Koti kiiltelee puhtaana - tietoinen osa mielestäni on suunnattoman kiitollinen kaikesta siitä mitä viikonlopun kuluessa on saatu aikaan - koulun joulujuhat, koko talon siivous ja koristelu.
Olo on, kun olisi maratoonin juossut.
Huomaamattani olen taas hivuttanut itseäni hiljalleen äärirajoille.
Puskenut eteenpäin, vaatinut päivä päivältä vähän enemmän ja enemmän.
Nukkunut huonosti.
Laiminlyönyt itseäni.
Puskenut raivolla eteenpäin.
Hukannut langat - keskittynyt olennaisten asioiden sijaan kaikkeen epäolennaiseen.
Juossut päämärrättömästi karkuun,
vaikka sisin sanoo että on aika pysätyä.
Hymyillyt peilukuvalle,
vaikka oikeasti olisi itkun aika.
Nyt on pysähtymisen hetki.
Vuoden pimein päivä.
Pysähtymiselle juuri sopiva tila,
Tilausuus itsestä huolehtimiselle, hiljentymiselle ja oman itsensä kohtaamiselle.
Tarvitaan aikalisä.
Maailmankaikkeus vietii lapselleen taas uutta kautta
- tälläkertaa epäonnistumisen välityksellä.
Mokasin työssä - herätin ympärilläni ihmetystä
mitä on tapahtunut, kuinka se nyt tuollatavalla
ihan aiheesta
olen laiminlyönyt itseäni
vaatinut jälleen kerran itseltäni mahdottomia
unohtanut, että topuminen on sarja pieni askelia,
eikä yksi suuri hyppy huonosta hyvään.
Keskeneräisestä täydelliseen.
On aikalisän paikka
Onneksi ympärillä on ihmisiä, jotka rohkenevat lähestyä,
huomauttaa kevyesti asioiden todellisesta laidasta - kertoa siitä mitä he minussa näkevät -
silloin itse sulkee silmänsä ja painaa apinan raivolla vaan eteenpäin.
Olen samanaikaisesti peloissani ja kiitollinen.
Kiitollinen huolenpidosta
peloissani pysähtymisestä.
Kenties seuraava oikea askel toipumiseni tiellä on pelosta vapautuminen.
Se, että hetkeksi keskittää tarmonsa ja enegiansa itseensä
- niin että ottaa itselleen aikaa ja tietoisesti työskentelee vaikeilta tuntuvien pelkokysymysten parissa.
Katsoo rohkeasti mitä on pelon toisella puolen.
Antaa epäonnistumiselle sija,
vapautua järjettömästä pelosta kaikkia epäonnistumisia kohtaan.
Vapautua miellyttämisen tarpeesta,
uskoa entistä enemmän omaan ihanuuteensa
- juuri tässä hetkessä.
Hyväksyä, luopua ja vapautua.
Vaikeimpana päivänä, Äiti Amman viesti osui silmiini Facebookissa.
Oli pakko tallettaa se puhelimeen.
Tänään se sopii tämän tekstin kuvitukseksi loistavasti.
Työn suhteen olen luottavaisilla mielin,
edessäni on taas uusi mahdollisuus kehittää itseäni.
Loistava tilaisuus uuden oppimiselle.
Suunnitelma on valmiina - I so can make it.
Mutta ennenkuin täysillä ryntää uutta oppimaan,
on otettava hetki aikaa itselle.
aikalisän paikka
Huomenna suuntaan PikkuÄssän kanssa Helsinkiin,
hiukan töitä ja sitten pehmeästi liun tarpeelliselle joululomalle.
Rohkenen juuri tässä kohtaa sanoa,
että minä olen levon ja loman tarpeessa.
Ensimmäistä kertaa sanon ääneen,
että juuri tässä hetkessä tarvitsen aikaa itselleni.
On asioita, joita tarvisee selvitellä hetki rauhassa.
Vuodenvaihteessa on taas valmiimpi ja vahvempi.
Kiitos maailmankaikkeus,
että huolehdit hienosti lapsestasi
etenkin näinä hetkinä kun sisäisäisen äänen aidot toiveet
kaikuvat tyhjää minun kuuroille korvilleni.
Parahin maailmankaikkeus,
seuraavaksi haluan oppia vapaaksi peloista.
Autathan minua siinä?
Minä luotan sinuun.
Rakkaudella,
Sallamari
Puskenut eteenpäin, vaatinut päivä päivältä vähän enemmän ja enemmän.
Nukkunut huonosti.
Laiminlyönyt itseäni.
Puskenut raivolla eteenpäin.
Hukannut langat - keskittynyt olennaisten asioiden sijaan kaikkeen epäolennaiseen.
Juossut päämärrättömästi karkuun,
vaikka sisin sanoo että on aika pysätyä.
Hymyillyt peilukuvalle,
vaikka oikeasti olisi itkun aika.
Nyt on pysähtymisen hetki.
Vuoden pimein päivä.
Pysähtymiselle juuri sopiva tila,
Tilausuus itsestä huolehtimiselle, hiljentymiselle ja oman itsensä kohtaamiselle.
Tarvitaan aikalisä.
Maailmankaikkeus vietii lapselleen taas uutta kautta
- tälläkertaa epäonnistumisen välityksellä.
Mokasin työssä - herätin ympärilläni ihmetystä
mitä on tapahtunut, kuinka se nyt tuollatavalla
ihan aiheesta
olen laiminlyönyt itseäni
vaatinut jälleen kerran itseltäni mahdottomia
unohtanut, että topuminen on sarja pieni askelia,
eikä yksi suuri hyppy huonosta hyvään.
Keskeneräisestä täydelliseen.
On aikalisän paikka
Onneksi ympärillä on ihmisiä, jotka rohkenevat lähestyä,
huomauttaa kevyesti asioiden todellisesta laidasta - kertoa siitä mitä he minussa näkevät -
silloin itse sulkee silmänsä ja painaa apinan raivolla vaan eteenpäin.
Olen samanaikaisesti peloissani ja kiitollinen.
Kiitollinen huolenpidosta
peloissani pysähtymisestä.
Kenties seuraava oikea askel toipumiseni tiellä on pelosta vapautuminen.
Se, että hetkeksi keskittää tarmonsa ja enegiansa itseensä
- niin että ottaa itselleen aikaa ja tietoisesti työskentelee vaikeilta tuntuvien pelkokysymysten parissa.
Katsoo rohkeasti mitä on pelon toisella puolen.
Antaa epäonnistumiselle sija,
vapautua järjettömästä pelosta kaikkia epäonnistumisia kohtaan.
Vapautua miellyttämisen tarpeesta,
uskoa entistä enemmän omaan ihanuuteensa
- juuri tässä hetkessä.
Hyväksyä, luopua ja vapautua.
Vaikeimpana päivänä, Äiti Amman viesti osui silmiini Facebookissa.
Oli pakko tallettaa se puhelimeen.
Tänään se sopii tämän tekstin kuvitukseksi loistavasti.
Työn suhteen olen luottavaisilla mielin,
edessäni on taas uusi mahdollisuus kehittää itseäni.
Loistava tilaisuus uuden oppimiselle.
Suunnitelma on valmiina - I so can make it.
Mutta ennenkuin täysillä ryntää uutta oppimaan,
on otettava hetki aikaa itselle.
aikalisän paikka
Huomenna suuntaan PikkuÄssän kanssa Helsinkiin,
hiukan töitä ja sitten pehmeästi liun tarpeelliselle joululomalle.
Rohkenen juuri tässä kohtaa sanoa,
että minä olen levon ja loman tarpeessa.
Ensimmäistä kertaa sanon ääneen,
että juuri tässä hetkessä tarvitsen aikaa itselleni.
On asioita, joita tarvisee selvitellä hetki rauhassa.
Vuodenvaihteessa on taas valmiimpi ja vahvempi.
Kiitos maailmankaikkeus,
että huolehdit hienosti lapsestasi
etenkin näinä hetkinä kun sisäisäisen äänen aidot toiveet
kaikuvat tyhjää minun kuuroille korvilleni.
Parahin maailmankaikkeus,
seuraavaksi haluan oppia vapaaksi peloista.
Autathan minua siinä?
Minä luotan sinuun.
Rakkaudella,
Sallamari
Ei kommentteja