viestivät ja jakavat omakohtaisen tarinan kannustukseksi.
Tsempiksi siihen, että joskus pitää vain taistella hieman pidempään saadakseen omat tuntemuksensa omasta kehostaan kuuluviin ja että onnistuminen on mahdollista.
Olen kiitollinen kannaustuksesta.

Päälimmäiseksi sisälleni on asettunut tunne siitä, että mun sisällä velloo paha olo siitä,
 miten hyvästä yrityksestä huolimatta ihminen voi epäonnistua paljon.

Että melkein koko maailma nyt uskoo, että mä en tiedä mitä teen tai jos tiedän en todellakaan teen niin

korvissa kaikuu ahmatti-läskipossu-syötkaikenmitänäet.

ja olen vakuuttunut, että sitä mieltä on koko maailma

Lopulta helpotti

Ilta ja ystäväni Anun hyvä seura. Anulla ja minulla on oma special ajanvieteemme, vaihdamme luontaishoitoja keskenämme aina kun samaan osoitteeseen osumme.

Sain Anulta Reikiä kipuilevaan päähäni.

Vaihdokiksi Anu sai päähierontaa.

Nyt on lupa päästää tämän päivän kivusta irti.

Kiukku ei kanna ikuisesti - ainoastaan ymmärrys vie eteenpäin.

Rakkaudella,

Sallamari