Otsikko liittyy random kysymykseen, joka joskus on heitetty ilmoille koskien blogiani ja siitä, että kovin avoimesti kirjoitan täällä omasta voinnistani, toipumisesta ja kaikista elämääni liittyvistä asioista. Olen muutamaan kertaan pohtinut, että onko ammatillinen itsemurha kirjoittaa avoimesti tuntemuksista ja tapahtumista työhöni liittyen.
Periikö rehellisyys maan, vain vahingoittaako rehellisenä olemisella lopulta kuitenkin vain itseään?
Totta on, että kirjoituksiani voi lukea kuka tahansa. Totta on myös se tosiasia, että täällä kirjoitetut tapahtumat ja tunnelmat ovat todellinen osa elämääni - eivät ne katoa mihinkään tai lakkaa jotenkin olemasta, vaikkei niistä halaistua sanaa ääneen koskaan sanoisikaan.
Blogi on minulle maailma, jossa on lupa olla 100% rehellinen itselleen ja ulkopuoliselle maailmalle. Pyrin kirjoittamaan kaiken kokemani puhtaasti omasta näkökulmastani tarpeettomasti syyllistämättä ketään. Kerro omista tuntemuksistani ja jätän asioihin liittyvät ulkopuoliset henkilöt suurimmalti osin anonyymiteetiin suojaan. Ystävät ovat asia erikseen, heistä käytän monessa tilanteessa blogissakin ihan heidän oikeita nimiään.
Sairatamiskuvaukset ovat totta, perustuvat omakohtaisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Viimeaikoina olen kuvannut verrattaen tiiviisti sitä, miltä masentuneen mielen kanssa eläminen tuntuu. Nuo kuvaukset, eivät välttämättä sataprosenttisesti kerro juuri tämänpäiväisiä tuntemuksiani. Olen elänyt vuosikymmen sitten pahan masennuskauden ja tällä hetkellä tilanteeni on onneksi paljon helpompi - tuntemuksia kuvaillessa nuo kaksi erillistä kokemusta masennuksen syövereissä seikkailusta sekoittuvat luontevasti toisiinsa. Kerronnalliset kuvaukset masennuksen pahimmistä päivistä eivät yksiselitteisesti kerro siitä, että juuri tässä ja nyt tuollainen päivä on käsillä - ne ovat yksiselitteisesti kuvaus siitä, millaiselta elämä minusta on tuntunut pahimpien päivien keskellä. Sama kaava pätee kuvaillessani syömishäiriön kanssa elämisen tuntemuksia. Syömishäiriöhistoriani on verrattaen pitkä, joten matkalle mahtuu laaja kirjo niin hyvää ja aivan paskaa päivää.
Haluan teksiteni avulla yksiselitteisesti antaa lukijalle pienen ikkunan, josta kurkata sisään syömishäiriön tai masennusalttiin mielen kanssa elävän ihmisen maailmaan ja mielenliikkeisiin.
Kortin kääntöpuolena tekstistä toivottavasti kumpuaa lohtua ja vertaistukea samassa tilanteessa elävälle - tietoisuus siitä, että et ole yksin ja ainoa maailmassa näiden tuntemuksiesi ja ongelmiesi kanssa. Että kokemasi haasteet ja hankaluudet ovat jossakin muodossa ihan tavallista elämää myös jollakulla toisella. Eivät tietenkään aivan samalaisina kuin sinulla, mutta samaistuttavissa olevina kuitenkin,
Mitä tulee tuleviin työkuvioihin ja uraitsemurhaan. Toivon, että mikäli palkkaamistani harkitseva ihminen eksyy lukemaan blogiani ja jää miettimään blogissa kirjoittamiani asioita, hän myös rohkaisisi itsensä ja kohtaisi minut ihmisenä. Kysyisi rohkesti, että olen blogiasi lukenut ja minua jäi vaivaamaan...että millainen ihminen sinä nyt sitten olet ja mitä sinun kanssasi uskaltaa nyt tehdä? Kertoisi saamastaan mielikuvasta antaen samalla minulle tilaisuuden oikoa mahdollisia väärinkäsityksiään.
Saahan sitä haaveilla, eikö?
Kaiken blogitekstin takana on kuitenkin osaava, moneen kykenevä ja elämässä pärjäävä ihminen.
Olen lahjakas monessa suhteessa ja osaan hoitaa hommat tänään aivan samalla tavalla kun osasin hoittaa ne kuukausi sitten. Masennus tai syömishäiriö ei muuta ihmistä minuutissa joksikin aivan toiseksi. Opitut asiat ja lahjakkuudet eivät unohdu - ne ovat pysyvä osa ihmisen perusolemusta.
Konflikti yhdessä paikassa, ei tarkoita alituisia konflikteja kaikkialla - kuten jokainen meistä tietää, asioihin tarvitaan aina kaksi osapuolta. Minä tuon tilanteeseen itseni ja toinen osapuoli itsensä. On epätodennäköistä, että blogissa kuvaillut konfiktitilanteet syntyisivät kaikkialla minne jalkani astuvat. Että kaikkeen syypää olisin yksin minä. Niin mahtava ihminen minä en sentään ole.
Im just a human, not a jester,
Minä elän luottaen vahvasti siihen,
että jossakin on työ jonka tekemiseen tarvitaan juuri minut.
Ei vain työ, jonka tekemiseen tarvitaan joku - kuka tahansa.
Luottavaisin mielin elän tässä päivässä tietäen, että oikealla hetkellä kohtaa
minä ja työ jonka tekemiseen tarvitaan juuri minut.
Because Im worth it.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja