Kiitos ihanasta viikonlopusta rakkaat ystäväni, kiitos kun kävitte vieraisilla.
Olette omalta osaltanne olleet mukana rakentamassa minun hyvää jouluani - vaikka osan kanssa yhdessä tuumin tulimme tulokseen, että eihän joulun itseisoletus ole se, että joulun pitää nimenomaan olla juuri hyvä. Joulu voi yhtähyvin olla iloinen, mukiinmenevä, ihan ok tai siinähän se, ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin muutaman päivän pituiset vapaapäiväjaksot.
Joulua edeltävät päivät minun osallani ovat sujuneet tänä vuonna onnellisimmissa ja rauhallisemmissa merkeissä, kuin ikinä ennen - olen vain ollut. Jossakin takaraivossa kutkuttaa pieni levottomuus, tai no pikemminkin epäuskoisuus siitä, että tälläinen seesteinen olotila on oikeasti totta. Että on oikeasti mahdollista tulla onnelliseksi yhdestä joulutortusta ja että oikeasti eikö muka tarvitsekaan pakonomaisesti vinguttaa visakorttia yli kaikkien saldorajoen tarpeettomia tavaroita muille ja itselleen haalien - joululahjoja, enemmän joululahjoja.
Vähemmän onkin oikeasti niin paljon enemmän.
Vähemmän itseaiheutettua kaaosta ja pakonomaisia rutiineja - enmmän aikaa rakkaille ystäville.
Enemmän aikaa rakkaille ystäville - tilaa leppoisalle yhdessäololle ja naurulle.
Enemmän leppoisaa yhdessä oloa ja naurua - entistä enemmän lämmintä hyvänolotunnetta rinnassa.
Yksi rakkaudella nautittu joulutorttu - niin paljon enemmän, kuin koska-nyt-on-joulu-minä-syön -huumassa silmittömällä kiireellä ahmittu torttupellillinen.
 |
| rouvakerhon parhaita paloja - päivän sadas nauru |
 |
| nautiskellaan, lojuskellaan - ja avataan jumiutuneita selkiämme |
Ensimmäisiä hetkiä elämässä, jolloin tuntuu hankalalta kirjoittaa mitään erityisen järkevästi muistoiltua tekstiä siitä syystä, että juuri nyt tuntuu niin järjettömän hyvältä. Absurdeja onnellisia hetkiä - ystävän vieressä loikoilua lattialla nauttien seurasta ja nauraen itsestään ulos kaikkea sitä onnellisuutta, mitä juuri tuossa hetkessä mukana olo itsessään antaa. Onnellisuutta onnellisuudesta itsestään. Iloa siitä, että minä olen nyt tässä - että minä saan nauttia tästä hetkestä ollen täydellisesti lästä - mieli ei vaella, ei mieti tulevaa tai murehdi mennyttä. Kiitollisena ja hämmentyneenä mietin tämän vuoden joulunodotuksen eroa viime vuotiseen - how could I be this lucky?
Miten kummassa minä sen oiekein tein?
Mistä kumpuaa tämä rohkeus - että uskallan ja uskallan onnistua?
Ystävien seurassa nautin yhden herkun - eikä se johdakkaan sammumattomaan ahmintaan.
Se johtaa tyytyväisyyteen ja syvään analyysiin ystävän kanssa siitä, onko tuo leipomani joulutorttu oikeasti hyvän makuinen ja oikean muotoinen vai pitäisikö sittenkin harkita seuraavalla kerralla tortun täyttämistä vähän toisen lailla tai enemmällä/vähemmällä hillol.
On pakko jakaa lisää omaa kasvutarinaani kanssanne. Ystävien poistuttua, koti tuntui vähän tyljältä ja hiljaiselta - otollinen hetki levottomuudelle nostaa päätään. Jääkaapista loppui lightlimsa - tuo salainen paheeni, jota tykkään nauttia muutaman lasillisen päivän mittaan. Ahdistus huomaa tilauuden tulleen - mun on pakko hakea kaupasta kolaa juuri nyt, koska huomenna mä olen koko päivän kotona ilman autoa ja lapsen kanssa, että huomenna mä en sitä saa. Näin asian perustellen, itselleni ja JunttiPeelle, aloin valmistella itseäni kauppareissulle Draama Queen voivotusten saattelemana - kun sä et nyt kerran voi enää ajaa ja heittää mua sinne kun otin yhden saunajuoman, totean JunttiPeelle. Pakkomielteinen ääni, syömishäiriö, huomaa tilaisuutensa koittaneen - sullahan on vain yksi lahja JunttiPeelle ja luottokortilla voi aina maksaa ja pakkohan sun on ostaa lisää ja olet kuitenkin menossa kauppaan. Osta osta osta, ostamalla olo helpottaa, osta. Pakkohan sun on ostaa, kun joulukin on tulossa ja kaikkea. Jälleen nousi ilmoille sisäinen Draama Queen - siis mun on ihan pakko mennä Cittariin kauppaan, koska me tarvitaan niin paljon Colaa kun sä sanoit äsken, että sit risteilyn jälkeen on ne pyhät ja kaikkea, totean sureen ääneen JunttiPeelle kävellessäni ovesta ulos. Sisäinen minäni vihaa ajatusta Citymarketista ja tietää, että pari pulloa LightColaa ja sen oikeanlaisen joululeivän JunttiPeelle aamuksi tuon rusinoilla varustetun tilalle (kas JunttiPee kun ei siedä lainkaan rusinoita) saa lähiSiwasta - näkyvä minä syömishäiriön äänen kannustamana vakuuttaa, että nyt on juuri se hetki kun minä haluan mennä Cittariin viimehetken joululahjaostoksille, koska eihän nyt rakastava vaimo osta miehelleen yhtä vaivaista lahjaa, puhumattakaan siitä, että lapsi saisi itselleen vaan ne kolme todella toivomaansa lahjaa.
Ajatukset risteilevät.
Lähden kauppaan.
Ja ajan läheisen Siwan pihalle.
Kiroan pihalla olevaa lätäkköä johon astun (ja koska lähdin vain pikaisesti kauppaa arvata voi, että minulla ei ole balleriina tossun kanssa sukkia - jep lätäkön vesi on kylmää ja jalka sitämyöden märkä). Märän jalan siivittämänä päätän kipaista Siwan halki pikapikaa. Katse hakeutuu hyllyille, näkyvä minä karjuu pettyneenä suoraa huutoa - osta!, osta! ja onko meillä muka tarpeeksi ruokaa, että varmasti rittää PikkuÄssälle ja mulle, niin kun me ollaan huomenna koko päivän kaksin.
Niin mähän kävin kaupassa just ennen vieraiden tuloa ja olen täällä vain koska meilta puuttuu pari limsa pulloa ja se oikean mallinen joululimppu.
Joululimppu koriin, limsapullot koriin - päädyn kosmetiikka hyllyn eteen katselemaan, kiukkuinen ääni vakuuttaa että ihan varmasti mä tarvitsen nyt uusia hiustuotteita, jotakin sellaista millä sais hyvää kiharaa ja niin parturikin mainitsi siitä lämpösuojasta - pakkohan täällä nyt on vittu jotakin ostettavaa olla - osta! osta! - vain siten minä hiljenen!
Poistun kassalle sanitetti hyllyn kautta - muistin viime tipassa, että terveyssiteet on (oikeasti) lopussa ja niin, puolukkapäivät ovat ovella. Tiedostan, että ennenkuin joulu on ohi, minä en enää jalallani kauppaan astu - kun ei kerran mitään oikeasti tarvittavaa puutu - joten nappaan sidepaketin mukaani.
Autossa huokaisen - minä oikeasti onnistuin - kävin ostoksilla ostamatta mitään ylimääräistä. Istun pimeässä autossa, nojaa taaksepäin penkissä ja hengitän.
Se määrä itsetietoisuutta, kiitollisuutta ja hyvää oloa joka juuri siinä hetkessä virtaa lävitseni on jotakin sanoinkuvaamatonta. On sanoin kuvaamatonta tajuta, että minä riitän itselleni juuri tälläisenä tässä hetkessä.
Materiaan sidotun minäkuvan noidankehä on katkaistu, itsetuhoisuudelta on hetkellisesti viety merkitys.
Minä en tuhlannut mihinkään tarpeettomaan, koska minä pidän itsestäni. Tiedän todellisen taloudellisen tilanteeni, tiedän omat todelliset tarpeeni - minun ei tarvitse vahingoittaa itseäni kuluttamalla minulla olematonta rahaa, eikä minun tarvitse tavaran tai syötävän herkun määrällä määritellä omaa olemistani.
Minä olen hyvä juuri tälläisenä, näiden kaikkien hyvien ja ikävien tunteiden keskellä.
Että on ihan jees kaivata äitiä vähän,
se tuntuu hyvältä lämpimältä kaipaukselta eikä enää rintaa repivältä kivulta.
On ihan jees olla iloinen ja onnellinen siitä, miten monta hyvää ystävää viikonlopun aikana on käynyt kylässä.
Ja kyllä, he ovat oikeita ystäviä - he pitävät minusta juuri sellaisena kuin olen.
Minä riitän itselleni ja minä riitän heille.
Mitään salaamatta, mitään lisäämättä tai mitään pois ottamatta.
He tulevat koska haluavat nähdä minua ja tietävät, että minä haluan nähdä heitä.
Tulevat ja menevät - oman tahtonsa mukaan, eivät säälistä tai pakon sanelemana.
Tulevat koska välittävät ja lähtevät, voidakseen tulla taas uudelleen - tai voidakseen ottaa minut vastaan, sillä ehkä minä ehdin heidän luokseen ennen heidän seuraavaa vierailuaan.
Jos onnentunteeseen kuolee välittömästi,
vakuutan että olisinut nyt vainaa.
Mutta ei siihen kuole,
minähän kirjoitan tässä tätä blogitekstiä.
Eikä onnentunne katoa tai hajoa kun siitä uskaltautuu nauttimaan.
se on, pysyy ja vahvistuu.
 |
| Joululahja meiltä ystäville, Thurn und Taxis, koepelattavana perjantaina. |
 |
| Virallinen valvoja Mau - vahtii ettei kukaan fuskaa |
Blogi hiljenee muutaman päivän ajaksi, minun lahja itselleni on parin-kolmen päivän kirjoitustauko.
Taukoa itseanalysoinnista ja jatkuvasta oman olotilan pohdinnasta. Ja samalla kyse on luottamuksen rakentamisesta, sillä tämän blogin alulle aikanaan saattama haaste oli kirjoittaa joka päivä jotakin ajatuksia - silloinkin kun mitään sanottavaa ei ole. Tänä jouluna teemana on opittujen tapojen ja perinteiden uudelleen tarkastelu uudessa valossa ja blogitauko sopii tähän teemaan mielestäni loistavasti. Osoitan itselleni, että kaikki blogin minulle tuoma terapeuttinen vaikutus ei katoa, vaikka poikkean blogin alkuperäisen idean viitoittamasta tiestä hetkeksi. Ehkä tässä kokeilussa voi piillä alku jollekin uudelle.
Ajastetut postaukset ilmestyvät - pari viimeistä joulukalenteria ja hyvän jouluntoivotus - ennakolta määritellysti. Ne tekstithän ovat jo olemassa, vaikkakin kerties juuri tässä kohden vielä sinulta hyvä lukija ehkä vielä piilossa.
Lisää kuulumisia (ja risteilykuvia) luvassa joskus Tapaninpäivän tienoilla.
Take Care!
ps. päivät kuluvat, maapallo pyörii - vastasipa sinun joulusi sitä punavalkoista ihannejoulua tai ei.
Breath - just remember to Breath - all you need to do.
Siinä parhaat neuvoni teille, mikäli paniikki tai ylitsepääsemättömältä tuntuva pahaolo yllättää.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja