Meikkileikkejä ja pelleposkia

Ihana kamala kakkumascara - kuva on tekaistu Polyvoren avulla

Muistatko ensimmäistä meikkauskertasi?

Entäpä sitä, mikä oli se aivan ensimmäinen oma meikkituotteesi?

Olen pohtinut tänään omaa meikkaushistoriaani, suhdettani meikkaamiseen sekä sitä, mikä olisi hyvä ikä aloittaa meikkiharjoittelut. Onko oikein rohkaista lasta leikkimään meikeillä? Pistäisikö meikkauksen olla aikuisten juttuja ja jotenkin sellainen taito joka oletetaan tulevan itsestään haltuun noin vaan vähän kuin taikaiskusta sitten kun siihen ikään tuut.

Ensimmäisestä meikkauskokemuksesta en voi rehellisyyden nimissä sanoa omistavani itsenäistä muistikuvaa, vaikka tapahtumasta on olemassa vahva visuaalinen muisto valokuvan muodosta. Kuvan tapahtuma-ajankohta on jossakin alkuvuoden 1980 tienoilla - vuosiluku on pääteltävissä siitä, että minulla on kuvassa vielä vaipat, kun taas sen mihin kohtaa vuotta kuva ajoittuu päättelen niistä muista kuvista joiden keskellä tämä otos komeilee. Olen kuvassa alle kaksivuotias, istun tomerana WC-pömtön kannella papiliotit (???) tukassa pieneen käteeni verrattuna hyvin iso kasvopeili kädessä ja sudin äidin kakkumaskaraa ripsiini kovin keskittyneenä.

Such a charming child.

Ensimmäiset omat meikkituotteeni mustankin jo itsenäisesti, ilman todistusaines valokuvia.

Ensimmäisiä meikkituotteitani on kaksi - kiiltelevä "kasarinpinkki" Jeans-merkkinen huulipuna (jonka pakkauksessa oli kiinni rintamerkki, jossa luki tyylikkäästi ROCK) sekä syvän tumman violetti kakkuluomiväri (muistaakseni merkkiä Isadora).

Näillä tuotteilla toteutetusta meikistä on jäänyt pysyvä muistikuva. Olen itsenäinen 7-vuotias, joka tahtoo lähteä mummolassa Jyrkkäkoskelle discoon isompien serkkujen mukana. Olen päättänyt että minäkin pääsen - kun nuo 4-7 vuotta minua vanhemmat serkutkin kerran saavat mennä.

Muista sen pettymyksen, kun minulta evätään lähtö - itkuksihan se meni.

Se kaikki vaiva minkä olen nähnyt meikkaamisen ja nätiksi laittautumisen eteen - luomissa on liilaa väriä runsaalla kädellä (tosielämässä näytän enemmän väkivaltaisen hyökkäyksen uhrilta sinivioletteine silmineni, kuin megaupealta nuorelta discovieraalta)

Eivät antaneet äiti ja isi lupaa lähteä - ja varsinkaan tuon näköisenä, niinkun olisit tappelussa ollu!

Sillä hetkellä vihasin vanhempiani niin.

Juoksin ladon hiljaisuuteen itkemään katkeraa kohtaloani.

Vielä koittaa päivä että mä meikkaan just niinkuin mä tahdon ja lähden discoon!

Kaikki nämä 15 eurolla - I call that bargain.
Vasemmalla PikkuÄssän omat, oikealla minun omani.

Minulle meikkaaminen on taidetta siinä missä piirtäminen ja maalaaminen. Samalla tavalla haastavaa mutta samalla hyvin inspiroivaa toimintaa. Työvälieet ovat omalaisensa, maalauspohjakin hippasen elävämpi - mutta samat periaatteet valoista ja varjoista pätevät.

Meikatessaan extravaganzaa juhlalookkia, sitä voi hetkeksi uppotua omaan maailmaansa - kauas arjen ulottumattomiin. Kilpailla tervehenkisesti itsensä kanssa siitä, pystyykö tällä kertaa venymään vähän surrealistisempaa suoritukseen, kuin mitä ensiarviolta olisi itsestään uskonut. Omien taitojen kehittymistä on ilo seurata ja ihailla. Kerta kerralta homma on aina vähän edellistä kokeilua sujuvampaa ja lopputulos silmiähivelevä.

Arkimeikki on asia erikseen - pikaista rutiinia.

Kun kerran puhutaan jokapäiväisest arkimeikistä on minun tunnustettava pieni neuroottisuuteeni -  ajattelen arkimeikkejä ja meikkausvälineitä omalla tavallaan hygieeniatuotteina - vähän kuin deodoranttia tai hammashajaa - jokaisella meistä tulisi olla omansa (on toki olemassa tilanteita joissa meikkituotteiden yhteiskäyttö jees juttu - mutta jokapäiväisessä käytössä minun/sinun jako on suotavaa). Kieltäydyn antamasta arkimeikkipussia sisältöineen lapseni ulottuville - that is so mine.

Ei sillä että lainaisin lapselle hammasharjaanikaan - tai toisinpäin.

Aika moni meistä on tutustunut meikkaamisen saloihin äidin meikkipussilla vierailun merkeissä - eikö? Omalla kohdallani suoritin meikkitutustumiset vierailemalla serkkutytön kanssa isoäidin kampauspöydän laatikoilla. Pöydän laatikoiden kätköistä löytyi enemmän värikkäitä kosmetiikka ihanuuksia kuin äitini meikkipussista. Elävästi näistä vierailusista mieleeni on piirtynyt Lumenen kirkkaan punainen (???) voideposkipuna, jota pohjasta kääntämällä sain pinnalle purkista aina vain enemmän ja enemmän - Ah miten ihania punaposkisia kaunottaria me olimmekaan.

Lapsena aina vähän niinkuin kiellettiin meikkaamasta - tai sanottiin että tarviiko sitä nyt ja kerrottiin miten pelleltä sitä näyttää huulet punattuina. Well, yhtä amatöörituotoksilta näyttivät taatusti kaikki piirrokseni samoilta aikakausilta. Puhumattakaan askasteluyrityksistä.

Miksi meikkaus olisi ollut yhtään sen luontevampaa?

Ala-asteen discoon oli meikattava salaa.
Muistan elävästi, miten joku ala-asteen aikaisen luokkakaverin kaikensuvaitseva ihana äiti meikkasi meidät tytöt kerran discoon - miten mahtavan ymmärtävältä tuo äiti silloin tuintuikaan.
Meikkaamiseeni on aina suhtauduttu kotona
onko sitä nyt aivan pakko tuolla tavalla puunata ja puleera itseään -lausahduksilla
Ei niin, että kasvuvuosina kukaan olisi varsinaisesti kieltänyt meikkaamasta
puhumattakaan että se olisi niin kiellettyä että olisin joutunut naamapesulle
Eipä kukaan erityisemmin kannustanutkaan.

Tai näyttänyt esimerkkiä.
Isoäiti kun oli omien sanojensa mukaan
jo ihan liian vanha tarvitakseen enää mitään maalia naamaan,
kun ei se tässä iässä enää auta - korostaa pintavikoja enemmän ko peittää.

Minä olen rohkaissut ja kannustanut aina PikkuÄssää meikkileikkien pariin. 

Onhan yksinomaan luontaista uteliaisuutta lapselta, vanhemman touhuja sivusta seuratessa, tahtoa itsekin kokeilla kaikkea sitä mitä vanhempi tekee.

 Olen opastanut PikkuÄssää, että meikkaus on samalla tavalla taito kuin kirjoittaminen tai piirtäminen - mitä enemmän sitä tekee ja harjoittelee, sen paremmaksi siinä kehittyy. Keskustelua on myös käyty siitä, että meikkaaminen ei ole mitenkään pahaa eikä kiellettyä, mutta on olemassa lukematon määrä eri meikkaustyylejä, joita tulisi oman arvion mukaan soveltaa eri tilanteisiin - ja että ihmisen pitää kasvaa tiettyyn ikään ennenkuin sitä itse kykenee arvioimaan millainen meikki mihinkin tilanteeseen soveltuu. Tiettyyn ikään saakka kuunnellaan äidin neuvoja ja pidetään meikkileikit kotona tapahtuvana huvitteluna.

En osaa nähdä meikkaamisessa mitään pahaa - minulle meikkaus on taidetta ja silmäkäsikoordinaation taidonnäytteitä. Ei jotakin sellaista joka esineellistäisi ihmistä tai johtaisi ihmisen suorinta tietä kadotukseen. Minun ajatukseni eivät taivu näkemään kenenkään meikkaamisessa yhtäänn pahaa tai kiellettyä aspektia - pahaa ja kiellettyä on havaittavissa kyllä monen ihmismielen suhtautumisessa siihen miten meikattu ihminen otetaan vastaan ihmisenä yhteiskunnassa. 

Onko se meikkaajan vika? Puhdistaako meikitön naama jotenkin taikaiskusta, ihan pelkällä itseisarvollaan, jonkun toisen ihmisen vinksallaan olevia ajatuksia?

Olen jo pitkään luvannut osataa PikkuÄssälle oikeita meikkejä. Tietyn taitotason saavutettua  on lapsille tarkoitetuilla meikkiväreillä harjoittelu yhtä turhauttavaa, kuin kuivaneilla tusseilla piirtäminen - tajuat idean ja sen mitä pitäisi tehdä, mutta teitpä niin tai näin mitään väriä ei välineestä tartu pinnalle. Just, how great is that! PikkuÄssä on ollut omat meikit siitä saakka, kun meikkaus on alkanut kiehtoa, mutta tähän saakka on pärjätty pääsääntöisesti hyvin vähäpigmenttisten ja laadultaan heikkotasoistan "lastenmeikkien" kanssa.

 PikkuS on itse pyytänyt oikeita meikkejä ja pensseleitä, 

jotta mä saan harjoitella että mä oppisin yhtä hyväksi kuin sä äiti.

Minä kannustan lastani ja hankin soveltuvia harjoittelumeikkejä.

Vierailtiin eilen päiväretkellä Orimattilassa ja piipahdetiin MegaMyynti Areenalla samalla reissulla. Sattui olemaan tuolla MM Areenalla Lumenen meikit todella hyvässä tarjouksessa - puolen litran Minigrip pussi (johon sai laittaa niin paljon meikkiä kun saa mahtumaan) hintaan 15 euroa.

Ihan vielä ei siis lähdetä MAC meikeillä harjoittelemaan,

saa Lumene kelvata vielä muutaman vuoden.

Viikkorahoilla ostakoot mitä tykkää.

Vaikka minä meikkauksen harjoitteluun kovasti kannustan, on meillä toki säännötkin.

Kouluun saa meikata kuudennella/yläasteelle siirtyessä (ihan tarkkaa rajaa tähän ei ole vedetty, katsotaan tarkemmin kun sinne asti päästään). Koulumeikkin ensiaskeleihin kuuluu ripsiväri ja huulikiilto - myöhemmällä iällä mietitään sitten. Jos halua löytyy nousta kaksi tuntia ennen kouluun lähtöä vain saadakseen toteuttaa meikkivisioitaan, niin mikäs siinä.

Koitan opettaa kuitenkin meikkaamattomuuden ihanuuden sekä arkimeikin ja WOW meikin sävyerot.

Luoda vahvuuden omana itsenään kasvamiseen - se että meikkaminen on taitona mitä hienoin  ja meikkileikit yksi maailman hauskimmista huvituksista,  myös paljaskasvoista todellista minää on lupa rakastaa ehdoitta.

Niin ja mikäli muutaman vuoden kuluttua meikkaus ei yhtään nappaa,

se on enemmän kuin jees tilanne sekin.

Maailman voi luottavaisin mielin kohdata päivittäin kokonaan ilmankin meikkiä.

Niin joo, myös meikkierehdyksille pitää jättää tilaa.

Näin jälkeenpäin on jotenkin koomista miettiä oman meikkaushistoriansa "highlight" hetkiä - tilanteista joissa jälkeenpäin katseltuna olisi toivonut omaavansa samanlaisen editointikyvyn makuasioissa, kuin se mikä tänään on hallussa.

Itsellä näihin hetkiin voidaan ainakin lukea

...ylioppilaskuvan valkoinen mascara

...90-luvun lopun kaksi väriä liian tumma rajauskynä ja supervaalea nude huulipuna -combo

....Cindy Crawford -kauneuspilkku

... pandarajaukset koulussa (vieläpä sinisellä kajaalilla toteutettuina)

Oikeasti ehkä en vaihtaisi yhtäkään näistä highlight hetkistäni pois.

Ilman näitä kokeiluja en olisi oivaltanut kaikkea mitä tänään osaan.

...tai no ehkä ne siniset pandarajaukset olisi oikeasti voinut jättää väliin

Ensimmäinen itse levitetty vaaleansininen mascarakerros - siitä se lähtee

Onko sinun meikkihistoriassasi sellaisia highlight hetkiä
 jotka ihan oikeasti olisi voinut jättää väliin?

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,
Sallamari