Otsikko ei viittaa sensurointiin, vaan tekstin tiivistyksen jaloon taitoon. Minä ajattelin helmikuun ajan haastaa itseäni tiivistämään lähtevien sähköpostien tekstimäärää rankalla kädellä.
Pidän pitkistä lauseista ja muodollisia sähköpostikeskusteluja. Viljelen tälläistä pitkät lauseet - muodollinen kieli kombinaatiota sekä siviili- että työsähköposteissa. Minusta yhden-kahden sanan mittaiset sähköpostiviestit pelkällä etunimellä allekirjoitettuna ovat puolittain töykeitä ja antavat epämielenkiintoisen kuvan keskustelun toisesta osapuolelsta.
Tänään minua haastettiin miettimään näitä kirjoittamiseen liittyviä mieltymyksiäni. Minulta pyydettiin sähköpostitse yksinkertaista kuvausta, koskien erästä työprojektia. Pyyntö päättyi sanoihin, että ihan vaan muutamlla raskalaisella viivalla selvennä, että ei mitään sellaista romaania niinkuin sun normaalit raportit... Niin minä sitten kirjoitin raakaversion, ranskalaisin viivoin eriteltyä asiaa, KOLME ja puoli sivua (Word dokumentiksi käännettynä). Ja minusta jokainen sana oli äärimmäisen tärkeä ja avasi asiaa. Konsultoin työtoveria vielä asiasta, ennen iskua 'lähetä' painikkeelle. Silmienpyörittelyksihän se meni, ja toteamukseen että ei hyvä luoja, ei tätä kukaan lue ja vastaanottaja oikeasti repii verkkarinsa jos tuon laitat menemään...että pari lausetta pyydettiin ja tätä tekstiä on KOLME ja puoli sivua. Samainen työtoverini istahti koneelle ja lupasi kauniisti auttaa tiivistyksessä. Teksiäärä putosi sensuurin myötä vaadittuun pariin riviin. Koitin esittää kovia vasta-argumenttejä toimenpiteestä ja siitä, että viestin vastaanottaja palaa varmasti takaisin minulle kymmenien lisäkysymysten kanssa.
Työtoverin avunannossa oli pointtinsa - sillä nyt vastaanottaja taatusti palaa takaisin minuun epäselvyyksien ilmetessä. Alkuperäisen tekstimäärän kanssa olisi palannut ehkä myös - vain kertoakseen, ettei jaksa lukea koko runoiluani läpi ja että voisinko sanallisesti tiivistää. Tai olisi sitten ollut palaamatta kokonaan ja asiaa koskevassa palaverissä ollut sitten, että en tiedä koko jutusta mitään.
- kumpikaan KOLMEN ja puolen tekstisivun luomista visioista ei houkuta.
Nyt minä sitten systemaattisesti opettelen irti juurtuneista sähköpostiviestintää koskevista omista käsityksistäni. Opettelen, että kolmen sanan mittainen tiivis viesti ei ole sen töykeämpi kuin sama viesti seitsemääntoista lauseeseen upotettuna.
Kenties sovellan tiivistysbuumia myös tänne blogin puolelle.
Haaste itselle on esitetty,
odotan innolla helmikuuta.
Lupaan kertoa myöhemmin sitä, millaisia reaktioita tiiviit viestit ovat synnyttäneet.
Ai niin, että miten tuo kuva liittyy tähän tarinaan.
No, minä olen tänään valmistautunut suuntaamaan kuntosalille suoraan työpäivän päätteeksi. Ja samainen ystävällinen tekstintuottoani kriittisellä silmällä kannustanut työtoveri laati evästykseksi minulle saliohjelman. Lupasin uskaltautua juoksumatolta painojen keskelle tänään, mutta visioin ruokatunnilla itseni seisomassa pari ensimmäistä kertaa eksyneen bambin oloisena keskellä kuntosalitilaa. Vaan nytpä ei tarvitse seisoskella, voin siis rohkeasti tänään haastaa itseni kokeilemaan miltä tuollainen oikea kuntosaliharjoittelu tuntuu vuosien mittaisen tauon jälkeen
Näin mukavia työtovereita minulla.
Työtoverit ovat kyllä ehdottomasti työpäivien parasta antia.
Mukavaa tiistaita!
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja