19. helmikuuta 2015

Ravintolapäivä 15.02.2015



Oh no! Olen autuaasti unohtanut kirjoittaa viime sunnuntaisesta ravintolapäivästä.  

Tilanne korjataan välittömästi.

Viime sunnuntaina suuntasimme Somerolle. Vaahteramäki Farming tila tarjoili ravintolapäivänä herkullisen kuuloisen brunssia, kun kaupan päälle oli tarjolla vielä tilaisuus päästä katsastamaan tilan eläimiä oli ravintolapäivän paikkavalinta meidän osalta sillä selvä. Vaahteramäen tila kanatila ja tuottaa Vaahteramäen Frida nimellä tunnistettavia ulkokananmunia.

Joten luonnollisestikin lauantain menu listalla oli munaherkkuja - munakasta ja Eggs Benedict -annoksia. Brunssin tuotto puolestaan käytetään lyhentämättömänä tilan supermahtavan isännän, Mikko Välttilän vaalikampanjaan. Mikko on ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa Vihreiden listalla ja ravintolapäivän brussi tarjosi loistavan tilaisuuden omalta osaltani tukea Mikon vaalikampanjaa.

Enempää menemättä syvemmälle poliittisiin kiemuroihin on lyhyesti todettava, että tuolla Mikolla on aika paljon sellaisia ajatuksia jotka minä osaltani myös jaan. Mikon ajatuksia maailmanmenosta voit piipahtaa lukemassa täällä.



Brussi oli runsas ja maukas. Minun valintani oli itse valituista ainesosista rauhalliseen tahtiin kypsennetty munakas kyytipoikana lasi kuohuvaa - voisin aloittaa niiden voimalla sunnuntaipäiväni useamminkin.. Tunnelma brunssilla lämmin ja harmooninen - sulassa sovussa monenlaista väkeä vauvasta vaariin. Ruokaherkkujen kohdalla kuva kertoo enemmän kuin sanat - joten tunnelmat välitteynevät parhaiten näiden kuvien kautta.

Ruokailun jälkeen Mikko lähti esittelemään pyynnöstäni minulle kanojaan. Kun kauniisti pyysin lupaa tarkkailla kanoja aivan lähituntumasta, Mikko muitta mutkitta minulle luvan myönsi ja rahoitti kanatarhan ovea. Idyllisissä kuvitelmissani minä kuvittelin itseni Piippolan Vaarin kaltaisesti rapsuttelemaan iloisia kanasia - totuus on kuvitelmiani vähän karumpaa. Ei kanojen onnellisuuden suhteen, enemmänkin tuon rapsuttelun. Olin kanojen mielestä vähintäänkin epämääräinen ja kauhistuttava ilmestys marssiessani sisään heidän valtakuntaansa. Lähietäisyydelle - puhumattakaan, että olisin saanut kanan kosketuetäisyydelle rapsuteltavaksi - ei ollut asiaa. Jos minä otin askeleen kohti kanoja otti kanalauma puolestaa vähintän kaksitoista kananaskelta turvalliseen suuntaan.

Rapsuttelukiintiö jäi vajaaksi, kanatietoisuus kasvoi sitten sitäkin enemmän.



In English

Last Sunday was Ravintolapäivä - The day of Pop-Up restaurants, when any food lover could become a restaurant entrepreneuer for a day serve good food to people.

We visited Vaahteramäri Farming - a chicken farm - in near by town Somero. Vaahteramäki farming produces free range Frida eggs. Ravintolapäivä they served super delicious Egg Brunch.

Food was absolutely lovely - omelet or Eggs Benedict, served with a class of Sparkling vine. Best kind of a start for any good Sunday.

Picture tell you more about good food than thousand of my words ever.
So I rest my case and let my readers enjoy the Ravintolapäivä feelings with these lovely pics.

*****

Piipahtiko joku teistä blogia lukevista katsastamassa ravintolapäivän tarjontaa?
Kertokaa ihmeessä, millaisia herkkuja löysitte!

Rakkaudella,
Sallamari

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Vaahteramäki Farming on käynyt mun kotisaarella muna-autoineen - pitää joskus laittaa munatilaus vetämään. Kannatan ehdottomasti ulkokanoja ja -munia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi munatilausta. Vaahteramäen munat ovat syötävän hyviä :)

      Poista