Ratkaiseva askel unelmaelämään - ensimmäinen vuosipäivä

2015 vs 2016

"Tänään voitte aamupäivän ajatella minua rakkaudella pienen hetken. Kaikki rakkaus otetaan kiitollisena vastaan, hiukan tarvii ylimääräistä tsemppiä vakuuttaakseni muutaman ihmisen näkemään laillani että juuri minun kuuluu opiskella tulevana syksynä heidän oppilaitoksessaan. ‪#‎ihaninasenjännittää‬" 

Facebook tilapäivitys tasan vuoden takaa.

Hipelöin ajatuksissani sitä samaista sinivalkoraidallista mekkoa, joka ylläni oli tasan vuosi sitten. Mekkoa ylle sovitellessa muistan hämärästi, että tänään listallani oli ainakin parikin värjäystä joten valkoraitainen mekko ei ole fiksu ratkaisu. Raitamekko vaihtuu mustaan turvamekkoon - siihen samaiseen paljon käytettyyn suosikkivaatteeseen, joka ensimmäisenä koulupäivänä oli ylläni ikään kuin turvakuplaa luomassa. 

Huivien joukosta päähän solahtaa oranssin kukkahuivin. Sen samaisen huivin jonka valitsin ylleni vuosi sitten. Suuntaan aamu seitsemältä Helsinkiä kohden - aivan samalla tavalla suuntasin aamu seitsemältä Helsinkiä kohden vuosi sitten.

Aivan kuten vuosi sitten, olen tänäänkin menossa samaan osoitteeseen vieläpä identtisesti samalla tavalla liian aikaisin. On aikaa napata aamukahvi yhdestä Kampin kahviloista. Huomaamattani nappaan kahvin samaisesta kahvilasta kuin vuosi sitten.

Onneksi on Facebook pitämässä minut ajan tasalla tärkeistä vuosipäivistä. 

Haluaisitko katsoa muistojasi?, näin tiedustelee Facebook kansilehdellään. No mikäettei. Kivahan sitä on muistella näin perästäpäin, mitä tällä päivämäärällä on tapahtunut vuosien saatossa.

Instagram kuva herättää kiitollisuuden täyteisiä muistoja. 

Tasan vuosi sitten minä jännitin pääsykokeissa. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin kiihkeästi jotakin - uutta suuntaa elämälleni - tietäen, että näissä valintakokeissa pitää nyt vakuuttaa oikeat ihmiset huomaamaan minussa sillä hetkellä vielä piilevänä ollut potentiaali kampaamoalalle.

veni, vidi, vici - tulin, tein kokeen ja vakuutin

Tärkein askel unelmaelämääni kohti on suoritettuna - niin minä silloin naivisti ajattelin.

Yhden sijasta niitä tärkeitä askelia on kyllä oikeasti sata, tai ehkä jopa  tuhat. Pääsykoe oli lopulta se helppo homma, kampaamoalan arjessa selviäminen ilmeisesti se haastavin. Tällaisia havaintoja unelmaelämästä on kulunut vuosi tuonut mukanaan. Jännitys on vuoden myötä vaihtunut rutiineihin. Sakset klipsuvat, hiuskiekuat putoavat. Tasaista ja tappavan tylsää - minun mielestäni kyllä antoisinta  rutiininomaisuutta ikinä.

Kaikessa haasteellisuudessaankin tämä on yhä edelleen unelmaelämääni.

Uskallan rehellisesti sanoa ääneen, että minä olen hyvä tässä hommassa.

Minun käsissäni syntyy nykyään todella hienoja hiuksia.

Elämälle vilpittömin kiitokseni. Kiitos, että olet antanut minu kulkea isoin harppauksin unelmaani kohti. Ensi vuonna kuvaan pahvimukin toisen kaupungin katukuvassa - sellaisena piirrän jatkoa uelmaani  seuraavaan aarrekarttaan.

Tästä on  hyvä jatkaa eteenpäin.

Oikein mukavaa perjantaita!

Rakkaudella,

Sallamari