#kutsumua on Lukiolaisten Liiton kiusaamiseen puuttumiseen puolesta puhuva somekampanja.
Huono käytöstä on haastavaa lopettaa käskemällä - aktiivisella kampanjoinnilla voidaan havahduttaa ihmisiä huomioimaan, että tarvitaan muutosta ympärilläme vallitsevaan kiusaamisen hiljaisuudella hyväksyvään kulttuuriin. Huutelua, nimittelyä ja kaikkein eniten niitä tyhmiä pieniä, muka tahattomia, en-mä-ihan-oikeasti-nyt-ihan-noinn-tota-silleen-tarkoittanut- vaikka-niin-sen-sanonkin -laudsahduksia - rumia, ilkeitä ja aliarvioivia sanoja - niitä velloo ympärillämme joka ikinen päivä. Koulussa, työpaikoilla - mikä pahinta kotona - niin ja salakavasti myös niissä kakissa sellaisissa pakollisissa kyläpaikoissa, jossa käydään tavan vuoksi tai sillä verukkeella että kun ollaan samaa perhettä tai sukua.
#kutsumua kampanjan avulla näytetään esimerkkiä,
pannaan itsemme likoon hiljaisuuden lopettamisen nimissä
Ei ole oikein että nimittelet minua,
päättät puolestani,
päättät puolestani,
millaisessa ilmapiirissä minun tulisi muka tulla nähdyksi.
#kutsumua yliviivaa satuttavat kutsumasanat
#kutsumua luot tilaisuuden tuoda itsemme esiin
,juuri sellaisessa valossa joissa haluamme tulla nähdyiksi.
#kutsumua luot tilaisuuden tuoda itsemme esiin
,juuri sellaisessa valossa joissa haluamme tulla nähdyiksi.
Minä kasvoin kuunnellen loputtomalta tuntuvaa veisuuta siitä,
kuinka kamalan isokokoinen ja lihava minä olen.
että tuolla syömisellä Salla vaan lihoo lisää, ei koskaan saa miestä itselleen.
Pukeutuukin vielä niin rumasti ja jätkämäisesti,
peittelee itsensä kamalilla rytkyillä
että kuka mies tuollaisesta koskaan innoistuisi
Mutta mitäpä näytettävää minulla minun mielestäni olisi ollut,
sinähän totesit tämän tästä, että minä ole lihava
ja että lihaville eivät sovi liian pienet vaatteet,
että näyttävät niiden päällä rumalta.
- ostettiin sitten ihan varmuuden vuoksi kokoa isompi talvitakkikin
Ettei kiristä lihavaa.
Niin, että minä vaan uskoin sinua.
Minä pidin sinun luonnehdintaasi minusta absoluuttisena totuutena.
Minä pidin sinun luonnehdintaasi minusta absoluuttisena totuutena.
Kah. enpä usko enää.
Löydin lopulta oman totuuteeni.
Löydin lopulta oman totuuteeni.
Ulkopuolelta tulevia määritelmiä
ei sovi uskoa kenenkään muukaan.
Jokaisella meistä on oikeus
tulla nähdyksi oikeassa valossa.
tulla nähdyksi oikeassa valossa.
kotona
koulussa
töissä
kaupungilla
sukulaisien sohvalla
Lupa olla oma ihana itsensä.
Ensimmäinen askel parempaan huomiseen,
on lakata vaikeneminen.
Minä haastan sinut,
sinut ja sinut,
mukaan #kutsumua kampanjaan.
Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.
Rakkauden täyteistä lauantaita!
Rakkaudella,
Sallamari
Sä oot kaunis ja ihana, tykkään sun tyylistä paljon! :) ♡
VastaaPoista<3
Poista