9. lokakuuta 2013

Kohti omia tavoitteitani


Sarjassa uusia kokemuksia - elämäntaidon valmennus.
Tapasin eilen elämäni ensimmäistä kertaa elämäntaito valmentajan.
Rauni on juuri valmistunut elämäntaito valmentaja, jolle minun piti alunalkaen toimia yhtenä harjoitusasiakkaana. Maailmankaikkeuden suunnitelma oli toinen - ensimmäisen tapaamisen aikoihin aikataulut sotkeutuivat mysteerisesti ja meidän kahden tiet oli tarkoitettu risteämään vasta eilen.
Harjoitusasiakasta minusta ei tullut, siten että minun valmentamisellani olisi valmentajalleni koulun kannalta ratkaisevaa merkityksessä, sillä Rauni on tutkintonsa jo menestyksekkäästi suorittanut. 
Jotakin harjoitusta minussa piilee, joten yhteinen polkuni Raunin kanssa pitää tämän hetkisen suunnitelman mukaan muidenkin harjoitusvalmennuksien mukaiset neljä valmennuskertaa.

from weheartit.com

Tämä ensimmäisen tapaamiskerran aikana pääsin heti vastaamaan minulle esitettyihin herätteleviin kysymyksiin, samalla kertoen valmentajalle tämän hetkisestä tilanteestani.
Mikä on motivaationi elämäntaito valmentajan puheille hakeutumisessa?
Mitä minä etsin elämäntaito valmentajan puoleen kääntymisellä?

Rehellisyyden nimissä minulle valoitettiin hyvin tosiasioita tulevasta valmennuksesta.

 Ensinnäkin valmentajan rooli eroaa olennaisesti terapeuttien toiminnasta. Elämäntaidon valmentajalta ei saa valmiiksi pureksittuja neuvoja tai toimintaohjeita, vaan valmentaja keskittyy aktiivisen kuuntelun.
 Kysymysten ja harjoitteiden avulla valmentajani tukee minua löytämään sekä oivaltamaan itsellesi parhaimmat ja toimivimmat ratkaisut

Valmennuksen aikana asiakas luo toimivan suunnitelman, jonka avulla pääsee eteenpäin asettamissaan tavoitteissa valitsemillaan elämänalueilla.
Elämäntaidon valmennus ei ole terapiaa, vaikka minä itse miellän elämäntaito valmentajan puoleen kääntymiseni tietyssä määrin omaa terapiapolkuani tukevaksi toiminnaksi.

Elämäntaidon valmennus on tulevaisuuteen suuntautuvaa, ratkaisukeskeistä ja käytännöllistä prosessointi. Tavoitteena on auttaa valmennettavaa etsiytymään omassa elämässä sellaiseen suuntaan, jossa valmennettava voisi keskittyänauttimaan enemmän tämän hetkisestä elämästä ja löytämää rehellisesti omat tavoitteensa työssä, elämässä ja ihmissuhteissa.

Mitä minä oikeasti haluan?'
Siis mitä minä haluan?
Minäminä.
Ei tämä miellyttämistarpeinen selviytyjä.
Vain minä
ja se mitä minä haluan, 
ei se mitä oletan että muut minusta tai minulta haluavat.

Miten minä löydän kadonneen ilon elämääni.
Se on tavoitteeni.

Löytää ilo elämääni.

http://data3.whicdn.com/images/75454095/large.jpg
from weheartit.com
No millainen ihminen tapaamisessa paljastui?
NIin siis millainen tyyppi tämä elämäntaito valmentaja oikeataan on?

Rauhallinen. Se on ensimmäinen havaintoni Raunista.
Luottamusta herättävä ja suorasanainen.
Sellainen henkilö, jonka kanssa yhteistyön tekeminen tuntuu luontevalta.
Ihminen, joka osoittaa mielenkiintonsa työtään kohtaan olemalla näkyvästi läsnä hetkessä.

Toimintatavoiltaa ja ihmistyypiltään Rauni on kovin erilainen kun minä.
Siinä missä minä olen haaveileva ja aarrekarttoihin kallistuva,
on Rauni analyyttisempi ja suoraviivaisempi, käyttäen työkaluinaan minulle tuttujen aarrekarttojan sijaan sanallista tunteidenkartoitusta.

Ensimmäinen tapaamisemme tuntui heti minusta positiiviselta kokemukselta.

Poistuin tapaamisestamme kotitehtävn kera.

'Touhua hulavanteen kanssa joka päivä hetki seuraavan tapaamiskertaamme saakka.
Joka toinen päivä yksin, joka toinen päivä PikkuÄssän kanssa.
Hulailu on selkeästi jotakin sellaista, mikä tekee sut iloiseksi.'

- Miten on, osaisitko olla armollisempi itsellesi?
- En tiedä. En oikeasti tiedä, mutta lupaan yrittää.

Näiden eväiden kanssa suuntasin kotimatkalle.
Ensi viikolla tapaamme Raunin kanssa uudelleen.

Rakkaudella,
Sallamari

Ei kommentteja