4. helmikuuta 2016

So this is me



Facebookin "Katso muistojasi" -sovellus toi ruudulleni tänään muistoja seitsemän vuoden takaa. Löytyi tälläinen 25 asiaa joita et tiennyt minusta- haaste. Tuli ihana ja nostalginen olo noita vastauksia lukiessa.  Esiin nousi vahvana fiilis siitä, että tämän hauskan haasteen päivityskorjausten kera haluan jakaa kanssanne myös täällä bloginkin puolella.

Olkaa hyvä,
So This is Me - 25 faktaa minusta vuodelta 2009

1. Useimmat ihmiset eivät tiedä hiusteni luonnollista väriä Olin aito blondi kaksi ensimmäistä ikävuotta, sitten minusta tuli melko tumma tukkainen. Joten suuret kiitokset hännelle, joka keksi keinotekoiset hiusvärit.
     
      - tähän kohtaan on korjatta sen verran, että nykyisellään ainakin yksi koululuokallinen ihmisiä tietää hiusteni luonnollisen värin. Koulussa on jokusen kerran tullut määriteltyä värikartan avulla omaa luonnollista väriä itseltään ja kanssaopiskelijoilta. Minun tukkani on luonnontilassa tummusasteella 4.

2. Minulla on vakava lukihäiriö, joka ilmenee tyypillisimmin siten että kirjaimet vaihtavat kirjoituksessani paikkaa.  En esimerkiksi näe eroa sanojen design - desing välillä, minulle kummassakain kirjoitusasussa nuo molemmat ovat yksi sama ymmärrettävä asia. 
Tämä seikkä voi selittää FORVER tatuointini - tai sitten ei.
- Ennustava tekstinsyöttö lukihäiriöön yhdistettynä aiheuttaa toisinaan hupaisia lukuhetkiä tekstiviestien vastaanottajille...

3. Minulla on myös joitakin samankaltaisia haasteita numeroiden suhteen. Minulle on haasteellista luetella numeroita ääneen. Yhden numeron luku on helppo, useampi tuottaa haasteita. Kun minun pitää sanoa ääneen esimerkiksi luku 36 saatan vahingossa sanoa 63. Historian saatossa on tullut jokusen kerran annettua väärä puhelinnumero jollekulle onnekalle - ihan puhtaasti vahingossa.
- Monivuotinen ura rahoitusmaailmassa eikä yhtään virhettä numeroiden suhteen, sillä olen kehittänyt itselleni työelämää varten varsin toimivan "numerorutiinin". Vapaa-ajalla en ole ollut yhtä onnekas numeroiden kanssa kuin työelämässä.


4. Ihmiset luulevat, että olen ylimielinen itsekeskeinen ämmä. Perimmäinen totuus on se, että olen todella ujo ja suurimman osan aikaa niin pelkää muita ihmisiä. Uusia ihmisiä kohdatessa jäädyn täysin enkä tiedä, miten toimia. 
- Ihmmissuhteet ovat yksi osa-asue elämässäni, joka on puhjennut kukoistukseen tämän paljastushaasteen alkuperäisestä kiroitusajankohdasta. Nykyään minä pelkään enää vain joka kymmenettä tapaamaani uutta ihmistä ja jäädyn sosiaalisissa tilanteissa ainoastaan pari-kolme kertaa vuodessa.

5. Olen hieman sosiaalisesti jälkeenjäänyt; minulla sosiaalisten suhteiden kultaiset pelisäännöt ovat täyttä hepreaa. Olen kyvytön lukemaan ihmisten sosiaalisia signaaleja.
- Sosiaalinen pelisilmäni on niin ikään kehittynyt paljon tämän paljastuksen alkuperäisestä kirjoituspäivästa. Nykyään olen enää satunnaisesti sosiaalisesti hämmentynyt ja toimin hieman tilanteeseen istumattomalla tavalla. Kaikkein vaikeinta minulle on edelleen ymmärtää sellaisia signaaleja, joita ihminen lähettää sosiaalisessa tilanteessa ollessaan kiinnostunut minusta.


6. Viiden vuoden ikäisenä minulla oli mielikuvitusystävinä 10 pientä hiirtä. Nykyään hiiret ovat olemassa lastenkirjan sivuilla.
- Hiiret on edelleen hyvässä tallessa, ihan samassa paikassa kuin 2009.

7. Kirjoitan lastenkirjaa. Tähän mennessä 1. luku on tehty. 
-Kirjasta on edelleen olemassa vain tuo ensimmäinen luku.

8. Olen ollut naimisissa 5 vuotta. 
- Päivitetään naimisissaolovuosien luku 13 vuoteen

9. Naimisiin menosta sovittiin ennen ensimmäisiä treffejä kasvotusten. Mielestäni päätimme hääpäivän ensimmäisillä treffeillä - asiasta en ole aivan satavarma
- Hääpäivän päättämisajankohta on edelleen yhtä epäselvä. Luotan edelleen muistoon, että päivä päätettiin jossakin välissä ensimmäisillä treffeillä.

10. Pelkää lintuja. 
- Pelkään lintuja yhä.

11. Ja siitä valtava flamingo koristaa tatuointina vasenta käsivarttani.
- Flamingo on saanut vuosien kuluessa kaverikseen pöllön, kaksi punalintua ja parin kurkia. Lisää lintukuuvia luvassa.

12. Pelkään myös hammaslääkäriä ja olen kerran peloissani iskenyt viattoman sairaanhoitajan kimppuun hyvin pienen hammastoimenpiteen aikana. Olin niin peloissani, että tajusin mitä olen tehnyt vastan kävellessäni ulos hammaslääkärin vastaanotolta.
- Hammaslääkäri herättää pelonsekaisia fiiliksiä edelleenkin. Tuli tästä mieleeni, että pitäisi kai piipahtaa hammaslääkärin vastaanotolla jokupäivä.

13. En aio olla ehdokkaana "paras äiti maailmassa" -palkinnon saajaksi.  En yleisellä tasolla pidä lapsista  vaikkakin jumalaoin lastani ja  rakastan häntä koko sydämestäni. Lapseni ensimmäinen sana muuten oli DAD, mutta olen minäkin satunnaisesti ykkösenä hänen top 10 listallaan.
- Lapset ovat nykyään ihan ok juttu. Miten enemmän sosiaalisien tilanteiden haastavuus on vähentynyt, sen helpompaa on kohdata tietoisista sosiaalisista normeista piittaamattomat ihmiset - pienet lapset.

14. Inhoan hiuksia. Omiani. Siksi pidän elämästä myös ilman niitä. 
- Vuoden 2009 jälkeen olen kokeillut pitkää tukkaa, lyhyempää tukkamallia, omaa väriä, kaikki sateenkaaren väriä, suoraa, kiharaa....ja viihdyn tukassa nykyään han hyvin.


15. En ole hyvä ilmaisemaan itseäni vierailla kielillä. Vuosien takainen ruotsin opettaja ukoi vakavasti minun osaavan norjaa, sillä olen onnistunut kirjoittamaan ruotsin kokeen niin huonolla kielellä että kirjoittamani sanat ovat enemmän norjaa kuin ruotsia.
- En edelleenkään osaa norjaa, mutta englanniksi kommunikoin nykysin jo aika kivuttomasti. Mitään kielineroa minusta ei ole kuoriutunut.

16. Minulla ei ole ollut paratas ystävä ala-asteiän jälkeen. Olen ystävä, mutta en koskaan se paras kenellekään.
- Koen olevani hyvä ja tärkeä ystävä aika monnelle ihmiselle. Nykyään minulle riittää tieto siitä, että olen ihmiselle tärkeä. Olen päässyt irti BFF pakkomielteestä. Kutsun Helsinkikodin Lindaa usein termillä BFF joka kuvaa täydellisesti sitä, miten iso rooli Lindalla on elämässäni.

17. Olen  multitaskaaja.  Kykenen suihkussa yhdellä kertaa levittämään shampoo hiuksiin,  harjaamaan hampaani ja laulamaan.
- Harjaan yhä hampaita suihkussa.

18. En voi syödä mitään, mikä maistuu oudolta. 
- Ei pysty ei. Oudolta maistuva ruoka jää toisille syötäväksi.

19. Selässäni on tatuointi, jonka on suunnitellut minulle ex-poikaystäväni, elämäni ainoa oikea ensirakkaus.
- Tatuointi ja kokemus ainosta oikeasta ensirakkaudesta ovat yhä voimissaan.


20. Minulla on vielä 2 lävistystä
- Nykyisin enää vai yksi.

21. Olen aina halunnu lävistyttää nenäni keskiruston siinä onnistumatta. En pidä ajatuksesta että kukaan koskisi nenääni, ajatus aiheuttaa hillittömät kylmät väreet kehossani. Sama päteen korvan sisäosien lävistyksiin - ihailen niitä, mutten halua että kukaan koskee sinne. Pelkkä ajatus että joku kaivelee korvaani saa kylmät väreet juoksemaan kehossani. 
- Nenä ja korvan sisäosat ovat edelleen koskematonta aluetta.

22. Olen vaihtanut etunimeni eikä isä vieläkään pidä ajatuksesta.
- Nimi ja isän mielipide ovat pysyneet muuttumattomina

23. Minulla on yksi ylimääräinen selkänikama. Se voisi merkitä sitä, että olen mutantti. 
- Mahdollista mutanttiuttani selvitellään edelleen.

24. Olen menossa kauneusleikkaukseen elokuussa. Minulle tehdään rintojen pienenneys  ja olen enemmän kuin iloinen, että löysin rohkeuden varata ajan operaatioon.
- Kaikkien jännittävien juonenkäänteiden jälkeenkin, olen edelleen iloinen että löysin rohkeuden lähteä toteuttamaan tätä operaatiota. Vaikkei se nyt mennyt lähellekään Strömsön tyyliin.


25. Elämäni suurin sankari on Wonder Woman. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa olen naimisissa hänen kanssaan.
- Vaihtoehtoisessa todellisuudessa liittoni Wonder Womanin kanssa elää ja voi hyvin. 





Tälläisiä ajatuksia olen kirjannut Facebookin arkistoihin vuonna 2009.
Löytyikö paljastuksista teille lukijoilla jotakin aivan uutta minusta?


Luvassa on vielä yksi paljastus - ihan tuore tältä päivältä.
Haluaisin leikata hiukseni aivan uuteen malliin,
mutta minua jännittää tehdä se.

Minua - jännittää?
Ihmettelen itsekin, sillä minähän olen tähän asti aina vaan mennyt ja tehnyt uuden tukkatyylin itselleni tuosta noin vaan. Mitään jännittämättä, sen kummemmin miettimättä. Toiminut hetken mielijohteen ja fiiliksen mukaan.

Nyt sitten pohdin ja fiilistelen, että tohtisikohan sitä.
Nyt, kun kerrankin on mahdollisuus koulun puitteissa vaikka mihin.

Minä mietin ja emmin. Pohdin, että haluankohan nyt oikeasti tuollaista tai tälläistä tukkaa. Ihan kuin tukka nyt olisi jotenkin big deal -juttu minulle.

Apua, mitä minulle on tapahtunut!



Rakkaudella,
Sallamari



Ei kommentteja